Kohuherttuatar Sarah Ferguson 60 vuotta! Muistatko nämä brittihovia ravistelleet skandaalit? Kuvia yläosattomissa, porttikielto kuninkaallisiin häihin...

Julkaistu:

Sarah ”Fergie” Ferguson täyttää tänään 60 vuotta. Yorkin herttuatar on viimein saamassa paikkaansa takaisin kuninkaallisessa perheessä, mutta matka on ollut pitkä ja skandaalintäyteinen.
Tasan 60 vuotta sitten Sarah Margaret Ferguson syntyi yläluokkaiseen kotiin Lontoossa. Hänen isänsä työskenteli Walesin prinssin poolotiimin päällikkönä, minkä takia hän tutustui kuninkaallisiin jo pienenä.

Keväällä 1985 Sarahin elämä muuttui lopullisesti. Hän sai kutsun kuningattaren juhliin Windsorin linnassa. Kutsun lähettäjä oli hänen kaukainen serkkunsa ja lapsuudenystävänsä prinsessa Diana. Prinsessa ajatteli, että Sarah sopisi täydellisesti lankomiehelleen, prinssi Andrew’lle.


Sarah pääsi juhlissa istumaan Andrew’n viereen ja ihastui samantien. Kihlat solmittiin vain vuotta myöhemmin, ja häitä tanssittiin heinäkuun 23. päivä 1986 Westminster Abbeyssa.

Yli 100 000 ihmistä hurrasivat liitolle kadulla ja norsunluunväriseen silkkisatiiniunelmaan pukeutunut Sarah oli 26-vuotiaana onnellisempi kuin koskaan. Onnellisena kansalle vilkuttavan tuoreen kuninkaallisen tiestä tulisi kuitenkin pitkä ja kivinen.

”Ylipainoinen ja työtä vieroksuva äiti”

Yorkin herttuaparin esikoinen, prinsessa Beatrice syntyi elokuussa 1988. Sarahin mukaan ensimmäisen kerran brittilehdistö kääntyi häntä vastaan, kun hän jätti kuusiviikkoisen tyttärensä läheistensä hoitoon lähtiessään Andrew’n kanssa Australian-kiertueelle.


Vasta lapsen saanutta herttuatarta pilkattiin ylipainoiseksi ja huonoksi äidiksi. Puheet olivat kuin myrkkyä alati arvostelevien silmien alla elävälle herttuattarelle. Prinsessa Eugenien synnyttyä maaliskuussa kaksi vuotta myöhemmin, Sarah päätti pysyä kotona hoitamassa lapsiaan. Hänet leimattiin heti työnvieroksujaksi.

Työt laivastossa pitivät Andrew-isän poissa kotoa. Sarah on myöhemmin laskeskellut nähneensä miestään avioliittonsa ensimmäisten viiden vuoden aikana vain 40 päivänä vuodessa.

Varpaiden imeskely ajoi historialliseen skandaaliin

Kuusi vuotta satuhäiden jälkeen Sarahin ja Andrew’n avioliitto oli kriisissä ja herttuapari muutti erilleen. Asumusero oli kuitenkin vasta alkua.

Vuonna 1992 Sarahista julkaistiin salakuvia, jotka lukeutuvat kiistatta brittihovin pahimpiin skandaaleihin. Kuvissa yläosattoman Yorkin herttuattaren ”taloudellinen neuvonantaja” ja amerikkalainen bisnesmies John Bryan imeskeli hänen varpaitaan. Pahinta oli, että Sarah oli edelleen naimisissa.


Kuninkaallista ei oltu koskaan kuvattu vastaavassa valossa.

Skandaali kiihdytti Sarahin ja Andrew’n liiton rytisevää loppua, vaikka pari erosi virallisesti neljä vuotta myöhemmin. Huhuttiin, että kuvat olivat olleet viimeinen pisara myös prinssi Philipille, joka julisti Sarahin olevan hovissa persona non grata, ei-toivottu vieras. Philipin on väitetty jopa kieltäneen muita kuninkaallisia auttamasta Fergietä taloudellisesti.

Rajut heitot Painonvartijoissa

Eron jälkeen Sarahin henkilökohtainen talous oli melkoisessa myllerryksessä. Fergielle oli kertynyt velkaa huikeat 4,2 miljoonaa puntaa. Herttuattareksi avioeron jälkeen alennetun Fergien mielestä ei ollut sopivaa tehdä palkallista työtä Englannissa, joten hän päätti yrittää Yhdysvalloissa.

Hoviton herttuatar allekirjoitti helpon rahan toivossa sopimuksen Britannian Painonvartijoiden kanssa.


Tempaus oli alun alkujaan katastrofi. Koko ikänsä kehonkuvaongelmien kanssa paininut Sarah laverteli heti ensimmäisessä haastattelussa, kuinka oli esitellyt painonpudotusmetodin myös 8-vuotiaalle Beatrice-tyttärelleen. Hän oli kieltänyt tyttäreltään muun muassa leivän, sipsit ja hiilihapolliset juomat.

– No, hän on vasta kahdeksan, mutta voisi hiukan kiristellä. Kun hän laittoi uimapuvun päälleen, huomasimme, että hän on vähän tukeva, Sarah tuumasi herättäen kansassa raivon.

Nöyryyttävä huijaus paljastui

Vuoteen 2010 mennessä Sarah oli ajautunut keskelle painajaista. Hänen taloudellinen ahdinkonsa oli äitynyt niin vaikeaksi, että prinssi Andrew’n piti pelastaa ex-vaimonsa velkojilta. Vastineeksi avusta Sarahin piti irtisanoa henkilökuntansa.

Pahin oli silti edessä. ”Fergie ’myi’ Andyn 500 000 punnalla” otsikot huusivat vielä samana vuonna.



News of the Worldin toimittaja oli tekeytynyt arabisheikiksi ja alkanut hieroa bisneksiä Sarahin kanssa. Syötin koukkuineen nielaissut herttuatar kauppasi tälle tapaamista Andrew’n kanssa 600 000 euron korvausta vastaan. Kun totuus tuli ilmi, Sarah halusi vaipua häpeästä maan alle. Media ja kansa eivät päästäneet petkuttaja helpolla.

– On totta, että taloudellinen tilanteeni on ollut haastava. Siitä huolimatta tämä ei ole syy teolleni, joka osoitti vakavaa harkitsemattomuutta. Olen hyvin pahoillani, että tämä tapahtui, Fergie pyysi nöyrästi anteeksi lausunnossaan.

Porttikielto häihin

Kohun pois hovista käänsivät pian prinssi Williamin ja Catherine Middletonin kihlausuutiset. Kansa oli tulevista häistä innoissaan. Sarah on kertonut tunteneensa olonsa hyljeksitymmäksi kuin koskaan aiemmin. Hän ei nimittäin ollut tulevan monarkin hääjuhlaan tervetullut.

Cambridgen herttuaparin häitä juhlittiin näyttävästi 2011. Hääpäivänä Sarah ohjeisti tyttäriään puhelimitse ja pyysi Andrew’ta sujauttamaan ex-vaimon kuvan taskuunsa. Sen jälkeen hän on kertonut romahtaneensa itkuun täysin thaimaalaisessa hotellihuoneesta. Kipeät muistot menneisyydestä nousivat pintaan.


Sarah on muistellut hetkeä niin kamalana ja häpeällisenä, että halusi kuolla.

Skandaalit eivät ole jättäneet Sarahia rauhaan. Hänen ja prinssi Andrew’n puhelinnumerot löydettiin itsemurhan tehneen Jeffrey Epsteinin mustasta kirjasta. Epsteinia syytettiin alaikäisiä tyttöjä koskevasta seksikaupasta ja hyväksikäytöstä. Brittilehdistön mukaan Sarah vastaanotti Epsteinilta rahalahjoituksia velkoihinsa.

Viimein takaisin hovin suosioon?

Vaikkei Sarah ollut tervetullut Williamin ja Catherinen häihin, kutsu prinssi Harryn ja Meghanin häihin kolahti 2018. Herttuattaren mukaan tämä johtui siitä, että hän on kaikesta huolimatta hyvissä väleissä kuningatar Elisabetin kanssa.

Saman vuoden lokakuussa ylpeä äiti katseli eturivistä tyttärensä Eugenien avioituvan Jack Brooksbankin kanssa Windsorin linnan Pyhän Yrjön kappelissa. Samoissa juhlissa Fergie poseerasi ensimmäisessä yhteiskuvassa prinssi Philipin kanssa 26 vuoteen. Puheet vuosikymmeniä viuhuneen sotakirveen hautaamisesta saivat tuulta alleen.

Skandaalit eivät silti ole jättäneet Sarahia rauhaan. Hänen ja prinssi Andrew’n puhelinnumerot löydettiin itsemurhan tehneen Jeffrey Epsteinin mustasta kirjasta. Epsteinia syytettiin alaikäisiä tyttöjä koskevasta seksikaupasta ja hyväksikäytöstä. Brittilehdistön mukaan Sarah vastaanotti Epsteinilta rahalahjoituksia velkoihinsa.


Kerrankin hovi asettui kuitenkin tapauksessa hyljeksityn herttuattaren puolelle – mahdollisesti siksi, että myrskyn silmässä on ollut myös Andrew.

Ensi vuonna Sarahin onni tuplaantuu, kun myös Beatrice-tytär avioituu italialaismiljonääri Eduardo Mozzin kanssa. Brittimedian tietojen mukaan herttuatar on jo aloittanut pohdinnan siitä, mitä laittaa ylleen hääjuhlaan.

Itsetunto-ongelmien kanssa koko elämänsä paininut Sarah on kertonut olevansa nykyään armeliaampi itselleen. Hän kertoi hiljattain turvautuneensa muun muassa botoxiin, mesolankoihin ja laserhoitoihin säilyttääkseen nuorekkaan ulkonäkönsä. Samaisessa yhteydessä Fergie julisti olevansa seksikäs, röyhkeä ja superräväkkä.

Se on 60 vuoden pyörityksen jälkeen rohkeasti sanottu.

Lähteet: Finding Sarah: A Duchess's Journey to Find Herself, IS Arkisto, Hello Magazine, Express, Daily Mail, News AU, Reader’s Digest, Sydney Morning Herald