Kuninkaalliset

Japanin keisarillinen perhe skandaalin keskellä – prinsessa Makon häät peruttiin viime hetkellä: sulhasen taustoista paljastui kiusallinen yllätys

Julkaistu:

Japanin prinsessa Mako saattaa sittenkin astella alttarille tavismiehen kanssa, sillä kihlattu on saanut selvitettyä perheensä rahasotkut.
Japanin prinsessa Makon, 27, oli tarkoitus mennä naimisiin kihlattunsa Kei Komuron, 27, kanssa marraskuussa. Nuoret rakastavaiset hehkuivat onnea kertoessaan hääsuunnitelmistaan japanilaislehdille, mutta sitten häävalmisteluissa tapahtui yllättävä käänne.

Viime helmikuussa prinsessa julkaisi tiedotteen, jossa hän kertoi siirtävänsä häitä kahdella vuodella.

– Se johtuu epäkypsyydestämme. Me vain kadumme sitä myöhemmin, Mako sanoi tiedotteessa.

Japanissa prinsessan peruuntuneet häät herättivät ihmetystä, sillä Makon tiedettiin odottaneen useita vuosia päästäkseen naimisiin rakastettunsa kanssa. Prinsessa oli valmis luopumaan tittelistään päästäkseen vihille taviksen kanssa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Pian julkisuuteen tihkui huhuja prinsessan kihlatun Kei Komuron perheen taloudellisista sotkuista. Kyodo News kertoo, että Komuron äiti oli lainannut yli 32 000 euroa entiseltä miesystävältään maksaakseen poikansa opinnot yliopistossa. Miesystävä oli vaatinut Komuron äitiä maksamaan lainan takaisin, mutta nainen kieltäytyi.

Lehtitietojen mukaan keisarillinen perhe pisti hääsuunnittelut jäihin saadessaan tietää Komuron äidin velasta. Keisarillinen perheen kuvaillaan pelänneen prinsessan kihlatun saattavan heidät häpeään.


Japanilaislehtien mukaan prinsessa Makon vanhemmat olivat jyrähtäneet, etteivät he antaisi siunaustaan häille, ennen kuin Komuron äiti on maksanut velkansa.

Telegraph-lehti kertoo, että prinsessan vanhemmat prinssi Fumihito ja prinsessa Kiko olivat myös vaatineet Kei Komuroa laatimaan suunnitelman, jossa hän esittelisi heille miten aikoo edetä urallaan.

Kei Komuro tiedotti tänään tiistaina japanilaismedialle äitinsä velkojen olevan nyt maksettu ja hääsuunnittelujen etenevän jälleen. Komuro pyysi myös Japanin keisarilliselta perheeltä anteeksi äitinsä rahasotkuja.

– Olen pahoillani aiheuttamastani harmista ja siitä, etten ole selittänyt tilannetta tarpeeksi selkeästi, Komuro kirjoitti tiedotteessaan.

Nainen ei voi periä kruunua Japanissa

Joulukuussa 2017 Japanin hallitus ilmoitti, että prinsessa Makon isoisä, Japanin keisari Akihito aikoo luopua vallasta huhtikuussa 2019. Aiemmin vallasta luopuminen ei ole ollut Japanissa mahdollista, mutta perustuslakia uudistettiin viime kesäkuussa 84-vuotiaan Akihiton terveyshuolien takia. Akihiton seuraaja on tämän vanhin poika, kruununprinssi Naruhito.

Prinsessa Mako on Naruhiton pikkuveljen, prinssi Fumihiton tytär. 27-vuotias Mako on nauttinut kotimaassaan kansan suurta suosiota jo vuosia. Hänestä kirjoitetaan paljon paikallisissa lehdissä ja hänet tunnistetaan kaikkialla, minne hän kotimaassaan menee.


Mako on pyrkinyt välttämään pahinta julkisuutta ja kuninkaallishumua elämässään. Hän opiskeli Britanniassa Leicesterissä, eikä tietojen mukaan kertonut opiskelukavereilleen juuri mitään kuninkaallisesta taustastaan. Opiskeluvuosina vain harvat tiesivät, kuka hän oikeasti on.

2017 uutisoitiin, että Mako haluaa luopua kuninkaallisesta tittelistään kokonaan ja mennä naimisiin aatelittoman rakastettunsa kanssa. Taustalla vaikuttaa erikoinen japanilainen laki, jonka mukaan Makon on pakko luopua prinsessan tittelistään, jos menee naimisiin ”taviksen” kanssa. Titteli on vain nimellinen, sillä Japanissa naiset eivät muutenkaan voi periä kruunua. Prinsessat eivät ole kruununperimysjärjestyksessä lainkaan mukana.

Prinsessa tapasi sulhasensa viisi vuotta sitten yliopistossa, jossa molemmat olivat oppilaina. Komuro kosi prinsessaa 2013. Japan Newsin mukaan prinsessa oli antanut myöntävän vastauksen heti, ja lupasi rakkaalleen, että heidän avioliittonsa toteutuu jonakin päivänä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt