Tenho, Max

Kuninkaalliset

Prinsessa Madeleine sai tarpeekseen paparazzeista – julkaisi itse runsaasti valokuvia perheen luksuslomalta

Julkaistu:

kuninkaalliset
Malediiveilla parhaillaan miehensä Chris O’Neillin ja parin lasten prinsessa Leonoren ja prinssi Nicolaksen kanssa lomaileva prinsessa Madeleine sai tarpeekseen paparazzeista.
Parhaillaan Malediiveilla perheensä kanssa lomaileva prinsessa Madeleine on jakanut Facebook-sivuillaan runsaasti lomakuvia perheestään. Suloisissa perhekuvissa poseeraavat Madeleinen ja liikemies Chris O’Neillin lapset prinsessa Leonore ja prinssi Nicolas. Kuvien yhteydessä Madeleine on julkaissut paparazzien toimintaan kantaaottavan kuvatekstin.

– Valitettavasti perheaikamme keskeytettiin. Mikä sääli, ettei meiltä kysytty valokuvia, koska tässä on todella suloisia kuvia, Madeleine on kirjoittanut kuvatekstiksi.

Valokuvissa paratiisimaisemista nauttivat lapset hymyilevät onnellisina turkoosin meren kimaltaessa taustalla. Helmikuun 20. päivä kaksi vuotta täyttävälle prinsessa Leonorelle näyttää maistuneen jäätelötötterö, kun taas rutkasti kasvanut seitsenkuinen prinssi Nicolas katsoo useassa kuvassa kameraan hymyillen.

Svensk Damntidning -lehti julkaisi Madeleinesta ja Chrisistä kuvia, joissa pariskunta nautti helteestä ranta-asuihin pukeutuneena.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Perheen talviloma suuntautui Kunfunadhoon paratiisisaaren viiden tähden Soneva Fushi -luksuskohteeseen, jonka perusti ruotsalaissyntyinen Eva Shivdasani miehensä kanssa. Matkailusivusto Trip Advisorin perusteella lomakeskuksesta saa huoneen halvimmillaan 1900 eurolla, kun taas oma huvila maksaa huimat 39000 euroa yöltä.

Svensk Damtidningin mukaan Madeleine, Chris ja perheen lapset Leonore ja Nicolas yöpyivät reilut 7200 euroa yöltä maksavassa huvilassa, jossa on oma uima-allas ja kuntosali.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    2. 2

      Norjalainen miljardööri Katharina, 22, kärähti ratista – tupakkaperijättären saamat ”pikkusakot” kuohuttavat maailmalla

    3. 3

      Lotta Backlundin pikkujoulut saivat kiusallisen käänteen – odottamaton yllätys narikassa: ”Molempien kasvoilta paistoi narahtamisen kauhu”

    4. 4

      Nyt puhuu peräkontissa matkustanut valtiosihteeri – IS paljastaa salaiset viestit ennen perussuomalaisten hajoamista

    5. 5

      Pikkujouluviikonloppu villitsi tamperelaiset – humalaisia nostelleet poliisit saivat erikoisen hälytyksen ydinkeskustaan

    6. 6

      Testasimme 12 Alkon glögiä – ylivoimainen voittaja oli yksi halvimmista: ”Pullo ei anna odottaa näin hyvää”

    7. 7

      New Yorkissa tapahtui raaka rikos, jonka tekijää kuvattiin ”Viiltäjä-Jackiksi” ja ”seksuaaliseksi pervertikoksi” – syylliseksi paljastui suomalainen mies

    8. 8

      Kommentti: Hallitusta ei uskallettu kaataa kesäkuussa – jopa hallitusneuvottelujen aikataulu oli valmis

    9. 9

      Jonne Aaronin autoon ilmestyi törkeä viesti – ex-tyttöystävä vakuuttaa viattomuuttaan: ”Mulla on alibi!”

    10. 10

      Iivo Niskanen hiihti muilta luulot pois Ounasvaaralla – ”Oikaisiko se?”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Grease-tähden poikaystävä katosi kuin tuhka tuuleen vuonna 2005 – yksityisetsivät tutkivat kuolemaa turhaan 12 vuotta: Mysteeri ratkesi

    2. 2

      Tellervo Koivisto puhuu avoimesti avioliittonsa vastoinkäymisistä – ”Sitä ei alkuaikoina kiinnitä sellaiseen huomiota..”

    3. 3

      Huutokauppakeisarin apumies-Markku iski silmää varatulle Annelle – seurauksena kaksi avioeroa ja yhdet häät

    4. 4

      Harvinaisen härski näky taivaalla – Yhdysvaltain laivasto närkästyi lentäjän tempusta

    5. 5

      40-vuotias äiti ja teini-ikäiset tyttäret sekoittivat netin – yhteisselfiet saavat katsojan hämmennyksen valtaan

    6. 6

      KRP epäilee: Entinen huippukiekkoilija varasti parkkirahoja satoja tuhansia euroja

    7. 7

      Vuosaaren perhesurma: Poliisi saapui veriseen asuntoon ja käskytti ovelta – vastauksena kuului vain lapsen itku

    8. 8

      Magneettikuvat paljastivat Tonin aivoista jotain hirveää – koko siihenastinen elämä katosi yllättäen muistista

    9. 9

      Suora lähetys juuri nyt: Länsimetro starttasi Espoon Matinkylästä – kyydissä satoja matkustajia

    10. 10

      Suomen ensimmäinen kaduksi alennettava moottoritie on nyt tiedossa – kyseessä erittäin vilkas väylä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Miten käy, jos osallistuu tuhansiin arvontoihin netissä? Äitiyslomalla ollut Maiju, 32, kokeili lähes vuoden ajan – tulos ällistyttää!

    2. 2

      Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

    3. 3

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    4. 4

      Karu ruumiinavaus julki: vuosikymmeniä steroideja käyttäneen kehonrakentajan sydän oli kasvanut luonnottomaksi

    5. 5

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    6. 6

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    7. 7

      Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

    8. 8

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    9. 9

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    10. 10

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    2. 2

      Norjalainen miljardööri Katharina, 22, kärähti ratista – tupakkaperijättären saamat ”pikkusakot” kuohuttavat maailmalla

    3. 3

      Lotta Backlundin pikkujoulut saivat kiusallisen käänteen – odottamaton yllätys narikassa: ”Molempien kasvoilta paistoi narahtamisen kauhu”

    4. 4

      Nyt puhuu peräkontissa matkustanut valtiosihteeri – IS paljastaa salaiset viestit ennen perussuomalaisten hajoamista

    5. 5

      Pikkujouluviikonloppu villitsi tamperelaiset – humalaisia nostelleet poliisit saivat erikoisen hälytyksen ydinkeskustaan

    6. Näytä lisää