Herttuatar Catherine löi shoppailijat ällikällä: bongattiin ostoksilla halpamarketissa – prinssi George, 5, himoitsi joulun hittilahjaa

Julkaistu:

Herttuatar Catherine piipahti tekemässä viime hetken jouluostoksia paikallisessa halpamarketissa.
Monet jättävät jouluostokset aivan viime tippaan, niin myös herttuatar Catherine. Brittilehdet Daily Mail ja The Sun kertovat shoppailijoiden hieraisseen silmiään King’s Lynnissä, Norfolkissa, kun herttuatar Catherine tuli heitä vastaan The Range -halpamarketin käytävillä.

Daily Mailin haastattelema Sarah Daniels, 43, kertoo kiinnittäneensä sunnuntaina kaupassa huomiota pitkään tummahiuksiseen naiseen, joka näytti hämmästyttävän tutulta.

Naisella oli mukanaan kaksi lasta, jotka hekin näyttivät oudon tutuilta.

– Ajattelin, että tunnistan nuo kasvot, Daniels kertaa lehdelle.

– Sitten kuulin Georgen sanovan, että ”Charlotte, nosta tuo ylös”. Sitten hoksasin keitä he ovat. He näyttivät viettävän ihanaa hetkeä perheen kesken ennen jouluaattoa.


Opettajana työskentelevä Daniels kuinka piristävältä tuntui nähdä kuninkaallisen perheen jäsen ostoksilla halpamarketissa.

– Olemme tottuneet kuninkaallisten seremonioihin, mutta oli hienoa nähdä Kate shoppailemassa lasten kanssa kuin kuka tahansa.

Nimettömänä pysyttelevä shoppailija kertoo The Sunille, että oli joutunut katsomaan kahteen kertaan törmätessään herttuattareen kaupassa.

– Kuninkaallisten ei uskoisi shoppailevan The Rangessa, hän päivittelee lehdelle.

Lehdelle kerrotaan, että 3-vuotias prinsessa Charlotte oli istahtanut lattialle ja Catherine oli komentanut tytön pois kaupan lattialta.

– Ylös, nukke, Catherine oli huikannut.

Prinssi Georgen, 5, kerrotaan olleen kiinnostunut leluosastolla etenkin dinosaurus-slimestä, eli venyvästä limamassasta. Aivan kuten Suomessakin, slime on Britanniassa hyvin suosittua lasten keskuudessa ja taatusti monien toivelistalla tänä jouluna.
Brittilehden tietojen mukaan slime ei kuitenkaan sujahtanut herttuattaren ostoskassiin, vaan Catherine oli ostanut kirjoja ja askartelutarvikkeita.
Brittishoppailijat kertovat The Sunille, että Catherine vaikutti olevan ostamassa lahjoja kuninkaalliselle perheelle. Heidän tiedetään suosivan edullisia ja usein pilke silmäkulmassa valittuja lahjoja.

Herttuatar ei kuitenkaan ollut lastensa kanssa kolmistaan liikenteessä, sillä turvamiehet pysyttelivät jatkuvasti perheen kintereillä.

– Turvamiehet pysyttelivät kohteliaan välimatkan päässä, joten he näyttivät tavalliselta perheeltä, jotka olivat tekemässä viime hetken hankintoja jouluun, lehdelle kerrotaan.

Lehden jututtama äiti kertoo pyytäneensä herttuatarta yhteiskuvaan, mutta Catherine oli kohteliaasti kieltäytynyt.

– Hän oli hyvin mukava. Hän kertoi olevansa jouluostoksilla, The Sunille kerrotaan.

The Sun kertoo halpamarketin sijaitsevan noin 15 minuutin ajomatkan päässä Sandringhamista, jossa kuninkaallinen perhe viettää joulua.

Jouluperinteet pysyneet lähes muuttumattomana vuosikymmeniä

Asiantuntijat ovat kertoneet brittilehdille kuninkaallisen perheen joulun pysyneen lähes muuttumattomana kuningattaren nuoruudesta lähtien.

Jouluaattona kuningattaren lapsenlapset ja lapsenlapsenlapset viimeistelevät kuusen koristelun. Joululahjat avataan aattona iltapäivällä.


Iltapäivällä noin viiden aikaan perhe viettää teehetken. Kahdeksan aikaan illalla he nauttivat päivällisen juhla-asuissa. Perhe keskustelee saman pöydän ääressä ajankohtaisista asioista ja loppuillasta, kuningattaren antaessa merkin, perheen naiset ja kuningattaren corgit poistuvat salista.

Naiset ja miehet joutuvat viettämään loppuillan erillään, sillä prinssi Philip nauttii miesten kanssa sikarihuoneessa portviiniä tai brandya.

Joulupäivänä kuninkaallinen perhe osallistuu aamulla joulujumalanpalvelukseen. Kuningatar on perinteisesti tervehtinyt kansalaisia kirkon ulkopuolella.

Perhe syö yhdessä lounasta kello yhden aikaan, jonka jälkeen he seuraavat televisiosta kuningattaren puheen. Joululounaalla tarjoillaan aina kalkkunaa ja karpalohilloa sekä vanukasta.

Tapaninpäivänä perhe suuntaa aamiaisen jälkeen metsästämään fasaaneja. Vanhan perinteen mukaan miehet ampuvat ja naisten tehtävä on noukkia saalis. Metsästysretken jälkeen vieraat lähtevät Sandringhamista. Kuningatar viipyy Sandringhamissa yleensä helmikuun alkuun. Joulukoristeet otetaan pois vasta kun kuningatar on poistunut kartanosta.


Kuninkaallinen perhe ei joululahjoilla pröystäile. Perhe suosii käytännöllisiä ja hilpeitä lahjoja. Catherinen tiedetään antaneen Harrylle eräänä jouluna muovisen, rakennettavan nuken, josta hänen oli tarkoitus koota itselleen tyttöystävä. Harry on antanut kuningattarelle suihkumyssyn ja prinsessa Anne on ilahduttanut veljeään Charlesia nahkaisella WC-istuimella.

Prinsessa Annen tiedetään jopa suutahtaneen prinsessa Dianalle, kun Diana antoi hänelle kalliin kashmirneuleen. Anne itse oli ostanut Dianalle vessapaperitelineen.

– Kun ihmisellä on jo kaikkea, niin lahjaksi annetaan jotain hyödyllistä. Kuningatar Elisabet pitää lahjoista, joita hän voi käyttää esimerkiksi piknikillä. Kerran hän sai lahjaksi esiliinan ja ilahtui lahjasta, hovista on kerrottu brittilehdille.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt