Isän äkillinen kuolema teki Elisabetista kuningattaren aivan liian varhain – nuoren naisen elämä mullistui peruuttamattomasti silmänräpäyksessä

Julkaistu:

kruunajaiset
Loisteliaat kruunajaiset vietettiin 66 vuotta sitten. Kruunu oli nuorelle naiselle aluksi raskas kantaa.
Kuningatar Elisabet II koki nuorena aikuisena kaksi koko hänen elämänsä määrittelevää hetkeä Afrikassa.

Ensimmäinen koitti 21. huhtikuuta 1947, kun hän – siihen aikaan vielä prinsessa Elizabeth – tuli täysi-ikäiseksi. Prinsessa oli virallisella vierailulla Etelä-Afrikassa yhdessä vanhempiensa kuningas Yrjö VI:n ja kuningatar Elisabetin kanssa. Syntymäpäiväjuhlinta huipentui nuoren naisen lausumaan valaan, joka kuultiin radiossa suorana kaikkialla britti-imperiumissa ja kansainyhteisössä.

– Minä vannon teidän kaikkien edessä, että koko ikäni, olkoon se pitkä tai lyhyt, on omistettu teidän palvelemisellenne ja koko meidän suuren imperiaalisen perheemme palvelemiselle, 21 vuotta täyttänyt Elizabeth lupasi.

Jopa hän itse oli liikuttunut harjoiteltuaan valaa ensimmäisen kerran.

Vajaa viisi vuotta myöhemmin, 6. helmikuuta 1952, Elizabeth oli jälleen Afrikassa, tällä kertaa Keniassa puolisonsa, prinssi Philipin kanssa, kun prinssin ystävä ja yksityissihteeri Mike Parker koputti heidän puuhun rakennetun lomahuoneistonsa ikkunaa.

Elizabethin isä, kuningas Yrjö VI oli kuollut vain 56-vuotiaana.

– Hyvä Jumala, huokaisi Philip.

Hän herätti lepäämässä olleen vaimonsa. Vain 25-vuotiaana prinsessa Elizabethista oli tullut kuningatar Elisabet II. Hän ei itkenyt, mutta näytti kalpealta ja huolestuneelta.

Elisabet ei olisi halunnut kuningattareksi niin nuorena. Isän kuoltua hän menetti rakkaan vanhempansa, mutta myös tavallisen avio- ja perhe-elämän.

Elisabet ja Philip olivat avioituneet vuonna 1947 ja heillä oli jo kaksi lasta, vuonna 1948 syntynyt Charles ja vuonna 1950 syntynyt Anne.

Jo ennen kuninkaan kuolemaa hallitsijan tehtäviä oli siirretty Elisabetille. Prinssi Philip oli jättänyt vastahakoisesti työnsä laivastossa.

Siitä huolimatta Elisabetin ja Philipin elämä muuttui rajusti.

Heathrow’n lentokentällä kotiin palaavaa tuoretta kuningatarta kumarsivat syvään ministerit pääministeri Winston Churchillin johdolla. Clarence Housessa hänelle niiasi ja hänen kättään suuteli isoäiti, kuningatar Mary, 84.

– Lilibet, hameesi ovat aivan liian lyhyitä suremiseen, tämä kuitenkin tohti edelleen todeta.

Kuningataräiti Elisabetia tyttären kohtalo otti sydämestä.

– En kestä ajatella Lilibetia, niin suuri taakka kannettavaksi niin nuorena.


Kuningatar itse on myöhemmin myöntänyt, että valtaannousu kävi äkkiä, eikä siinä auttanut muu kuin tehdä parhaansa.

– Kyse on siitä, että hyväksyy, että tässä sitä nyt ollaan ja tämä on kohtaloni.

Noustuaan valtaan Elisabet muutti perheineen Buckinghamin palatsiin, samaan paikkaan, jonne hän oli vastentahtoisesti muuttanut jo kerran aikaisemmin 10-vuotiaana, oman isän noustua kuninkaaksi.

Kuningattarena Elisabet alkoi noudattaa tarkkaa, muuttumatonta päivärytmiä.

Hän heräsi puoli kahdeksalta ja suoritti aamutoimet palvelijoiden avustuksella. Aamupalalla hän luki päivän lehdet.

Työhuoneelleen hän saapui kello 10:een mennessä. Yksityissihteerit toivat hallitsijan luettaviksi, keskusteltaviksi ja hyväksyttäviksi erilaisia asiakirjoja.

Kuningatar luki itse myös kansan lähettämiä kirjeitä, sillä hänestä ne auttoivat pääsemään jyvälle, mikä ihmisiä huolestuttaa.

Joka päivä paitsi jouluna ja pääsiäisenä Elisabet perehtyi kuuluisan, punaisen laatikon papereihin eli salaisiin hallitusasiakirjoihin. Ennen illallista hän sai pienemmän laatikon, jossa oli yhteenveto sen päivän tapahtumista parlamentissa.

Kuningattaren on kerrottu ottaneen aina vastuunsa vakavasti ja tehneen paljon töitä. Kun hyvä ystävä kerran kysyi, täytyykö Elisabetin taas lukea papereitaan, tämä vastasi:

– Jos kerran antaisin jotain mennä ohi, en ikinä pääsisi takaisin kärryille.

Tärkeä osa kuningattaren aikataulua olivat alusta asti yksityiset tapaamiset etenkin pääministerin, mutta myös muiden tahojen kanssa. Aikaa vaativat myös edustustehtävät linnan ulkopuolella, tulevien tapahtumien suunnittelu ja esimerkiksi edustusasujen sovitukset.

Omia lapsiaan, kolmivuotiasta Charlesia ja puolitoistavuotiasta Annea, kuningatar tapasi pari kertaa päivässä, kun lastenhoitajat toivat heidät näytille.

Aiemmin Elisabetin on kerrottu olleen iloinen, onnellinen ja ulospäinsuuntautunut, jopa hupsutteleva. Tilalle tuli vakava, juhlava, hymytön kuningatar, joka aika ajoin vaikutti suorastaan tunteettomalta.

– Hän kamppaili ollakseen arvoisensa valtionpäämies, ja se oli raskas taakka. Kuningatar on omalla hiljaisella tavallaan äärimmäisen lempeä, mutta hänellä oli liian vähän aikaa elää perhe-elämää, aikalainen, toimittaja ja poliitikko William Deedes luonnehti.




Konkreettisesti Elisabet II sai tuntea kruunun painon ja kansan odotukset kruunajaispäivänään 2. kesäkuuta 1953. Ilma oli sumuinen, kylmä ja kostea. Lontoossa ainakin 30 000 ihmistä oli nukkunut paraatia odottaen jalkakäytävillä ja 20 000 muuta yrittänyt turhaan löytää itselleen hyvän katsomopaikan.

Ihmiset yrittivät suojata itseään sanomalehdillä, mutta ne kastuivat ja sulivat.

Odotus ja kärsimys olivat kuitenkin sen arvoisia, sillä kruunajaiset tarjosivat yhden imperiaalisen loiston suurimmista esityksestä sodanjälkeisen Britannian historiassa.

Paraatissa esiintyi muun muassa 15 000 sotilasta, kansallisia ja ulkomaisia johtajia. Lontoon kaduilla laskettiin olleen kaksi miljoonaa katselijaa. Westminster Abbeyssa oli läsnä peräti 8 000 kutsuvierasta, esimerkiksi monarkkeja, presidenttejä ja pääministereitä.

Ja kuningatar itse, hän oli täydellinen ja täydellisesti valmistautunut. Hän oli harjoitellut kruunajaisten jokaista yksityiskohtaa viikkojen ajan. Kun häneltä kysyttiin, haluaisiko hän pitää tauon puolivälissä seremoniaa, kuningatar vastasi:

– Kestän kyllä. Olen vahva kuin hevonen.

Voimaa tarvittiinkin, sillä vaatteiden, kruunun ja regaalien eli kruununjalokivien painon alla Elisabetin oli lähestulkoon mahdoton liikkua. Hänen kantamansa Edvard Tunnustajan kruunu painoi yli kaksi kiloa. Regaalit, puku ja kärpännahkaviitta painoivat yli 20 kiloa.

Kruunajaiset televisioitiin ensimmäistä kertaa, mutta kameroiden ei annettu seurata toimituksen pyhintä osaa. Canterburyn arkkipiispa teki ristinmerkin kuningattaren käsiin, rintaan ja päähän lausuen samalla ainutlaatuisen siunauksen.

– Sinut voidellaan siunatuksi ja pyhitetyksi kuningattareksi niiden kansojen ylle, jotka Jumala on antanut sinun opastuksesi ja hallintosi alle.

Varsinaisessa kruunauksessa Elisabet sai risti- ja kyyhkysvaltikat sekä kruunun.

Koko matkan takaisin Buckinghamiin palatsiin nuorta, rakastettua kuningatarta tervehti kadun varsille kokoontunut iloinen kansa. Britannian 36 miljoonasta kansalaisesta 27 miljoonan arvioidaan katsoneen suoraa tv-lähetystä.

Se oli loistokas, onnellinen päivä, mutta alleviivasi sitä, kuinka Elisabet oli nyt ennen kaikkea instituutio, eikä ihminen.

– Olen menettänyt isäni. Olen menettänyt sisareni. Hän tulee olemaan niin kiireinen. Elämämme muuttuu, totesi liikuttunut pikkusisko, prinsessa Margaret, 22.

Margaret oli oikeassa. Sisarta näkyi yhä vähemmän, sillä jo saman vuoden marraskuussa kuningatar Elisabet ja prinssi Philip jättivät perheensä ja lähtivät maailmanympärimatkalle kansainyhteisömaihin.

Matka kesti viisi ja puoli kuukautta ja vei parin kaikkiin maanosiin, muun muassa Jamaikalle, Kookossaarille, Ugandaan, Australiaan ja Maltalle.

Matka oli ainutkertainen tilaisuus tehdä näin laaja kuninkaallinen kiertomatka viimeisiin siirtomaihin ja uusiin itsehallintomaihin, joissa brittiläisyydellä oli vielä vetovoimaa.

Windsorien kuningashuoneen maailmanmaine oli huipussaan ja sen nuoret keulakuvat, Elisabet ja Philip, kansainvälisiä tähtiä.


Sinä jouluna kuningatar äänitti perinteisen joulupuheensa Uudesta-Seelannista. Hän palasi valaan, jonka hän oli antanut 21-vuotiaana kansainyhteisölle.

– Annan sydämeni ja sieluni elämäni jokainen päivä tälle rotujen ja valtioiden tasavertaiselle kumppanuudelle.

Edelleen, 93-vuotiaana, hän jatkaa samaa työtä.

Artikkeli perustuu teoksiin Antonio Caprarica, Elisabet II – Kuningatar ja nainen sekä Sally Bedell Smith, Elizabeth The Queen, The Life of a Modern Monarch.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt