Liisa, Elisa

Kuninkaalliset

Brittilehti: Näin prinssi Harryn ja Meghanin suhde alkoi – Harry pommitti tekstiviesteillä

Julkaistu:

suhde vahvistui
Brittihovi vahvisti tänään, että prinssi Harry seurustelee yhdysvaltalaisen Meghan Marklen kanssa. Brittilehti Daily Mail kertoo sivuillaan, että pariskunta
Brittihovi vahvisti tänä aamuna, että prinssi Harry, 32,seurustelee yhdysvaltalaisen näyttelijän Meghan Marklen, 35, kanssa. Markle tunnetaan parhaiten Rachel Zanen roolistaan suositussa tv-sarjassa Pukumiehet.

Brittilehti Daily Mail kirjoittaa sivuillaan, että pariskunta on ehtinyt olla jo puoli vuotta yhdessä. Lehti huomauttaa myös, että tästä ovat merkkinä samanlaiset ystävyysrannekorut, joita pariskunta on käyttänyt jo jonkin aikaa. Virallisessa tiedotteessa puhuttiin ”joistakin kuukausista”.

ITV:n julkaiseman artikkelin mukaan Harryn ja Meghanin uskotaan tavanneen jo vuonna 2013, jolloin Harry oli Kanadassa Invictus Games -urheilutapahtumassa.

Maanantaina julkaistussa artikkelissa Daily Mail kertoo, että pariskunta on ollut jo jonkin aikaa etäsuhteessa ja että prinssi Harryn oli määrä matkustaa sunnuntai-iltana Kanadaan rakkaansa luokse. Matka kuitenkin peruuntui viime hetkellä.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Harry vietti suuren osan viime kesästä Afrikassa, jossa hän tekee aktiivisesti töitä erilaisten hyväntekeväisyysprojektien parissa. Daily Mailin tietojen mukaan Meghan on vieraillut tämän jälkeen kahdesti Lontoossa: syyskuussa ja lokakuussa. Daily Mail kertoo myös, että Harryn ja Meghanin suhde alkoi yhteisen tuttavan juhlista ja tämän jälkeen Harry pommitti Meghania tekstiviesteillä.

Jos kuva ei näy, katso se tästä linkistä.

Markle on näyttelijänuransa vuoksi näyttävästi esillä sosiaalisessa mediassa. Hänellä on esimerkiksi kuvapalvelu Instagramissa yli 1,1 miljoonaa seuraajaa. Hän julkaisi seuraajilleen viikko sitten Halloween-tervehdyksen.

Brittihovi on ilmoittanut tiukasti, että hovi ei aio enää kommentoida suhdetta millään tavalla enempää. Telegraph kertoo, että huhuista huolimatta Meghan ei ole vielä tavannut muita kuninkaallisen perheen jäseniä.

Markle oli aiemmin naimisissa ohjaaja Trevor Engelsonin, 40, kanssa, mutta pariskunta erosi vuonna 2012.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

    2. 2

      Ruotsiin on iskemässä lumimyräkkä – Etelä-Suomen oikea talvi voi alkaa jo ensi viikolla

    3. 3

      70-luvun teini-idoli David Cassidy kriittisessä tilassa sairaalassa – ”Tilanne näyttää synkältä”

    4. 4

      Miestä ammuttu Porin keskustassa ravintolan edustalla – ampujaksi ilmoittautunut otettu kiinni

    5. 5

      Uskomatonta dramatiikkaa MM-rallissa: Jari-Matti Latvala ajoi ulos viimeisellä erikoiskokeella

    6. 6

      USA:n ydinasekomentaja ei noudattaisi Trumpin laitonta käskyä ydiniskusta – ”Arvatkaa mitä tapahtuu”

    7. 7

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    8. 8

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    9. 9

      Miehestä alkoi suihkuta rajusti verta Ikean kassalla – terveyskeskus käännytti pois tutkimatta

    10. 10

      Tulikuuma Sebastian Aho nousi ratkaisijaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      KRP epäilee: Entinen huippukiekkoilija varasti parkkirahoja satoja tuhansia euroja

    2. 2

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    3. 3

      Miehestä alkoi suihkuta rajusti verta Ikean kassalla – terveyskeskus käännytti pois tutkimatta

    4. 4

      Harvinaisen härski näky taivaalla – Yhdysvaltain laivasto närkästyi lentäjän tempusta

    5. 5

      Jonne Aaronin autoon ilmestyi törkeä viesti – ex-tyttöystävä vakuuttaa viattomuuttaan: ”Mulla on alibi!”

    6. 6

      Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

    7. 7

      AC/DC-kitaristi Malcolm Young on kuollut

    8. 8

      Magneettikuvat paljastivat Tonin aivoista jotain hirveää – koko siihenastinen elämä katosi yllättäen muistista

    9. 9

      New Yorkissa tapahtui raaka rikos, jonka tekijää kuvattiin ”Viiltäjä-Jackiksi” ja ”seksuaaliseksi pervertikoksi” – syylliseksi paljastui suomalainen mies

    10. 10

      40-vuotias äiti ja teini-ikäiset tyttäret sekoittivat netin – yhteisselfiet saavat katsojan hämmennyksen valtaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

    2. 2

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    3. 3

      Karu ruumiinavaus julki: vuosikymmeniä steroideja käyttäneen kehonrakentajan sydän oli kasvanut luonnottomaksi

    4. 4

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    5. 5

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    6. 6

      Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

    7. 7

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    8. 8

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    9. 9

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    10. 10

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

    2. 2

      Ruotsiin on iskemässä lumimyräkkä – Etelä-Suomen oikea talvi voi alkaa jo ensi viikolla

    3. 3

      70-luvun teini-idoli David Cassidy kriittisessä tilassa sairaalassa – ”Tilanne näyttää synkältä”

    4. 4

      Miestä ammuttu Porin keskustassa ravintolan edustalla – ampujaksi ilmoittautunut otettu kiinni

    5. 5

      Uskomatonta dramatiikkaa MM-rallissa: Jari-Matti Latvala ajoi ulos viimeisellä erikoiskokeella

    6. Näytä lisää