Victorian ja Danielin kihloista 10 vuotta! Prinssi salasi suhteen ensin jopa vanhemmiltaan – sitten pikkukylässä koettiin historiallinen jymy-yllätys

rac

Julkaistu:

10 vuotta kihloista!
Tukholmalaisella kuntosalilla kirjoitettiin vuonna 2001 tärkeät alkutahdit suurelle kuninkaalliselle rakkaustarinalle. Kruununprinsessa Victorian ja prinssi Danielin kaiken voittanut sielunkumppanuus hakee vertaistaan.
24. helmikuuta vuonna 2009. Ruotsin kruununprinsessa Victorian, 31, kihlausta on odotettu kuumeisesti jo pitkään. Medialle on tihkunut tieto, että Tukholman kuninkaanlinnassa valmistellaan oikeaa jymyuutista. Ruotsalaiset eivät ole pysyä nahoissaan.

Sitten tapahtuu jotain ennenkuulumatonta. Ruotsin hovi lataa kotisivuilleen ja Youtubeen etukäteen kuvatun virallisen kihlajaisvideon. Siinä esiintyvät kuningas Kaarle Kustaan ja kuningatar Silvian lisäksi Victoria ja herra Daniel Westling. Miten modernia!

Iltapäivällä Victoria ja Daniel istuvat jo kuninkaanlinnan ”kihlajaissohvalla” lehdistön tentattavana. Kuninkaalliset häät ovat tosiasia, ja umpirakastunut pari sädehtii salamavalojen räiskeessä. Victoria ojentaa vasemmassa nimettömässä kimaltavaa timanttisormusta kaikkien nähtäväksi.

– Tämä sormus merkitsee minulle valtavan paljon, mutta enempää en kerro, kruununprinsessa sanoo.


Romanttisen kosinnan yksityiskohdat alkavat selvitä. Daniel on kosinut Victoriaa ystävänpäivänä kesken talvisen kävelyretken Drottningholmin linnan puistossa.

– Jää narskui niin kuin se joskus tekee Drottningholmissa. Tunnelma oli mahtava. En ollut täysin varma, mutta toivoin myöntävää vastausta, Daniel summaa onnellisena.

Kauaa miestä ei kuitenkaan ollut pidetty jännityksessä.

– Kyllä, kyllä, kyllä, kyllä! Victoria kertoo vastanneensa.

Daniel istuu ryhdikkäänä tummassa puvussaan ja hymyilee. Matka tähän hetkeen on ollut pitkä.


Vuonna 2001 nuori kruununprinsessa Victoria suuntasi askeleensa Tukholman keskustaan trendikkäälle ja rikkaiden suosimalle Master Training -kuntosalille. Jalkaprässin ja käsipainojen pariin Victorian oli houkutellut pikkusisko prinsessa Madeleine, joka oli huolissaan isosiskonsa voinnista.

Viime vuodet olivat olleet Victorialle haastavia. Loppuvuodesta 1997 levinneet kuvat anoreksiaan sairastuneesta prinsessasta olivat saaneet hovin laittamaan töpinäksi. Vanhemmat passittivat Victorian Yhdysvaltoihin opiskelemaan. Siellä hän sai myös ammattiapua ”prinsessatautiin”.

Nyt hän oli palannut terveenä Tukholmaan, ja oli valmis kääntämään uuden sivun elämässään.

Henkilökohtaiseksi personal traineriksi lupautui paikan osaomistaja, Victoriaa neljä vuotta vanhempi Daniel Westling. Parista tuli nopeasti ystävät, mutta mitään muuta heidän välillään ei ensin ollut. Jokin Danieliessa teki silti nuoreen naiseen lähtemättömän vaikutuksen.

– Tunsin oloni turvalliseksi hänen seurassaan ensi hetkestä saakka, prinsessa on kertonut.

Kun he olivat tunteneet toisensa noin vuoden, Daniel ehdotti prinsessalle elokuviin menoa tai ihan vain kupillista kahvia. Victoria vastasi myöntävästi.

