Eino, Einari

Kuninkaalliset

Madeleine jätti prinssi Alexanderille järjestettävän jumalanpalveluksen väliin

Julkaistu:

jumalanpalvelus
Prinsessa Madeleine ei perheineen osallistu parhaillaan Tukholmassa käynnissä olevaan jumalanpalvelukseen.
Prinssi Carl Philipin ja hänen puolisonsa prinsessa Sofian esikoinen syntyi tiistaina kello 18.25 paikallista aikaa eli Suomen aikaan kello 19.25. Pikkuprinssi sai nimekseen Alexander Erik Hubertus Bertil.

Kuningasperheen tuoreimmalle tulokkaalle järjestetään perjantaina perinteinen jumalanpalvelus. Linnakirkossa järjestettävään tilaisuuteen on kutsuttu lähipiiri sekä virkamiehiä.

Carl Philipin sisar, prinsessa Madeleine, ei osallistu perjantaiseen tilaisuuteen. Hovin tiedottaja kertoo Aftonbladetille Madeleinen olevan New Yorkissa perheineen. Myös kuningatar Silvia oli Yhdysvalloissa vielä tiistaina, kun tuorein perheenjäsen syntyi. Silvia kuitenkin kiirehti pian takaisin Tukholmaan ja osallistuu perjantaina tapahtumaan.

Madeleinen uskotaan saapuvan Ruotsiin huhtikuun lopussa ja osallistuvan kuningas Kaarle Kustaan 70-vuotissyntymäpäiville.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Kesäkuussa avioituneet Carl Philip ja Sofia lähtivät häämatkalle suoraan häiden jälkeen. 24. kesäkuuta alkanut matka kesti noin kolme viikkoa, josta voi nopealla laskutoimituksella päätellä pikkuprinssin saaneen alkunsa häämatkalla.

Sekä pikkuprinssin että tuoreen äidin uskotaan myös pysyvän kotona jumalanpalveluksen ajan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Grease-tähden poikaystävä katosi kuin tuhka tuuleen vuonna 2005 – yksityisetsivät tutkivat kuolemaa turhaan 12 vuotta: Mysteeri ratkesi

    2. 2

      Ostitko Lidlistä hanhenrinta­pakastetta? Palauta heti

    3. 3

      Huutokauppakeisarin apumies-Markku iski silmää varatulle Annelle – seurauksena kaksi avioeroa ja yhdet häät

    4. 4

      Onko karkkimakusi sama kuin kaikilla muillakin? Nämä ovat kaikkein myydyimmät makeispussit

    5. 5

      Vanha purkkisi voikin olla arvoesine – näillä voit tienata suuriakin summia

    6. 6

      Poliisi varoittaa hengenvaarallisesta huumeesta – ”Se tappaa vaikka elefantin”

    7. 7

      Muistatko nämä kohut? Miss Helsinki -kisalla skandaalintäyteinen historia – ”Rumin missi koskaan”

    8. 8

      7 yleistä pikkuhousu­virhettä, joihin moni sortuu

    9. 9

      66-metrinen sukellusvene katosi Argentiinassa

    10. 10

      Miss Israel ja Miss Irak julkaisivat kuvankauniin yhteisselfien Instagramissa – kuvasta syttyi valtava myrsky

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Meteori valaisee Kaamasen yön päiväksi hurjalla videolla: ”Mökki tärisi kuin maanjäristyksessä”

    2. 2

      Satun ja Oskarin Napakymppi-matka sai odottamattoman loppuratkaisun – ”En uskalla nyt kommentoida yhtään mitään”

    3. 3

      Suomen ensimmäinen kaduksi alennettava moottoritie on nyt tiedossa – kyseessä erittäin vilkas väylä

    4. 4

      42 vuotta sitten kadonnut nainen löytyi elossa Yhdys­valloissa – yksi mysteeri voi jäädä lopullisesti selvittämättä

    5. 5

      Ex-Salkkarit-näyttelijä Jasmin Hamid avautui yllättäen rehellisesti tv-tähtien palkoista – alalla vallalla omaperäinen käytäntö

    6. 6

      Onko sinussa ihmismielen synkkiä piirteitä? Psykologien kehittämä Likainen tusina -testi paljastaa narsistin ja psykopaatin

    7. 7

      Vuosaaren perhesurma: Poliisi saapui veriseen asuntoon ja käskytti ovelta – vastauksena kuului vain lapsen itku

    8. 8

      Huutokauppakeisarin apumies-Markku iski silmää varatulle Annelle – seurauksena kaksi avioeroa ja yhdet häät

    9. 9

      Pohjois-Suomessa nähty tulipallo tallentui videolle – silminnäkijä: ”Mykistävän iso välähdys”

    10. 10

      Donald Trumpin poika hehkutti tulostaan maastavedossa – Suomen ennätysmiehen tyly arvio: ”Naisetkin vetävät enemmän”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Miten käy, jos osallistuu tuhansiin arvontoihin netissä? Äitiyslomalla ollut Maiju, 32, kokeili lähes vuoden ajan – tulos ällistyttää!

    2. 2

      Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

    3. 3

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    4. 4

      Tässä ovat Suomen myydyimmät makeiset – yksi ei väisty ykköspallilta

    5. 5

      Karu ruumiinavaus julki: vuosikymmeniä steroideja käyttäneen kehonrakentajan sydän oli kasvanut luonnottomaksi

    6. 6

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    7. 7

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    8. 8

      Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

    9. 9

      Napakymppiparin Italian-matka vaikutti lähes täydelliseltä – Neiti B tiputtikin pommin aivan viime hetkellä: ”Näillä mennään”

    10. 10

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Grease-tähden poikaystävä katosi kuin tuhka tuuleen vuonna 2005 – yksityisetsivät tutkivat kuolemaa turhaan 12 vuotta: Mysteeri ratkesi

    2. 2

      Ostitko Lidlistä hanhenrinta­pakastetta? Palauta heti

    3. 3

      Huutokauppakeisarin apumies-Markku iski silmää varatulle Annelle – seurauksena kaksi avioeroa ja yhdet häät

    4. 4

      Onko karkkimakusi sama kuin kaikilla muillakin? Nämä ovat kaikkein myydyimmät makeispussit

    5. 5

      Vanha purkkisi voikin olla arvoesine – näillä voit tienata suuriakin summia

    6. Näytä lisää