Kohuprinsessa Märtha Louisen Instagram-tili katosi yhtäkkiä kuin tuhka tuuleen – hovilta hämyinen selitys tilanteelle

Julkaistu:

Norjan hovi
Prinsessa perusti hiljattain uuden Instagram-tilin saatuaan kritiikkiä siitä, ettei kuninkaallista titteliä tulisi käyttää kaupallisiin tarkoituksiin sosiaalisessa mediassa.
Kuninkaallisten elämää on takavuosina totuttu seuraamaan vain lehtien palstoilta, mutta viime vuosina kruunupäät ovat myös itse ryhtyneet raportoimaan elämästään sosiaalisessa mediassa.

Esimerkiksi Norjassa prinsessat Mette Marit, 46, ja Märtha Louise, 47, ovat päivittäneet Instagram-tilejään aktiivisesti jo pidemmän aikaa.

Märtha Louisella Instagram-tilejä on ollut jopa kaksi, sillä prinsessa joutui keväällä kohun keskelle, kun kansa ilmaisi mielipiteensä siitä, ettei prinsessan tulisi käyttää sosiaalisessa mediassa titteliään kaupallisiin tarkoituksiin.

Asia nousi tapetille, kun prinsessa ilmoitti keväällä olevansa parisuhteessa norjalais-amerikkalaisen shamaanin ja parantajan Durek Verrettin kanssa. Pariskunta järjesti keväällä maksullisen kiertueen, joka kantoi nimeä Prinsessa ja shamaani.
Elokuun alussa Märtha Louise ilmoitti, ettei käytä virallista tiliään enää kaupallisten projektiensa yhteydessä. Kritiikin jälkeen avattu epävirallinen tili @iam_marthalouise kuitenkin katosi maanantaiaamuna yllättäen kokonaan Instagramista, uutisoivat VG ja Se og hør.
Prinsessan kadonneella tilillä oli VG:n mukaan yli 20 000 seuraajaa, kun taas Märtha Louisen virallisella @princessmarthalouise-tilillä seuraajia on 136 000. Virallinen tili on niin kutsuttu vahvistettu tili, eli sen on vahvistettu todella kuuluvan prinsessalle. Poistetulla tilillä tästä kertovaa sinistä symbolia ei ole ollut. Virallista Instagram-tiliään Märtha Louise on päivittänyt viimeksi 7. syyskuuta ennen prinsessa Ingridin konfrimaatiota.

Se og hørin mukaan myös Mette Maritilla on olemassa virallisen tilinsä lisäksi epävirallinen tili, jolla prinsessa jakaa sisältöä vain lähipiirilleen.

Instagram voi poistaa tilejä, jos sisältö on palvelun ehtojen vastaista. Prinsessan tiedottaja Caina Scheele Carlsen vahvisti norjalaismedialle, että asia on tiedossa ja sitä selvitetään.

– On mahdollista, etteivät he usko, että kyseessä todella on Norjan prinsessan tili, tiedottaja Carlsen sanoi VG:lle.

Instagram ei ole vahvistanut lehdelle, oliko tämä todellinen syy tilin poistamiselle.
Osa vaati keväällä Märtha Louisea jopa luopumaan kokonaan kuninkaallisesta tittelistään. Prinsessa kuitenkin puolusti napakasti uutta parisuhdettaan ja onneaan.
– Että luopuisin prinsessan arvonimestä? En todellakaan harkitse sellaista, hän tylytti Hyvää huomenta, Norja -ohjelmassa.

– Olen syntynyt tähän perheeseen ja olen valinnut elää tällä tavalla. En saa rahaa valtiolta. Kaikki jotka työskentelevät, saavat palkkaa. Olen vain ensimmäinen, joka tekee näin, ja olen valinnut haastavan tilanteen tehdä niin, hän puolusti.

Ennen kevään paljastuksiaan Märtha Louise on ollut julkisuudessa varsin vaitonainen rakkauselämästään sen jälkeen, kun avioero kirjailija Ari Behnistä astui voimaan elokuussa 2016.
Norjan kuningasperheen outona lintuna pidetty prinsessa sanoi viime talvena Suomessa vieraillessaan IS:n erikoistoimittajan Rita Tainolan haastattelussa olevansa pikemminkin onnellinen ja helpottunut, ettei häneen ole kohdistunut sellaisia paineita kuin kruununprinssi Haakoniin.


– Olen perheessämme alimmalla arvoasteella. Oikeastaan olen melkein kaksi vuotta veljeäni vanhempi, mutta varttuessamme oli selvää, että kaikkien mielenkiinto kohdistuu vain häneen, prinsessa muisteli.

Märtha Louise painotti, ettei ole ollut moisesta harmissaan, päinvastoin.

– Olen superonnellinen siitä, että veljeni perii kruunun. Minulle on tärkeämpää kehittää itseäni ja pärjätä omien kykyjeni ja voimieni ansiosta, hän huomautti.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt