Enni, Eine

Kuninkaalliset

BBC:ltä rajua pilkkaa kuningatar Elisabetin seksielämästä ja wc-käyttäytymisestä 90-vuotissyntymäpäivänä – kuuntelijat raivostuivat

Julkaistu:

kuninkaalliset
Useat BBC Radio 4:n kuuntelijoista eivät arvostaneet kuningatar Elisabetiin liittyvää vitsailua tämän syntymäpäivänä.
Osa BBC:n Radio 4:n kuuntelijoista järkyttyi, kun parhaaseen kuunteluaikaan tulleessa radio-ohjelmassa tehtiin pilkkaa kuningatar Elisabetista tämän 90-vuotissyntymäpäivänä. Ohjelman saamasta palautteesta verkkosivuillaan kirjoittavat muun muassa brittilehdet Daily Mail ja The Sun.

Don’t Make Me Laugh -nimisen ohjelman panelistit keskustelivat lähetyksessä muun muassa siitä, että kuningatar Elisabet on harrastanut elämänsä aikana seksiä ainakin neljästi.

– Minun mielestäni tämä vain osoittaa nelinkertaisesti sen, kuinka perittävä valta on niin vaarallista, koomikko Russell Kane kommentoi asiaa.

– Meidän pitää ajatella neljä kertaa tasavaltalaisuutta, kun ajattelemme neljän lapsen ilmestymistä hänen majesteettinsa hävystä, Kane vitsaili.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Koomikko lisäsi vettä myllyyn vetämällä vitsiin mukaan kuningatar Elisabetin puolison prinssi Philipin.

– Se, että kuningatar on harrastanut seksiä ainakin neljä kertaa, ei ole naurunasia, koska silloin meidät pakotetaan ajattelemaan prinssi Philipiä ja sitä, kuinka hän on ollut mukana luomassa näitä lapsia.

Ohjelman vieraat: koomikko Omid Djalili, kirjailija Sara Pascoe ja koomikko Adam Hess puhuivat ohjelmassa myös siitä, kuinka kuningatar käyttäytyy wc-käynneillään.

Useat kuuntelijat raivostuivat kuningattaren herjaamisesta tämän merkkipäivänä. Twitterissä ohjelmaa arvosteltiin mauttomaksi, ala-arvoiseksi ja törkeäksi. The Sunin mukaan 120 ihmistä valitti ohjelmasta suoraan BBC:lle. Ohjelman juontaja David Baddiel kommentoi palautevyöryä Twitterissä.

Baddiel kertoi, että etukäteen tehdyn ohjelman olisi alun perin ollut tarkoitus tulla viikkoa myöhemmin, mutta BBC siirsi ohjelman kuningattaren syntymäpäivälle.

– Pahoittelut kaikille kuningaskuntaa kannattaville kuningatarkierroksesta, Baddiel twiittasi.

Don’t Make Me Laugh -ohjelman jujuna on se, ettei koomikon vitseille tule nauraa. Ohjelmassa koomikot astuvat liveyleisön eteen ja heidän tarkoituksenaan on se, ettei yleisö naura vitseille. Jos vitseille nauretaan, koomikko joutuu antamaan vuoron seuraavalle koomikolle. Mitä pidempään ohjelmassa pärjää ilman nauruja, sitä enemmän pisteitä koomikko kerää.

Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun BBC:tä kritisoidaan kuninkaallisiin liittyvästä ohjelmasisällöstään. Viime toukokuussa yhtiö sai useita valituksia, kun se haastatteli monarkiaa vastustavaa kampanjoitsija Graham Smithia uutisissa vain minuutteja ennen kuin herttuatar Catherine lähti synnytyssairaalasta kuopuksensa prinsessa Charlotten kanssa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ismo Leikola esiintyi varhain Suomen aikaa Conan O’Brienin show’ssa – julkaisi kuvan isännältä saamastaan synttäriyllätyksestä

    2. 2

      Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

    3. 3

      Alaskan rannikolla erittäin voimakas maanjäristys – tsunamivaroitus annettu

    4. 4

      Pikkuleijonien maailmanmestari Eetu Sopanen joutuu lopettamaan vain 21-vuotiaana – vakava vamma vaikuttaa jokapäiväiseen elämään

    5. 5

      Toimittajayhdistys: Ylen toimittajaa vaadittiin riisuutumaan Israelin pääministerin toimistolla

    6. 6

      Miksi Jesse Puljujärvi pitää kieltään suunsa ulkopuolella pelatessaan? Suomalaisen selitys aiheutti naurunremakan

    7. 7

      Playboy-malli pysäytettiin lentokentällä: epäiltiin venäläiseksi vakoojaksi – Instagramin bikinikuvat pelastivat

    8. 8

      Dramaattinen muutos säätilassa: Matalapaine tuo myrskypuuskat Suomen päälle

    9. 9

      Eläkeyhtiö hakee Espoo Unitedia konkurssiin

    10. 10

      Video: Taivaalta putosi jättimäisiä kivenjärkäleitä vuoren rinteelle Kutsanu-Shiranen purkauduttua Japanissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

    2. 2

      Erityisen intiimi ja harvinainen sairaus koettelee Mikaa, 40: Vaikeuttaa seksielämää ja aiheuttaa häpeää

    3. 3

      Tällainen on ollut Jari Sillanpään kaksoiselämä

    4. 4

      Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

    5. 5

      Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

    6. 6

      Bill Gatesin 21-vuotias tytär elää hillitöntä luksuselämää – isä ei jätä tyttärelleen miljardiperintöä: ”En aio haudata lapsiani rahaan”

    7. 7

      Veikkaus: Loton 1,2 miljoonan päävoitto pelattiin sellaisessa paikassa, että voittaja ei ehkä tiedä voittaneensa – ”Onhan tämä erikoinen tilanne”

    8. 8

      Mikko Kuustonen paljastaa ovelat keinonsa, joilla hän pääsee eroon puhelinmyyjistä – ”Toisesta olen erityisen ylpeä”

    9. 9

      5 ihan tavallista kysymystä paljastaa, kuka presidenttiehdokas olet

    10. 10

      Seurakunta remontoi Teemu Laajasalon tulevaa virka-asuntoa 100 000 eurolla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    2. 2

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    6. 6

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    7. 7

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    8. 8

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    9. 9

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    10. 10

      Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ismo Leikola esiintyi varhain Suomen aikaa Conan O’Brienin show’ssa – julkaisi kuvan isännältä saamastaan synttäriyllätyksestä

    2. 2

      Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

    3. 3

      Alaskan rannikolla erittäin voimakas maanjäristys – tsunamivaroitus annettu

    4. 4

      Pikkuleijonien maailmanmestari Eetu Sopanen joutuu lopettamaan vain 21-vuotiaana – vakava vamma vaikuttaa jokapäiväiseen elämään

    5. 5

      Toimittajayhdistys: Ylen toimittajaa vaadittiin riisuutumaan Israelin pääministerin toimistolla

    6. Näytä lisää