Prinsessa Madeleine palasi Ruotsiin: tervehti kansallispäivän juhlijoita hyväntuulisena – Chris-puoliso mukana ensi kertaa kahteen vuoteen - Kuninkaalliset - Ilta-Sanomat

Prinsessa Madeleine palasi Ruotsiin: tervehti kansallispäivän juhlijoita hyväntuulisena – Chris-puoliso mukana ensi kertaa kahteen vuoteen

Kuvituskuva
Julkaistu: 6.6.2017 20:09

Prinsessa Madeleine näyttäytyi pitkän odotuksen pääteeksi Ruotsissa maan kansallispäivän juhlallisuuksissa.

Ruotsissa vietetään tänään 6. kesäkuuta kansallispäivää ja Ruotsin lipun päivää. Kansallispäivää on juhlistettu näyttävästi ja perinteisesti, ja maan kuninkaalliset ovat edustaneet juhlallisuuksissa päivän aikana.

Aiemmin päivällä kruunuprinsessa Victoria ja prinssi Daniel edustivat hyväntuulisina kesäisessä säässä. Illan ohjelmaan osallistuvat myös pitkään poissa Ruotsista viihtyneet prinsessa Madeleine ja tämän puoliso Chris O’Neill.

Ruotsalaiset ovat odottaneet malttamattomina, milloin Lontoossa asuva ja muun muassa Floridassa viihtynyt pariskunta saapuu Ruotsiin. Chris ei ole osallistunut Ruotsin kansallispäivän juhlallisuuksiin kahteen vuoteen, mutta nyt pari ilmoitti etukäteen saapuvansa paikalle.

Tiistai-iltana pitkä odotus palkittiin, kun pari tervehti tukholmalaisia hevosvankkuriajelulla.

Kuvituskuva

Kuninkaalliset siirtyivät illan juhlallisuuksia varten Tukholman Skansenille näyttävässä paraatissa.

Madeleine ja Chris jakoivat vankkurit yhdessä prinssi Carl Philipin ja prinsessa Sofian kanssa.

Kuvituskuva

Sekä Madeleine että Sofia olivat pukeutuneet Ruotsin kansallispukuihin. Chris ja Carl Philip edustivat tyylikkäästi tummissa puvuissa.

Madeleine vilkutteli yleisölle hyväntuulisena ja myös Chris vaikutti olevan yhtä hymyä. Hän heilutteli kättään leveästi hymyillen ja välillä puolisonsa kanssa keskustellen.

Kuvituskuva

Parin lapset Leonore ja Nicolas eivät osallistuneet juhlallisuuksiin.

Kansallispäivän juhlat jatkuvat illalla kuninkaanlinnassa, jossa järjestetään virallinen juhlavastaanotto.

Tuoreimmat osastosta