Prinssi Andrew’n tukala ahdinko syvenee: seksiskandaalin nostattanut nainen paljasti BBC:lle oman versionsa tapahtumista – kanavan päätös raivostuttaa - Kuninkaalliset - Ilta-Sanomat

Prinssi Andrew’n tukala ahdinko syvenee: seksiskandaalin nostattanut nainen paljasti BBC:lle oman versionsa tapahtumista – kanavan päätös raivostuttaa

Julkaistu: 19.11. 13:34

Virginia Giuffre on väittänyt, että hänet pakotettiin harrastamaan seksiä prinssi Andrew’n kanssa vain 17-vuotiaana. Nyt hän on toistanut väitteet BBC:n haastattelussa, jota tosin ei ole vielä nähty tv:ssä.

Brittihovi ja erityisesti prinssi Andrew ajautui valtavan kohun silmään, kun lauantaina BBC:llä esitettiin harvinainen televisiohaastattelu, jossa Yorkin herttua kertoi suhteestaan ihmiskaupasta syytettyyn, edesmenneeseen miljonääri Jeffrey Epsteiniin.

Yli 40-minuuttisen haastattelun aikana Andrew esitti toimittaja Emily Maitlisille väitteitä, jotka on sittemmin kyseenalaistettu brittimediassa. Haastattelua on kuvailtu useissa lehdissä varsin värikkäin sanoin ja prinssin esiintymistä on verrattu muun muassa auto-onnettomuuteen, katastrofiin sekä juoksuhiekkaan uppoamiseksi.

Andrew kiisti haastattelussa väitteet, joiden mukaan hän olisi vuosia sitten harrastanut seksiä vain 17-vuotiaan Virginia Giuffren kanssa. Kaksikosta on olemassa yhteiskuva, jossa Andrew pitää kättään Giuffren lantiolla. Prinssi kertoi BBC:n haastattelussa, ettei hän muista tavanneensa kyseistä henkilöä eikä ole varma, onko käsi Giuffren lanteilla varmasti hänen.

Nyt The Mirror -lehti kertoo, että hovin ahdinko syvenee, sillä myös Giuffre on antanut haastattelun BBC:lle. Giuffre on väittänyt useaan otteeseen, että hänet pakotettiin teini-ikäisenä harrastamaan kolmesti seksiä Andrew’n kanssa.

The Mirrorin mukaan Giuffren haastattelu on nauhoitettu jo kolme viikkoa ennen Andrew’n haastattelua, mutta sitä ei ole vielä esitetty tv:ssä. BBC:n Panorama-ohjelman haastattelussa Giuffre kertoo oman versionsa 18 vuoden takaisista tapahtumista ja toistaa syytöksensä prinssiä kohtaan.

Brittimedian mukaan Giuffre on nyt raivoissaan siitä, ettei haastattelua ole vielä esitetty televisiossa, vaikka Andrew’n haastattelu on.

– Hän ei ole jättänyt epäselväksi ajatuksiaan herttuan väitteistä eikä jättänyt Panoramasakaan. Hän on pyytänyt häntä (Andrew’ta) kertomaan totuuden, mutta hän kokee, että hän on lähinnä pahentanut tilannetta, Giuffren lähipiiristä kerrotaan The Mirrorille.

Yorkin herttua, prinssi Andrew kuvattuna vuonna 2001 Virginia Giuffren kanssa.

Yorkin herttua, prinssi Andrew kuvattuna vuonna 2001 Virginia Giuffren kanssa.

Yhdysvalloissa spekuloidaan tällä hetkellä, jätettiinkö Giuffren haastattelu esittämättä, jotta se ei vesittäisin prinssi Andrew’n haastattelua. The Mirrorin mukaan Giuffren lakitiimi on ymmällään siitä, miksei Yhdysvalloissa nauhoitettua haastattelua ole julkaistu jo aikaa sitten.

– Kaikki muut kanavat ovat esittäneet haastattelut lähes välittömästi, mutta ei BBC. Useat ihmiset, jotka työskentelevät Virginian tapauksen parissa, ovat ihmetelleet, miksi sitä on salattu ja miksi se olisi vaarantanut prinssin haastattelun. Virginian haastattelun aikana häneltä kysyttiin, miksi hän uskoo Andrew’n pysyneen vaiti. Tilanne ei tietenkään ole enää se, Giuffren lähipiirin lähde kertoo The Mirroille.

The Mirrorin lähteiden mukaan BBC ei ole esittänyt Giuffren haastattelua vielä, sillä ”se on osa suurempaa tutkimusta”. Lehden mukaan sanat saavat Buckinghamin palatsin ja hovin luultavasti paniikkiin.

BBC:n edustaja ei halunnut kommentoida Giuffren haastattelun tilannetta The Mirrorille.

– Me emme koskaan kommentoi meneillään olevaa tutkimusta, hän totesi.

Telegraphin mukaan prinssi Andrew saa maksaa kovan hinnan kohuhaastattelustaan. Lehden mukaan useat yritykset ja hyväntekeväisyysjärjestöt ovat uhanneet lopettaneet yhteistyön prinssin kanssa sen vuoksi.

Muun muassa KPMG, yksi maailman suurimmista kirjanpitoyrityksistä, ilmoitti lopettaneensa yhteistyön prinssin hyväntekeväisyysjärjestön kanssa.

Myös pörssiyhtiö AstraZeneca kertoi pohtivansa uudelleen, jatkaako se vuoden lopussa päättyvää yhteistyösopimusta Andrew’n Pitch@Palace-järjestön kanssa.

Hovin ja prinssin tilanne hankaloituu Telegraphin mukaan luultavasti tulevien viikkojen kuluessa yhä enemmän, sillä Yhdysvalloissa saatetaan julkaista uusia Jeffrey Epsteinin seksuaalirikoksiin liittyviä lakiasiakirjoja, joissa mainitaan myös prinssi Andrew. Tuomari tekee lehden mukaan muutaman viikon kuluessa päätöksen, julkistaako hän asiakirjat, joiden sisältö on aiemmin salattu.

Kuvituskuva

Prinssi Andrew’lta on jo useiden kuukausien ajan odotettu lisäkommentteja häneen suhteestaan Epsteiniin, jonka kanssa prinssin tiedetään olleen ystäviä vuodesta 1999 lähtien.

Muun muassa vuonna 2010 prinssi kuvattiin New Yorkin keskuspuistossa kävelyllä paria vuotta aiemmin seksuaalirikoksista tuomitun Epsteinin kanssa. BBC:n mukaan prinssi Andrew myös yöpyi samaisella New Yorkin vierailulla Epsteinin asunnolla.