Treffeille mentiin salassa. Onnistuneen elokuvaillan päätteeksi he halasivat toisiaan hyvästiksi. Molemmille oli selvää, että ystävyydestä oli kehkeytymässä muutakin.

Pari alkoi viihtyä toistensa seurassa myös kuntosalin ulkopuolella. He tapailivat toisiaan Danielin Birger Jarlsgatanilla sijaitsevalla asunnolla ja usein myös Danielin kotikylässä Ockelbossa. Kahden tunnin ajomatkan päässä Tukholmasta sijaitsevassa idyllisessä pikkupitäjässä he saattoivat tutustua toisiinsa rauhassa. Vaikka ockelbolaiset laittoivat merkille tuoreen pariskunnan, kukaan ei juorunnut.


Ockelbossa yhä asuvat Danielin vanhemmat ovat muistelleet aikaa, jolloin Daniel ja Victoria olivat tavanneet.

– Daniel kertoi, että on tavannut tytön ja minä sanoin, että tuo ihmeessä hänet näytille. Emme arvanneet, että kyse oli todellakin tällaisesta tytöstä, Olle Westling kertoi myöhemmin äimistelleensä.


Danielin vanhemmista muodostui vuosiksi parille korvaamaton tuki ja turva. Etenkin Victoriasta ja Danielin äidistä Ewasta tuli toisilleen hyvin läheiset.

Toukokuussa 2002 koko Ruotsi kohahti. Expressen-lehti tiesi kertoa, että Victorian uusi poikaystävä oli kuntosaliyrittäjä Daniel Westling.

Danielin taustat selvitettiin oitis. Kansa janosi lisätietoa miehestä, joka oli vienyt Victorian sydämen.


Daniel oli syntynyt 15.9.1973. Samana päivänä, jolloin Victorian isä, kuningas Kaarle Kustaa kruunattiin Ruotsin kuninkaaksi. Vanhempien Olle ja Ewa Westlingin lisäksi perheeseen kuului Danielin isosisko Anna.

Miehellä oli takanaan tavallinen lapsuus keskiluokkaisessa ruotsalaisperheessä. Lukion ja armeijan jälkeen Daniel kävi urheiluun painottuvan kansanopiston ja perusti sitten opiskelukaverinsa Benny Johanssonin kanssa kuntosalin. Salista tuli nopeasti suosittu yläluokan keskuudessa.

Ruotsin hovi ei vahvistanut Victorian ja Danielin suhdetta, mutta pari jatkoi tapailuaan salassa.

Saman vuoden heinäkuussa valokuvaaja onnistui nappaamaan ensimmäisen kuvan parista suutelemassa Victorian ystävän Havaiji-teemaisissa syntymäpäiväjuhlissa. Soppa oli valmis.


Victorian ystäväpiirissä Daniel hyväksyttiin, mutta kuningas ja kuningatar suhtautuivat vävyehdokkaaseen nihkeästi. Temperamenttisella ja konservatiivisella kuninkaalla oli ollut toisenlaiset tulevaisuuden suunnitelmat esikoisensa varalle. Lisäksi vanhemmat karsastivat sitä, ettei tytär ollut löytänyt rinnalleen aatelista.

Suutelukuva julkaistiin lehdissä samana päivänä, kun Victorian oli määrä matkustaa Sollidenin linnaan juhlimaan omia 25-vuotissyntymäpäiviään. Kaarle Kustaan ja Silvian vastusteluista huolimatta myös Daniel oli kutsuttu mukaan. Moni ajatteli kuntosali-ihastuksen olevan ohimenevää.

Keväällä 2003 myös kansan keskuudesta alkoi kuulua soraääniä. Oliko maastohousuihin ja lippalakkiin pukeutuva mies käypä kruununprinsessan puolisoksi? Victorian, josta oli määrä tulla Ruotsin neljäs kuningatar.


