Hilma

Kuninkaalliset

Villistä bilettäjästä prinsessaksi ja perheenäidiksi – näin Sofia raivasi tiensä Ruotsin hoviin ja ruotsalaisten suosioon

Julkaistu:

Rakkaustarina
Sofia sai kulkea pitkän tien ennen kuin hänet hyväksyttiin osaksi kuningasperhettä. Nyt hän on prinsessa, vaimo ja äiti.

PRINSSI Carl Philip ja prinsessa Sofia tapasivat toisensa vuonna 2007 Tukholman yöelämässä. Suhde ei tuolloin vielä käynnistynyt, mutta tavattuaan toistamiseen kesällä 2009 Båstadissa Etelä-Ruotsissa he alkoivat tapailla salaa.

Suhde tuli julkisuuteen alkuvuonna 2010, ja ensimmäinen yhteiskuva saatiin napattua huhtikuussa kun pariskunta oli autossa matkalla mökille.

Ruotsin hovi ei alkuun hyväksynyt tarjoilijana ja uimapukumallina aiemmin työskennellyttä Sofiaa prinssin tyttöystäväksi.

Sofia oli tuolloin poseerannut bikineissä miestenlehdissä sekä esiintynyt vuonna 2005 Ruotsin Paratiisihotelli-tosi-tv-ohjelmassa, joten hän ei ollut kuningasperheen unelmaminiä.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

PARATIISIHOTELLIN jälkeen Sofia muutti New Yorkiin vuonna 2006. Hän kirjoitti Yhdysvalloissa blogia yhdessä ystävänsä kanssa sekä kouluttautui joogaohjaajaksi.

Ruotsalaislehti Aftonbladet uutisoi Sofian blogista keväällä 2015. Lehden mukaan blogissa kerrottiin avoimesti bile-elämästä, johon kuului klubeja, villejä iltoja ja juhlimista tunnettujen ihmisten kanssa.

– Meillä oli hyvät kontaktit ja ihmiset hakeutuivat seuraamme kun menimme ulos. Olimme säteileviä ja ystävystyimme kaikkien kanssa. Tulimme Sofian kanssa loistavasti toimeen ja meistä pidettiin persooniemme ansiosta, Sofian kanssa blogia kirjoittanut nainen kertoi tuolloin Aftonbladetille.

Julkisuuteen nousi Carl Philipin ja Sofian suhteen myötä myös kuva, jossa Sofia poseeraa käärmeen kanssa vain bikinien alaosa yllään.

– Kuningashuone ei ole vielä täysin hyväksynyt Sofiaa. Hän ei ole vielä saanut edes tavata Carl Philipin perhettä, pariskunnan ystävä kertoi ruotsalaismedialle keväällä 2010.

Heinäkuussa 2010 Ruotsin hovi lopulta vahvisti, että Carl Philip ja Sofia seurustelevat vakavasti.

ERITYISESTI prinsessa Madeleinella oli alkuun tiettävästi vaikeuksia hyväksyä isoveljensä tyttöystävää. Lopulta, lokakuussa 2011, kuningatar Silvia sai Madeleinen solmimaan sovun Sofian kanssa.

Kruununprinsessa Victorian puolestaan on sanottu asettuneen Sofian puolelle jo aiemmin. Hän ja Sofia tapasivat ensimmäisen kerran toukokuussa 2010. Tapaamista on kuvailtu intiimiksi ja välittömäksi.

Hiljalleen myös muut kuningasperheen jäsenet hyväksyivät Sofian. Hänen asemaansa on nostanut työ Etelä-Afrikan vähävaraisten lasten parissa hänen perustamassaan Project Playgroundissa.

SVT-TV-KANAVAN Vuosi kuningasperheen kanssa 2014 -dokumentissa sekä Sofia ja Carl Philip kuitenkin tyrmäsivät väitteet siitä, ettei Sofian vastaanotto kuningasperheeseen olisi ollut lämmin.

– On esitetty väitteitä, että perhe olisi torjunut minut, mutta kokemukseni on aivan päinvastainen. Olen alusta asti tuntenut olevani erittäin tervetullut, Sofia sanoo dokumentissa.

Dokumentissa Sofia puhui myös omasta menneisyydestään ja suhtautumisestaan siihen.

– Niistä on kirjoitettu jo vuosia, mikä on mielestäni melko surullista. Minulle kyse on kymmenen vuotta vanhoista asioista. Olen mennyt elämässä eteenpäin. En kadu mitään, ne kokemukset ovat kasvattaneet minua ihmisenä.

– En tekisi samaa valintaa nyt, jos sitä kysyttäisiin minulta. Mutta olen valmis siirtymään eteenpäin.

KUN Victoria ja Madeleine saivat viralliset siunaukset suhteilleen ja perustivat perheet ja hovin ongelmat Sofian kanssa oli saatu käsiteltyä, kääntyivät ruotsalaisten katseet prinssi Carl Philipiin.

Ruotsalaislehti Expressenin mukaan Sofiaa alettiin kouluttaa prinsessaksi jo vuonna 2013. Tämän jälkeen Sofiaa alettiinkin nähdä yhä useammin kuninkaallisissa tilaisuuksissa – vaikka hän ei ennen kihlojen vaihtamista saanutkaan edustaa prinssinsä rinnalla.

Sofia saapui esimerkiksi nyt 4-vuotiaan prinsessa Estellen ristiäisiin yhdessä Madeleinen puolison Chris O’Neillin kanssa. Hän istui erillään muusta kuningasperheestä, kuten myös vielä Madeleinen ja Chrisin esikoistyttären Leonoren kastejuhlassa 8. kesäkuuta 2014 – vain alle kuukausi ennen kihlautumista.

ESTEET saatiin lopulta raivattua tieltä, ja Ruotsin hovi ilmoitti parin kihlautuneen kesäkuun lopulla 2014. Tuore kihlapari puhui tuolloin toisistaan hyvin kauniisti ja herkästi.

– Tätä päivää olen odottanut ehkä siitä päivästä lähtien, kun tapasimme. Hän on mies, jonka kanssa haluan olla koko loppuelämäni, Sofia sanoi ja katsoi rakastaan hellästi.

Carl Philip puolestaan kertoi tietäneensä ensitapaamisen jälkeen melko pian, että Sofiassa on jotain hyvin erityistä.

– Olemme odottaneet tätä kauan. Sofia on maailman ihanin tyttö, hän sanoi lämpimästi.

KIHLAUKSEN jälkeen Sofia pääsi osaksi kuninkaallista perhettä. Ensimmäisen kerran hän edusti rakkaansa rinnalla jo vajaa kuukausi kihlauksen jälkeen, kruununprinsessa Victorian 37-vuotissyntymäpäivillä Öölannissa heinäkuussa 2014.

Kesäkuussa 2015 koitti Sofian ja Carl Philipin suuri päivä, kun he sanoivat toisilleen tahdon. Romantiikkaa ja puhdasta onnea pursunnutta päivää seurasi nopeasti vauvauutinen. Onnensa puolesta taistelleen parin esikoinen prinssi Alexander syntyi 19. huhtikuuta.

– Minulle ja vaimolleni tämä on tietenkin suuri ja monien tunteiden päivä. Hyvin ravisuttava. Se, että sain nähdä Sofian käyvän tämän läpi, herättää suuria tunteita ja ihailua sitä kohtaan, mitä te naiset käytte läpi, prinssi sanoi heti syntymän jälkeen järjestetyssä lehdistötilaisuudessa.

PRINSSI Alexanderin ristiäisiä lykättiin hovin etiketin vastaisesti kesän ylitse kuningasperheen kesäloman sekä Victorian syntymäpäiväjuhlallisuuksien vuoksi.

Nyt on kuitenkin koittanut päivä, jolloin Alexander Erik Hubertus Bertil saa virallisesti nimensä, ja hänestä tulee Södermanlandin herttua sekä viides Ruotsin kuningashuoneen kruununperimysjärjestyksessä.

Kastetilaisuus järjestetään perjantaina kello 12.30 alkaen Drottningholmin linnan kirkossa.

Lähteet: IS Arkisto, Aftonbladet, Expressen, Vuosi kuningasperheen kanssa 2014 -dokumentti.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    2. 2

      Synkkä arvio hapen riittävyydestä kadonneessa sukellusveneessä – syvyyksistä kuuluneen koputuksen arvoitus ratkesi

    3. 3

      Onko tässä syy Teuvo Teräväisen huimaan vireeseen? Suomen painonnostotähti: ”Tuloshyppäykset olivat todella nopeita”

    4. 4

      Jari Sillanpää laihtui useita kiloja – havahtui muuttuneeseen ulkonäköönsä karulla tavalla

    5. 5

      7 ”noloa” seksimokaa, joita häpeät ihan turhaan

    6. 6

      Max Verstappen ihmettelee Lewis Hamiltonin tekemisiä – ”Olen välillä todella hämilläni”

    7. 7

      Lumisade vyöryy torstaina Ruotsista Suomeen – pohjoiseen povataan lunta jopa 25 cm

    8. 8

      Näin paljon sama suosikkilahja maksaa eri verkkokaupoissa – katso vertailu

    9. 9

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    10. 10

      Kutsuiko Mitro Repo rovastia alttarilla ”makkaramyyjäksi”? Kohupapin irtisanomista aletaan käsitellä käräjäoikeudessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomen halvimman uuden auton saa vuoden alusta 8 499 eurolla – katso, kuinka lukuisten autojen hinnat laskevat

    2. 2

      Pikkulapsen väitetään tuhonneen 1 100 € meikit – kuvan sekamelskasta julkaissut nainen joutui yllättävän raivon kohteeksi

    3. 3

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    4. 4

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    5. 5

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    6. 6

      Susan Atkins oli vain 21-vuotias osallistuessaan maailmaa järkyttäneisiin murhiin – näin Charles Mansonin ”Perheen” jäsenille kävi

    7. 7

      Jari Sillanpää laihtui useita kiloja – havahtui muuttuneeseen ulkonäköönsä karulla tavalla

    8. 8

      7 ”noloa” seksimokaa, joita häpeät ihan turhaan

    9. 9

      Poptähti Christina Aguilera pelmahti gaalaan lähes tunnistamattomana: fanit ihmeissään muutoksesta

    10. 10

      90-metrinen risteilyalus katosi vuonna 2013 – ratkaiseeko Kaliforniaan ajautunut ruosteinen hylky aavelaivan arvoituksen?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    3. 3

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    4. 4

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    5. 5

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    6. 6

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    7. 7

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    8. 8

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    9. 9

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    10. 10

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    2. 2

      Synkkä arvio hapen riittävyydestä kadonneessa sukellusveneessä – syvyyksistä kuuluneen koputuksen arvoitus ratkesi

    3. 3

      Onko tässä syy Teuvo Teräväisen huimaan vireeseen? Suomen painonnostotähti: ”Tuloshyppäykset olivat todella nopeita”

    4. 4

      Jari Sillanpää laihtui useita kiloja – havahtui muuttuneeseen ulkonäköönsä karulla tavalla

    5. 5

      7 ”noloa” seksimokaa, joita häpeät ihan turhaan

    6. Näytä lisää