Kuningatar Elisabet, 95, on hankkinut uuden kulkuvälineen Windsorin linnaan. Brittilehtien mukaan hän on ostanut yli 75 000 euron arvoisen golfauton, joka auttaa häntä liikkumaan linnan alueella. Asiasta uutisoivat muun muassa Daily Mail, The Sun ja Metro.
Kuningattaren nelipaikkaisessa golfautossa on muun muassa joka sään kestävät suojat, jääkaappi sekä kosketusnäyttö. Lisäksi siinä on Bluetooth-kaiuttimet ja nahkaistuimet. Menopelin on tiettävästi tanskalaisen Garia-firman.
Elisabetin uskotaan ostaneen uuden ajoneuvonsa kaksi viikkoa sitten, ja hän on jo ajellut sillä Windsorin linnan ympärillä corgiensa kanssa.
Kuningatar on hankkinut kuvan tyylisen golfauton, mutta huippuvarusteilla.
Menopeli on kätevä ratkaisu kuningattarelle, jolla on ollut kävelyn suhteen ongelmia, lähde sanoo The Sunille. Golfauton kerrotaan kiihtyvän parhaimmillaan 70 kilometrin tuntivauhtiin, joten kuningatar pääsee kulkemaan sillä vaivatta matkan kuin matkan Windsorin tiluksilla.
– Hänen kuninkaallisessa korkeudellaan on ollut jäykkyyttä jaloissa, joten kärry on täydellinen ratkaisu. Hän on joutunut taistelemaan fyysisten ongelmien kanssa viime aikoina, ja se verottaisi ketä tahansa – puhumattakaan kuningattaresta, joka täyttää 96 ensi kuussa, lähde toteaa.
Hiljattain koronasta toipuneen monarkin on huhuttu käyttävän nykyään myös pyörätuolia, ja hänet on nähty kävelykepin kanssa kuninkaallisissa tilaisuuksissa.
– Olen varma, että kuningatar mieluummin kävelisi omin jaloin, mutta hänellä on tällä hetkellä vaikeuksia, lähde raportoi.
Brittimedian tietojen mukaan kuningatar käyttäisi tällä hetkellä suuren osan aikaa pyörätuolia, mutta julkisuudessa hän on näyttäytynyt ainoastaan kävelykepin kanssa. Sisäpiirilähteet ovat supisseet lehdille, että hovissa on menossa valtava operaatio, jolla pyritään salaamaan kuningattaren todellinen terveydentila.
Lisäksi on spekuloitu, että kuningatar olisi perunut tilaisuuksia, koska hän "ei halua tulla nähdyksi pyörätuolissaan".
Keskiviikkona Elisabet kuitenkin edusti Windsorin linnassa järjestetyssä tapahtumassa, mutta pyörätuolista ei ollut tietoakaan, kun hyväntuulinen monarkki tapasi kodissaan brittiläisen käsityöyrityksen edustajia.
Brittilehti The Mirrorin mukaan Elisabet vaikutti ainakin keskiviikkona järjestetyssä tilaisuudessa voineen varsin hyvin, sillä hän nauroi ja hymyili tutkiessaan muun muassa emaliesineitä, käsin maalattuja teeastioita ja muita käsitöitä.
Kuningattaren odotetaan osallistuvan edesmenneen aviomiehensä prinssi Philipin muistotilaisuuteen ensi tiistaina.
Elisabet on jättänyt väliin useita tärkeitä edustustilaisuuksia, joten Britanniassa seurataan silmä kovana sitä, ilmestyykö hän Wesminster Abbeyssa järjestettävään muistotilaisuuteen.
Brittimedian mukaan Elisabet ei halua esiintyä tapahtumassa pyörätuolissa, joten tärkeää hetkeä varten on huhujen mukaan luotu erityinen suunnitelma.
Lehtitietojen mukaan salaiseen suunnitelmaan kuuluisi, että Elisabet lennätetään Windsorin linnasta helikopterilla Buckinghamin palatsiin. Sen jälkeen hänet ajettaisiin autolla piilossa katseilta Westminster Abbeyyn.
Daily Mailin lähteiden toiveissa on, että kuningatar jaksaisi kävellä lyhyen matkan kirkon sisällä paikalleen. Vaihtoehtona voisi olla myös, että hänet vietäisiin paikalleen jo ennen muun yleisön saapumista.