Rasmus, Asmo

Kuninkaalliset

Iki-ihana Victoria 39 vuotta! Kruununprinsessan vuosi täynnä koskettavia onnen hetkiä

Julkaistu:

Syntymäpäivä
Torstaina 39 vuotta täyttävän kruununprinsessa Victorian vuosi on ollut täynnä koskettavia onnen hetkiä. Ilta-Sanomat kokosi Vickanin vuoden kohokohdat.
Ruotsin kruununprinsessa Victoria viettää tänään torstaina 39-vuotissyntymäpäiväänsä. Se tietää Ruotsissa isoja juhlallisuuksia, joihin osallistuvat niin tavan kansalaiset kuin kuninkaallisetkin. Rakastetun kruununprinsessan vuosi on ollut täynnä toinen toistaan koskettavampia hetkiä.

Victorian ja prinssi Danielin pitkäaikainen toive toteutui viime syksynä, kun pariskunta ilmoitti odottavansa toista lastaan. Pariskunnalle oli toivottu perheenlisäystä jo siitä lähtien, kun heidän esikoisensa prinsessa Estelle syntyi vuonna 2012. Victoria ja Daniel kertoivat kihlautuessaan vuonna 2009 toivovansa suurta perhettä.

– Rakastamme lapsia, ja suurin toiveemme on saada perustaa perhe, kruununprinsessa sanoi kihlajaishaastattelussa.

Pariskunnan kuopus, prinssi Oscar syntyi maaliskuun 2. päivä, mutta sitä ennen hänen äitinsä edusti lukuisissa työtehtävissä – jopa niin paljon, että kuningatar Silvia huolestui tyttärestään. Victoria työskenteli ja edusti ahkerasti läpi raskautensa. Kun Victoria ja Daniel olivat lokakuun lopulla Etelä-Amerikassa viiden päivän työmatkalla, ilmaisi kuningatar Silvia huolensa Svensk Damtidning -lehden haastattelussa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Ensinnäkin heidän reissunsa on todella pitkä. Hänen äitinään ajattelen, että hänen pitäisi hieman levätä, Silvia sanoi lehden mukaan.

Kuningattaren huolestumisesta huolimatta Victoria edusti säteilevänä jokaisessa edustustehtävässään. Ensimmäistä kertaa myös Nobel-gaalahistoriassa juhlallisuuksissa nähtiin kaksi raskaana olevaa prinsessaa, kun Victorian lisäksi juhlallisuuksissa edusti hänen pikkuveljensä prinssi Carl Philipin vaimo, prinsessa Sofia. Äitiyslomalle Victoria tohti jäädä vain muutama viikko ennen Oscarin syntymää helmikuun 11. päivä.

Maaliskuun toinen päivä ylpeä ja onnellinen prinssi Daniel ilmoitti lehdistölle Tukholman Karoliinisessa instituutissa Victorian synnyttäneen pojan.

Pienokainen oli syntyessään 52 senttiä pitkä ja painoi 3 655 grammaa. Pikkuprinssin kuvailtiin näyttävän aivan samanlaiselta kuin Estellen syntyessään. Pikkuprinssi sai Skånen herttuan tittelin ja hänen kokonimensä on Oscar Carl Olof.

Tunnollinen kruununprinsessa palasi töihin jo muutaman viikon kuluttua Oscarin syntymästä. Victorian äitiysloman keskeytti YK:n pääsihteerin Ban Ki-moonin vierailu Tukholmassa. Pikkuprinssin kastejuhlaa vietettiin Linnankirkossa Tukholmassa toukokuun lopulla. Aina niin tyylikäs Victoria oli pukeutunut tapahtumaan samankaltaiseen valkopitsiseen asukokonaisuuteen kuin Estelle-tyttärensä.

Reilu kuukausi Oscarin syntymän jälkeen Victoriasta tuli jälleen täti, kun Carl Philipin ja Sofian esikoinen prinssi Alexander syntyi 19. huhtikuuta. Pian prinssi Alexanderin syntymän jälkeen Ruotsissa juhlittiin mahtipontisesti, kun kuningas Kaarle Kustaa täytti 70 vuotta. Victoria piti isälleen koskettavan puheen juhlallisuuksissa. Hän puhui muun muassa siitä, kuinka ei olisi voinut kuvitella elämäänsä ilman isäänsä.

– Haluan sanoa sinulle, että tiedän miten tärkeää on se, että minulla on isä. Isä, joka toimii esikuvana ja tukena. Suoraselkäisenä ja kokeneena olet rauhallisuuden, turvallisuuden ja rakkauden lähde, Victoria lausui rakkaalle isälleen.

Kesäkuun 19. päivä kruununprinsessan vanhemmat viettivät 40-vuotishääpäiväänsä. Samana päivänä Victorian ja kuntosaliyrittäjä Daniel Westlingin satumaisista häistä tuli kuluneeksi kuusi vuotta.

Viimeisen vuotensa kolmekymppisenä Victoria voi aloittaa tyytyväisenä. Hän on saavuttanut suurimman haaveensa: perheen. Vierellä on rakastava perhe ja sen lisäksi: ruotsalaiset rakastavat kruununprinsessaansa. Afton­bladetin viime vuonna teettämän kyselyn mukaan Victoria on Ruotsin kuningasperheen suosikkijäsen. Se ei ole ihme. Sympaattisyys, maanläheisyys ja positiivisuus te­kevät Victoriasta paitsi samaistuttavan myös erinomaisen esikuvan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Muistatko tosi-tv-tähti Supermarjon? Marjo Niittyviita kertoo nyt, miksi hän katosi yllättäen julkisuudesta

    2. 2

      Etelä-Suomeen jysähtää jopa kymmenen senttiä lunta – meteorologi: Sade alkaa torstaiyönä, ajokeli surkea

    3. 3

      Nyt puhuu viljelijä 300 000:n hanhen pellolta Elimäeltä – ”Kaikki eliöt kuuluvat samaan orkesteriin”

    4. 4

      Vanhempi konstaapeli ikuisti kauniin näyn Lapissa – ”Mikä salaisuus paljastuukaan ilmasta käsin!”

    5. 5

      Poliisi teki kuolinvuoteellaan yllättävän tunnustuksen – verinen rikosmysteeri voi ratketa yli 30 vuoden jälkeen Belgiassa

    6. 6

      Pelasimme peliä, josta internet puhuu – se on pelottava, koska se voi olla pian totta

    7. 7

      Timon vaimolla todettiin aggressiivinen keuhkosyöpä: ”Mari niin toivoi, että näkisi kevään”

    8. 8

      ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

    9. 9

      Tällainen oli Mika Myllylän ja perheen viimeinen juhannus vain pari viikkoa ennen suru-uutista

    10. 10

      Riita dopingtestauksesta repii suomalaisia kehonrakennuspiirejä – ”Älähdetään siitä, ettei saada enää käyttää dopingia vapaasti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

    2. 2

      ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

    3. 3

      Verorahoilla jonojen ohi leikkaukseen jo nyt? Näin Laura Räty ohjaa jo täyttä vauhtia lääkäreitä lähettämään potilaansa yksityiselle puolelle hoitoon

    4. 4

      Harvinainen haastattelu uutuuskirjassa: Mika Myllylän tytär kertoi rehellisesti äitinsä koettelemuksista – ”Sellaista julmuutta en pysty ymmärtämään”

    5. 5

      Mika Salo julkaisi harvinaisen videon F1-tuomarien huoneesta – tämä sinetöi Verstappenin kohtalon Räikköstä vastaan

    6. 6

      Heidi Selin suunnitteli supertähdille vaatteita – sitten elämä Yhdysvalloissa romahti hetkessä

    7. 7

      Jouni Hynynen koki hurjan muodonmuutoksen – ajoi päänsä kaljuksi: tunnistaisitko rokkaria?

    8. 8

      Max Verstappenilta kova syytös F1-tuomarille: ”Siellä on se yksi idiootti”

    9. 9

      Mies antoi 14-vuotiaalle kannabista ja harrasti tämän kanssa seksiä – ei tuomiota seksuaalisesta hyväksikäytöstä

    10. 10

      Timon vaimolla todettiin aggressiivinen keuhkosyöpä: ”Mari niin toivoi, että näkisi kevään”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    2. 2

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    3. 3

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    4. 4

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    5. 5

      Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

    6. 6

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    7. 7

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    8. 8

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    9. 9

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    10. 10

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Muistatko tosi-tv-tähti Supermarjon? Marjo Niittyviita kertoo nyt, miksi hän katosi yllättäen julkisuudesta

    2. 2

      Etelä-Suomeen jysähtää jopa kymmenen senttiä lunta – meteorologi: Sade alkaa torstaiyönä, ajokeli surkea

    3. 3

      Nyt puhuu viljelijä 300 000:n hanhen pellolta Elimäeltä – ”Kaikki eliöt kuuluvat samaan orkesteriin”

    4. 4

      Vanhempi konstaapeli ikuisti kauniin näyn Lapissa – ”Mikä salaisuus paljastuukaan ilmasta käsin!”

    5. 5

      Poliisi teki kuolinvuoteellaan yllättävän tunnustuksen – verinen rikosmysteeri voi ratketa yli 30 vuoden jälkeen Belgiassa

    6. Näytä lisää