Kehonkielen asiantuntijalta viiltävä analyysi Harryn ja Williamin todellisista väleistä – edustivat yhdessä ensimmäistä kertaa kohudokumentin jälkeen

rac

Julkaistu:

Kuninkaallinen perhe osallistui lauantai-iltana Remembrance Day -muistopäivään.
Tänä viikonloppuna Britanniassa vietetään ensimmäisen maailmansodan päättymisen muistopäivää, joka on perinteisesti koonnut kuninkaallisen perheen yhteen.

Lauantai-iltana kuninkaallinen perhe kuningatar Elisabetin johdolla osallistui Lontoon Royal Albert Hallissa pidettyyn Festival of Remembrance -tilaisuuteen.


Kuvaajien katseet kohdistuivat tilaisuudessa prinssi Williamiin ja prinssi Harryyn puolisoineen, sillä kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun veljekset edustivat yhdessä Harryn ja Meghanin kohudokumentin jälkeen.


Britanniassa kuohahti lokakuussa, kun ITV-kanava esitti Harry & Meghan: An African Journey -dokumentin, jossa Meghan kertoi olevansa onneton hovissa ja Harry sanoi ajautuneensa veljestään erilleen.

– Olemme kiistatta eri poluilla tällä hetkellä, mutta tuen Williamia aina ja tietääkseni myös hän tukee minua. Emme näe toisiamme yhtä paljon kuin aikaisemmin, koska olemme niin kiireisiä, Harry selvitteli veljesten välejä.
Lauantai-iltana Royal Albert Hallissa prinssit istahtivat muun kuninkaallisen perheen tavoin heille varattuun aitioon. Herttuaparit saapuivat tilaisuuteen erikseen.


Cambridgen herttuapari William ja Catherine istuivat toisella puolella aitiota, Sussexin herttuapari Harry ja Megan taas toisella.


Brittimedia huomauttaa, ettei järjestely ole tavallisuudesta poikkeava, sillä jo viime vuonna veljekset puolisoineen istuivat melko kaukana toisistaan.

Sen sijaan prinssien ja heidän puolisoidensa elekieli on se, johon kannattaa kiinnittää huomiota, kertoo The Sun.


The Sun -lehden haastattelema kehonkielen asiantuntija Adrianne Carter sanoo, että tilanne vaikutti olevan prinsseille hyvin kiusallinen. Hän luonnehtii kuningatar Elisabetin, prinssi Charlesin ja herttuatar Catherinen elekielen kertovan aidosta ilosta, mutta Williamin, Harryn ja Meghanin eleet ja ilmeet kielivät aivan päinvastaista.


– Meghan näyttää siltä, että hänellä on kestohymy kasvoillaan. Siinä ei ole mitään pahaa, mutta hän on hyvin tietoinen, että häntä tarkkaillaan, Carter analysoi lehdelle.

– Se muistuttaa meitä jälleen siitä, että hän on näyttelijä. Harry on oma itsensä, eikä edes yritä esittää mitään kameroiden edessä.


Hovin sisäpiiriläiset ovat kertoneet brittilehdille Harryn ja Meghanin dokumentin herättäneen runsaasti paheksuntaa hovissa. Hovin syväkurkkujen mukaan kuninkaallinen perhe kokee, että Sussexin herttuapari kritisoi dokumentissa monarkiaa ja sitä, miten asiat kuninkaallisessa perheessä hoidetaan.


Perhe huolissaan veljesten välirikosta

Useat hovin lähteet ovat kertoneet The Mirror -lehden haastattelussa kuninkaallisen perheen iäkkäämpien jäsenten olevan hyvin huolissaan Williamista ja Harrysta.

– Harryn ja Williamin välit ovat epätoivoisen surulliset. He menevät täysin eri suuntaan ja Harry on se, joka kärsii tilanteesta selvästi enemmän. Vaikuttaa siltä, että äitinsä arkun takana kävellyt poika ei ole koskaan palautunut tilanteesta, mikä on todellinen tragedia, lähteet kertoivat The Mirrorille lokakuussa.


– Monet perheen lähipiiriin kuuluvat ovat sanoneet, että veljesten ajautuminen erilleen olisi ollut viimeinen asia mitä heidän Diana-äitinsä oli halunnut.

Tästä välirikko alkoi

Huhut veljesten ja heidän puolisoidensa tulehtuneista väleistä alkoivat liikkua vuonna 2018. Ensin puhuttiin vain herttuatar Meghanin ja herttuatar Catherinen viilenneistä väleistä, mutta myöhemmin myös veljesten välien epäiltiin tulehtuneen.


Syksyllä 2018 esiin nousseiden huhujen mukaan Williamin ja Harryn välit viilenivät, kun William ilmaisi huolensa Harryn ja Meghanin suhteen nopeasta etenemisestä.

– William oli vain huolissaan siitä, että suhde oli edennyt niin nopeasti. Koska hän on ehkä maailman ainoa ihminen, jolla on näin läheiset välit Harryyn, päätti William kysyä veljeltään, että onko hän ihan varma asiasta, kun suhde tuntui etenevän todella nopeasti, Vanity Fairin kuninkaallistoimittaja Katie Nicholl kertasi välirikon taustoja tammikuussa 2019 ilmestyneessä Kate ja Meghan: kuninkaallinen välirikko -dokumentissa.

Nicholl totesi, että William oli varmasti tarkoittanut asian veljellisenä neuvona, mutta Harry otti kommentin aivan toisin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt