Prinssi Charles huolesta soikeana: pelkää, millaisena The Crown -sarja esittää hänet – mukana kohtalokas suhde Camillaan

Julkaistu:

netflix
Prinssin avustajat ovat Mirrorin mukaan huolissaan siitä, millaisen kuvan huippusuosittu Netflix-sarja antaa Charlesin yksityiselämästä.
Suoratoistopalvelu Netflixin huippusuosittu kuningatar Elisabetin elämästä kertova sarja The Crown jatkuu marraskuussa uusilla jaksoilla.

Katsojat odottavat uutta kautta innolla myös siksi, että kolmannella kaudella kuninkaallisperheen tarinassa ollaan päästy jo siihen vaiheeseen, että mukaan hyppää nuori prinssi Charles.

Myös neljännen kauden kuvaukset ovat alkaneet, joten tulevilla kausilla keskiössä ounastellaan olevan myös Charlesin myrskyisä suhde prinsessa Dianan kanssa, mutta myös aikanaan kovasti kohua herättänyt suhde nykyiseen puolisoonsa, Cornwallin herttuattareen Camillaan.
Brittilehti Mirrorin mukaan Charles ja hänen avustajansa odottavatkin uusia jaksoja huolesta soikeina. Lehdelle puhunut lähde kertoo, että sarjan kuvauksen prinssin yksityiselämästä vaikuttavan tulevan kuninkaan suosioon kielteisesti.


– Tulevilla kausilla keskitytään yhä enemmän Walesin prinssin käytökseen sekä hänen avioliittonsa Dianan kanssa ja suhteeseen Camillan kanssa. Ajoitus ei voisi olla surkeampi, lähde valitteli Mirrorille.

Kolmannen tuotantokauden jaksot alkavat 17. marraskuuta. Kauden aikana käsitellään vuosia 1964–1977. Kuningatar Elisabetin roolissa nähdään uudella tuotantokaudella ensimmäistä kertaa Oscar-voittaja Olivia Colman ja nuorena prinssi Charlesina Josh O’Connor.

Sarjan aiemmilla kausilla on nähty, miten pieni Charles lähetettiin sisäoppilaitokseen ja kuinka hänen ja prinssi Philipin välit kehittyivät varsin mutkikkaiksi jo varhain. Herkkä Charles kaipasi isältään tukea, mutta useasti se jäi saamatta.


Charlesin ja Dianan avioliiton vuosia sarjan fanit joutuvat kuitenkin odottamaan neljännelle kaudelle, sillä pariskunta avioitui vuonna 1981. Avioero astui lopullisesti voimaan vuonna 1996, mutta Walesin prinssi ja prinsessa muuttivat erilleen jo neljä vuotta aiemmin. Sitä, milloin neljäs tuotantokausi tulee katseltavaksi Netflixiin, ei ole vielä kerrottu.

Charlesilla ja Camillalla oli sen sijaan suhde jo ennen Charlesin ja Dianan avioliittoa. Julkisuudessa onkin liikkunut tietoja, että Camilla astuisi mukaan The Crownin juonikuvioihin jo sarjan kolmannella kaudella.

Sarjan tuotannosta on arvioitu, että The Crownia tullaan tekemään kaikkiaan kuusi tuotantokautta.
Myös Daily Mail uutisoi prinssi Charlesin henkilökunnan olevan huolissaan The Crownin tulevista tuotantokausista. Lehden saamien mukaan prinssin avustajat olivat jopa estäneet sarjan tähtinäyttelijöiden osallistumisen tapahtumaan, jossa olivat paikalla Charles ja hänen poikansa William ja Harry.


Samaisessa, huhtikuussa Lontoossa järjestetyssä tapahtumassa oli sen sijaan paikalla muita Netflixin sarjoista tuttuja näyttelijöitä sekä liuta muita julkkiksia, kuten futislegenda David Beckham ja laulaja Ellie Goulding.

Daily Mailin mukaan Charlesin henkilökunta oli linjannut jyrkästi, ettei prinssi osallistu tapahtumaan, jos siellä on yksikin The Crownin näyttelijöistä.

Toinen lähde kuitenkin kertoo lehdelle, että asiasta oli sovittu yhteisesti hovin ja Netflixin kanssa, jotta hittisarja ei olisi huhtikuisessa tilaisuudessa vienyt huomiota itse asialta, David Attenborough’n kahdeksanosaisen sarjan julkaisulta.

– Se ei liittynyt mitenkään tulevaan neljänteen tuotantokauteen, joka ei silloin vielä ollut teossa, lähde korostaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt