Meghanin siskopuoli Samantha julkaisee viimein skandaalinkäryisen kirjansa: vakuuttaa kertovansa herttuattaresta ”kaiken” ja paljastavansa perheen salaisuudet - Kuninkaalliset - Ilta-Sanomat

Meghanin siskopuoli Samantha julkaisee viimein skandaalinkäryisen kirjansa: vakuuttaa kertovansa herttuattaresta ”kaiken” ja paljastavansa perheen salaisuudet

Herttuatar Meghania rankoin sanoin ruotinut Samantha Markle julkaisee viimein vuosia tekeleillä olleen paljastuskirjansa.

Meghanin on kerrottu järkyttyneen, kun hän kuuli siskopuolensa suunnittelemista paljastuskirjoista.

3.1. 19:41

Herttuatar Meghanin, 39, siskopuoli Samantha Markle, 56, julkaisee tammikuussa etukäteen puhuttaneen paljastuskirjan, jossa hän tulee kertomaan omien sanojensa mukaan ”kaiken”, Daily Mail uutisoi.

Meghanin toimia ankarasti kritisoinut Samantha Markle kertoi suunnittelevansa paljastuskirjaa jo vuonna 2016, kun Meghanin ja prinssi Harryn suhde tuli julkisuuteen.

Samantha on kertonut julkaisevansa kaksi kirjaa, joista ensimmäinen kantaa nimeä The Diary of Princess Pushy’s Sister Part 1, vapaasti suomennettuna Prinsessa Tyrkyn siskon päiväkirja osa 1.

Samantha Markle on väittänyt, että häntä on yritetty estää kirjoittamasta kirjaa uhkauksilla.

Kirjan julkaisevan Barnes & Noble -kirjakauppaketjun mukaan herttuattaren siskopuoli lupaa, että 330-sivuinen kirja paljastaa ”piiloteltuja totuuksia” herttuatar Meghanista, hänen perheestään sekä kuninkaallisista. Kirjan yksityiskohdista hän ei ole kertonut.

”Asiat eivät aina ole sitä miltä näyttävät maailmassa, jossa sosiaaliset lokerot määrittelevät sen, keitä olemme, miten elämme ja miten suhtaudumme toisiimme”, kirjan esittelytekstissä sanotaan.

”Joskus totuus on fiktiota kummallisempaa”, tekstissä vihjataan.

14 miljoonan dollarin Santa Barbaran kartanossaan prinssi Harryn, 36, ja vuoden ikäisen Archien kanssa asuva Meghan on vieraantunut Samanthasta jo kauan aikaa sitten ja kuvaillut siskonsa väitteitä absurdeiksi.

Helmikuussa Daily Mail kertoi, että Meghan järkyttyi kuultuaan Samanthan suunnittelemasta paljastuskirjasta. Hovin sisäpiiristä kerrottiin herttuattaren purskahtaneen itkuun siskonsa ilkeydestä.

Brittimedioiden mukaan kirja ilmestyy Yhdysvalloissa tulevana perjantaina.

Lehtitietojen mukaan Samantha ja Meghan ovat nähneet toisensa viimeksi vuonna 2008. He eivät ole olleet puheväleissä pitkään aikaan.

Samantha on siitä huolimatta kommentoinut julkisuudessa ahkerasti siskopuolensa toimintaa. Hän on muun muassa kommentoinut perheenjäsenten välirikkoja sekä Meghanin avioliittoa prinssi Harryn kanssa. Samantha on syyttänyt siskoaan onnenonkijaksi ja pyrkyriksi ja ilmaissut olevansa järkyttynyt siitä, ettei Meghan ole tekemisissä heidän isänsä Thomas Marklen kanssa.

Brittihovi vahvisti marraskuussa 2016 prinssi Harryn seurustelevan näyttelijänä tunnetun Meghan Marklen kanssa.

Samantha on myös ilmaantunut kutsumatta Harryn ja Meghanin entisen kodin porteille Kensingtonin palatsille ja pyrkinyt sisään kiinteistöön. Hänet kuitenkin käännytettiin tuolloin pois äärimmäisen tarkkaan vartioidulta alueelta.

Joulukuussa 2018 The Times -lehti kertoi, että Samantha oli asetettu Scotland Yardin erityisosaston tarkkailuun, sillä häntä pidettiin turvallisuusuhkana brittihoville.

Samanthan toinen kirja In the Shadows of the Duchess, vapaasti suomennettuna Herttuattaren varjossa, julkaistaan myöhemmin.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?