Espanjan ex-kuningas Juan Carlos kilpaili Hangossa – ihastui ikihyviksi suomalaisen kesän erikoispiirteeseen

Julkaistu:

Espanjan entinen kuningas Juan Carlos ja hänen tyttärensä, prinsessa Elena ovat nauttineet Suomesta ja sen viileästä ilmastosta. – Täällä on niin raikas ja sopivan lämmin ilma, Juan Carlos sanoi Ilta-Sanomille.
Mitä korkeampi status, sitä rennompi ja mukavampi ihminen yleensä on.

Näin on ainakin Espanjan kuninkaallisten kanssa, jotka ovat Hangossa ihastuttaneet tavanomaisuudellaan.

Kuningas Juan Carlos ja hänen tyttärensä prinsessa Elena ovat viihtyneet koko viikon Hangossa ja sen merellisissä tunnelmissa.
Emerituskuningas, 81, on osallistunut miehistönsä kanssa 6mR-klassikkoveneiden maailmanmestaruuskisaan.

Useita MM- ja EM-titteleitä miehistönsä kanssa Bribon Gallant -veneellään voittanut kuningas saapui torstaina muiden kisaajien kanssa etuajassa Hangon Itäsatamaan. Merellä ei ollut tuulta ja kisa keskeytettiin.


Veneen lipuessa satamaan laiturilla odotti järjestelmäkameran kanssa hänen tyttärensä, prinsessa Elena.

– Olen kannustamassa isääni ja ikuistan aina mahdollisuuksien mukaan kamerallani hänen kisojaan, rento ja ystävällinen Elena sanoi Ilta-Sanomille.

Mukavan juttutuokion aikana prinsessa paljasti, että hän on ehtinyt päivien aikana käydä ystävättäriensä kanssa tutustumassa niin Helsingin kuin Turun nähtävyyksiin. Onnellinen hän oli siitä, että sai kävellä kaduilla tunnistamattomana.

– Kauniita kaupunkeja, sopivan kokoisia. Suomessa on mukavia ihmisiä, ensimmäistä kertaa maassamme vieraileva prinsessa ihasteli.


Kuninkaallisella perheellä on Mallorcalla upea Marivent-kesäpalatsi, mutta jo vuosia sitten miehestään, Jaime de Marichalarista eronnut prinsessa kertoi lastensa olevan lomailemassa eteläisessä manner-Espanjassa.

– Äitini (kuningatar Sofia) on Mallorcalla ja taitaa veljenikin (kuningas Felipe) viihtyä parhaillaan siellä perheensä kanssa, kilpapurjehtijanakin tunnettu Elena jutteli.


Purjehdus on Espanjan kuninkaallisilla veressä. Merisotakoulun aikoinaan käynyt Juan Carlos on osallistunut jopa olympialaisiin ja sittemmin hänen poikansa on purjehtinut myös olympialaisissa.

Nyt oltiin kuitenkin Hangossa, ja ennen kuin kisa tuulen puutteen takia keskeytettiin, Juan Carlosin venekunta oli selvässä johdossa.


Satamaan saavuttuaan Juan Carlos jutteli melkoisen tovin miehistönsä kanssa ja kävi päivän tapahtumat läpi. Ilta-Sanomille Juan Carlosilla oli tovi aikaa.

– Suomessa on raikas ja upea ilma, ei lainkaan liian kuuma. Meillä Espanjassa helle on sietämätön, Juan Carlos sanoi pudistaen päätään.

Rauhallinen ja tärkeilemätön Juan Carlos tosin harmitteli kisan keskeytymistä.


Suomessa kuninkaallisen herrasmiehen mukana on nimittäin peräti 20 hengen seurue ja kaikkien lento piti muuttaa myöhäisemmäksi. Tosin prinsessa Elena sanoi, ettei se heitä haittaa – Suomessa kun on niin kaunista.

– Päivä meni hienosti, mutta harmi, ettei ollut tuulta, yksityismajoituksessa Hangossa asuva kuningas sanoi vielä ja antoi käsisuudelman.

Istuttuaan tovin veneessään kuningas lähti keppiin tukien kohti häntä odottanutta tila-autoa.


Muutaman kymmenen metrin matkan aikana hän pysähtyi ja jutteli ystävällisesti niin muiden veneiden miehistön jäsenten kuin ihan tavallistenkin ihmisten kanssa.

Ja mikä suomalaisille tasavaltalaisille riemastuttavinta, kuningas ei kaihtanut lainkaan yhteiskuvia vaan poseerasi mielellään.

Vuonna 2020 6mR:n EM-kisat ovat Espanjassa samoin kuin 2021 MM-kisat.