Visa

Kuninkaalliset

Uskoisitko neljän pienen lapsen äidiksi? Kruununprinsessa Mary, 44, poseerasi pysäyttävän upeana Voguen kannessa

Julkaistu:

kansikuvaukset
Tanskan kruununprinsessa Mary poseeraa upeana Australian Voguen kansikuvassa.
Tanskan prinsessa Mary, 44, poseeraa tyrmäävän Australian Voguen heinäkuun numeron kannessa puolisonsa kruununprinssi Frederikin kanssa. Australiassa syntynyt Mary on poseerannut Australian Voguessa ennenkin: 12 vuotta sitten hän kertoi lehdessä tuoreesta avioliitostaan ja unelmahäistään puolisonsa kanssa. Tuolloin Mary oli vasta astumassa kuninkaallisten velvollisuuksien pariin naituaan Tanskan kruununprinssin.

Pariskunta on ollut naimisissa vuodesta 2004 ja heillä on yhdessä neljä lasta: Christian, 10, Isabella, 9, sekä 5-vuotiaat kaksoset Josephine ja Vincent. Mary ja Frederik tapasivat Australiassa pubissa, kun Frederik vieraili maassa vuoden 2000 kesäolympialaisten yhteydessä.

Voguen upeat kuvat on ottanut tunnettu julkkisvalokuvaaja Mario Testino. Kuvista nousee esiin Maryn tiukan formaali rooli kruununperijän puolisona, mutta toisaalta myös hänen pehmeämpi puolensa perheenäitinä. Mary kertoo 11. heinäkuuta myyntiin tulevan lehden haastattelussa yksityiskohtia siitä, kuinka yhdistää vaativan roolin tulevana kuningattarena ja halunsa olla läsnä oleva perheenäiti.

Jos kuva ei näy, katso se tästä linkistä!
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Muun muassa australialaislehti The Daily Telegraph julkaisi sivuillaan ennakkoon pätkiä Maryn antamasta haastattelusta.

– Minusta on vaikeaa puhua itsestäni roolimallina, koska mielestäni muun ihmiset ja heidän mielikuvansa sinusta tekevät sinusta roolimallin... Se ei ole jotain, mitä ajattelisin tietoisesti, hän pohtii Voguen haastattelussa.

– Samaan aikaan olen kuitenkin hyvin tietoinen roolistani ja vastuustani. Jos voin inspiroida muita ja jos muut näkevät minussa jotakin, joka voisi inspiroida heitä.

Jos kuva ei näy, katso se tästä linkistä!

Kuninkaallinen perhe kuvattiin kotonaan Amalienborgin linnassa kotoisissa olosuhteissa.

Prinsessaa haastatellut Voguen päätoimittaja Edwina McCann ylistää Marya ja kirjoittaa, että Maryssa on aina ollut sitä jotakin.

– Jos puhut hänen ystävilleen ja perheelleen ja ihmisille, jotka tunsivat hänet ennen prinssi Frederikin tapaamista, he kaikki sanovat, että hänestä tulisi jotain.

– Hän on todella älykäs nainen, hänen kykynsä oppia tanskaa kuudessa kuukaudessa on jotain uskomatonta, McCann lisää.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Heikki Lampela erotettiin asianajajista

    2. 2

      Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

    3. 3

      Valkoisen talon kuva Trumpista ”työskentelemässä” nosti pilkkamyrskyn – huomio kiinnittyi työpöytään

    4. 4

      Salkkarit-tähti haki avioeroa 14 vuoden liiton jälkeen – avautuu nyt syistä: ”Emme halunneet enää omistaa toisiamme”

    5. 5

      Tuhansia turvapaikanhakijoita halutaan palauttaa Suomeen muista EU-maista

    6. 6

      Lauri Ylösen luksustalo Sipoossa ei käy kaupaksi – laski myyntihintaa miljoonalla eurolla

    7. 7

      IS-raati ruoti illan vaalitentin: ”Alkaa keittää, potuttaa, kohta räjähtää, Niinistö-vaara!”

    8. 8

      Ollin harvinaisesta Ladasta on tarjottu kymppitonneja – ”tuollaisella hinnalla en siitä luovu”

    9. 9

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    10. 10

      Henkilöauto ajoi rekan perään Porissa – toistaiseksi vakavilta onnettomuuksilta vältytty haastavissa sääolosuhteissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    2. 2

      Ähtärin pandalippujen hinta närkästyttää kansaa verkossa: ”Katson mieluummin vaikka Pandan lakupussia”

    3. 3

      Kaukopartiomies kertoo, miten uskomattomia asioita pervitiini sai aikaan rättiväsyneissä sotilaissa – ”Kaamea näky”

    4. 4

      Valkoisen talon kuva Trumpista ”työskentelemässä” nosti pilkkamyrskyn – huomio kiinnittyi työpöytään

    5. 5

      Reijo Jylhän keskustelua herättänyt päätös tuli Johanna Matintalolle sokkina – ”On kurja olo, miten tässä on toimittu”

    6. 6

      Maria Lund vietiin ambulanssilla sairaalaan kesken teatterinäytöksen

    7. 7

      Näihin kahteen kysymykseen Jari Sillanpää jätti vastaamatta poliisikuulustelussa

    8. 8

      Kehonkielen asiantuntija huomasi silmiinpistävän yksityiskohdan herttuatar Catherinen ja Meghan Marklen kuvissa – onko syy selfieissä?

    9. 9

      Naismatkustaja teki valituksen Air Asian lentoemäntien asuista Malesian hallitukselle: ”Näin hänen alushousunsa, kammottavaa”

    10. 10

      IS-raati ruoti illan vaalitentin: ”Alkaa keittää, potuttaa, kohta räjähtää, Niinistö-vaara!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    2. 2

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    6. 6

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    7. 7

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    8. 8

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    9. 9

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    10. 10

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Heikki Lampela erotettiin asianajajista

    2. 2

      Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

    3. 3

      Valkoisen talon kuva Trumpista ”työskentelemässä” nosti pilkkamyrskyn – huomio kiinnittyi työpöytään

    4. 4

      Salkkarit-tähti haki avioeroa 14 vuoden liiton jälkeen – avautuu nyt syistä: ”Emme halunneet enää omistaa toisiamme”

    5. 5

      Tuhansia turvapaikanhakijoita halutaan palauttaa Suomeen muista EU-maista

    6. Näytä lisää