Kansalaiset ovat maksaneet yli 2,4 miljoonaa Harryn ja Meghanin luksuskodista – nyt muutosta paljastui uusi, lähes miljoonan kulupommi

Julkaistu:

kulupommi
Harryn ja Meghanin unelmakodin hintalappu kasvaa kasvamistaan.
Useat brittimediat julkaisivat tiistaina selvityksiä monarkian tilinpäätöksestä, joka sisälsi varsin eriskummallisia kuluja.

Erityistä järkytystä aiheutti vastikään perheenlisäystä hankkineiden prinssi Harryn ja herttuatar Meghanin uuden kodin remontti, jonka hinta on salakavalasti päässyt kipuamaan varsin tähtitieteellisiin lukemiin. Uusimpien tietojen mukaan Windsorissa sijaitsevan Frogmore Cottagen remonttiin on käytetty yli 2,4 miljoonaa euroa veronmaksajien rahoja.


Koti oli kuningatar Elisabetin lahja vuosi sitten avioituneelle Sussexin herttuaparille. Kuitenkin sen kunnostaminen kuninkaalliseen asumisen sopivaksi on jäänyt veronmaksajien kontolle. Närää on aiheuttanut myös se, että vaikka pelkästään Harryn henkilökohtaisen omaisuuden arvioidaan olevan noin 20 miljoonaa euroa, pari on maksanut unelmakodistaan vain 280 000 euron edestä kodin irtaimistoa. Summa on vain noin kahdeksan prosenttia veronmaksajien käyttämistä rahoista.


Daily Mailin tietojen mukaan parin jättiremontin kustannukset ylittivät reippaasti sovitun budjetin. Kun The Sun viime syksynä paljasti herttuaparin uuden kodin tulevan sijainnin, remontin kustannusarvioita yritettiin polkea reiluun 1,7 miljoonaan euroon.

Kustannukset ovat edelleen kasvussa. Nyt on paljastunut, että veronmaksajien pussista kustannetaan vielä ainakin kodin mittavat turvajärjestelmät, joiden avulla kodista tehdään perheelle yksityinen. Turvallisuustoimenpiteet kasvattavat budjettia 840 000 eurolla.


Hovin entinen turvallisuuspäällikkö Dai Davies kertoi Daily Mailille, että Harryn ja Meghanin päätös lähteä Kensingtonin palatsista on suurin syy turvallisuuskustannusten nousuun. Frogmore Cottagen tilusten vartioiminen tulee työllistämään ainakin 20 viranomaista.

– Monet voisivat kyseenalaistaa muuton pois täydellisen turvallisesta kuninkaallisesta asumuksesta, Davies pohti.

Hulppea Frogmore Cottage koostui aiemmin viidestä pienemmästä kodista, joissa asui hovin henkilökuntaa. Tiloista remontoitiin yksi isompi koti herttuapariskunnan perheelle. Se on alun perin 1680-luvulta ja ollut kuninkaallisten omistuksessa vuodesta 1792.


Rakennus uudistettiin herttuaparia varten täysin. Sen puomit ja lattiat vaihdettiin. Sähkö-, kaasu- ja vesijohtoverkostot kunnostettiin sekä seinät ja kerrokset uusittiin. Samalla tilalle remontoitiin uusia kylpyhuoneita, makuuhuoneita ja keittiö. Keittiöön rakennettiin muun muassa ”leijuva” lattia.

Lämmitysratkaisuissa herttuapari suosi ekolämmitystä, mikä toi omat kustannuksensa remonttiin. Myös kaikki kodin sisustuselementit ja elektroniset laitteet uudistettiin. Harryn on kerrottu rakastavan elektroniikkaa, joten kaikkia kodin sähkölaitteita voi hallita puhelimella.


Meghanin ja Harryn uusi luksuskoti ei ole ainut brittihovin pysäyttävä kuluerä. Muun muassa kuningatar Elisabetille myönnettiin 91,8 miljoonan euron tuki virallisten tehtäviensä hoitamiseksi, vaikka edellisvuonna summa oli 85 miljoonaa euroa.

Virallisiin vieraanvaraisuuksiin käytettiin noin 2,6 miljoonaa euroa. Noin 16 000 vieraan ruokiin ja juomiin törsättiin 1,9 miljoonaa euroa vuoden varrella. Matkusteluun käytettiin päätä huimaavat 5,1 miljoonaa euroa.

Valtiovierailutkin lohkaisivat melkoisen summan veronmaksajien tilipussista. Walesin prinssi Charles ja Cornwallin herttuatar Camilla kävivät maaliskuussa kaikkien aikojen kalleimmalla valtiovierailulla Kuubassa ja Karibialla, joka kustansi yhteensä 458 000 euroa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt