Lehtiväite: Hakkeri iski hääkuvaajan tilille! Prinssi Harryn ja herttuatar Meghanin intiimit hääkuvat varastettiin ja vuodettiin nettiin

Julkaistu:

hakkeri
Brittilehtien mukaan hakkeri on iskenyt prinssi Harryn ja herttuatar Meghanin hääkuvaajan tiedostoihin, ja yksityisiä kuvia on vuodettu julkisuuteen.
Viime vuoden toukokuussa Britanniassa juhlittiin oikein olan takaa, kun siellä vietettiin prinssi Harryn ja herttuatar Meghanin häitä.

Häähumusta on julkaistu kolme virallista kuvaa, mutta brittilehtien mukaan nyt useita muitakin kuvia juhlista on vuotanut julkisuuteen.

The Sun -lehden tietojen mukaan hakkerit ovat iskeneet hääkuvaaja Alexi Lubomirskin tiedostoihin ja varastaneet kaikki intiimit hääkuvat. Hovin sisäpiiriin kuuluvan lähteen mukaan varastettuja valokuvia on satoja ja niitä on julkaistu sekä Twitterissä että Instagramissa.

Ilmeisesti kuvat on alunperin varastettu jo viime syyskuussa, mutta kuvia on julkaistu sosiaalisessa mediassa vasta viime päivinä.

– Asiasta järjestettiin sisäinen tutkimus, mutta poliisi ei ole mukana tutkinnassa, lähde kertoo lehdelle.

– Nyt tilanne on saatu hallintaan.


Vaikka kuvat onkin saatu pois sosiaalisesta mediasta, niin hakkeria ja kuvien vuotajaa ei ole saatu kiinni.

Lubomirski tai Britannian hovi eivät ole kommentoineet asiaa.
Kuvat on vuodettu julkisuuteen juuri ennen kuin herttuatar Meghan tekee ensimmäisen julkisen esiintymisensä toukokuun alkupuolella syntyneen esikoisena Archien syntymän jälkeen.

CNN:n mukaan Meghan aikoo saapua paikalle perinteiseen Trooping the Colour -juhlaparaatiin, kun Lontoossa juhlistetaan kuningatar Elisabetin virallista syntymäpäivää.

Herttuatar on edelleen äitiyslomalla, mutta lauantain tapahtuma on perinteisesti suuri hetki kuninkaalliselle perheelle. Moni heistä osallistuu juhlallisuuksiin, mutta Archieta ei paikalla lähdä.

Kyseessä ei kuitenkaan ole Meghanille virallinen edustustehtävä. Myös herttuatar Catherine on aiemmin osallistunut juhlaparaatiin äitiyslomansa aikana.