Konservatiivisimmat tukholmalaiset pitivät Danielia tyylittömänä ja sopimattomana kuninkaalliseen perheeseen. Victoria puolestaan ei ymmärtänyt, miten Danielista ei voinut olla pitämättä. Prinsessa puolusti Danielia niin ystävilleen kuin vanhemmilleenkin, jotka epäilivät hänen valintaansa. Daniel itse pysytteli taka-alalla ja yritti vältellä mediaa.

Kesällä 2003 tapahtui muutos. Kuningaspari alkoi vähitellen hyväksyä tyttärensä poikaystävän ja Daniel kutsuttiin Borgholmin linnan raunioille Öölantiin seuraamaan konserttia. Vierailu raunioilla on kuulunut kuningasperheen perinteisiin jo pitkään ja paikalla oli aina runsaasti mediaa, joten yhteistä, joskin epävirallista, edustusta pidettiin käänteentekevänä.


Vaikka Victoria voitti tämä erän, peli ei ollut vielä selvä. Kuningasparin mielestä Daniel ei vieläkään ollut kyllin sivistynyt ja sosiaalisesti lahjakas. Myös se, että vävyehdokas ei osannut puhua sujuvaa englantia, vaivasi heitä. Eniten närää kuningasparissa herättivät Danielin tavanomaiset sukujuuret ja se, ettei miehellä ollut akateemista koulutusta.


Pikkusisko prinsessa Madeleine ja tämän silloinen poikaystävä Jonas Bergström asettuivat ensimmäisinä Danielin puolelle. He molemmat näkivät, miten ero musertaisi Victorian, jos nuoripari taipuisi suuren painostuksen alla. Pikkuhiljaa jopa kuningasparin oli myönnettävä, miten onnelliselta ja hyvinvoivalta heidän tyttärensä näytti. Ja että syy tähän oli Daniel.

Vuonna 2006 jo jonkin aikaa prinssikoulua käynyt Daniel sai kutsun kuninkaan 60-vuotissyntymäpäiville. Se oli Victorialle ja Danielille merkki, että perhe viimein hyväksyi suhteen. Nyt he saattoivat alkaa suunnitella tulevaisuutta. Hääspekulaatiot kävivät kuumina: monet arvelivat, että alttarille asteltaisiin jo kesällä 2007.

Todellisuudessa kului vielä lähes kolme vuotta ennen kuin pari sai luvan istuutua kihlajaissohvalle ja näyttää rakkautensa maailmalle.


Daniel ei edelleenkään saanut edustaa virallisissa tilaisuuksissa Victorian rinnalla, mutta heidän arkensa helpottui. Vaikka Daniel oli yhä virallisesti kirjoilla Tukholman keskustassa sijaitsevassa asunnossaan, hän käytännössä asui Victorian luona Drottningholmin linnassa.

Vuonna 2008 juhlittiin Tanskan kruununprinssi Frederikin 40-vuotispäiviä. Myös Daniel oli kutsuttu juhliin. Kaarle Kustaa antoi luvan ja niin Victoria ja Daniel edustivat ensi kertaa yhdessä. Samana vuonna tapahtui muutakin poikkeuksellista: kuningas antoi Danielin siirtää kirjansa asuntoon, joka sijaitsi Drottningholmin linnan mailla. Nyt viimeistään kihlauksen uskottiin olevan lähempänä kuin koskaan.


Ja sitten, eräänä iltana, Daniel koputti kuninkaan työhuoneen oveen ja pyysi Victorian kättä. Kuningas syleili Danielia ja vastasi myöntävästi. Myöhemmin myös hallitus antoi tulevalle liitolle siunauksensa.

Seitsemän vuoden seurustelu oli viimein saamassa sinettinsä. Tavallisesta Ockelbon pojasta oli tulossa prinssi – Hänen kuninkaallinen korkeutensa.


Lähteet: IS-arkisto, Kaisa Haatainen ja Sanna-Mari Hovi: Monarkian muruset (Johnny Kniga 2018) ja Johan T. Lindwall - Victoria: Prinsessa och mamma (Forum 2012).

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt