Visa

Kuninkaalliset

Ruotsalaiset tuohtuivat – prinssi Nicolaksen kastajaisia ei pidetty televisiokelpoisina

Julkaistu:

kuninkaalliset
Prinssi Nicolaksen kastejuhlista on vuotanut tietoa julkisuuteen: Carl Philip on Nicolaksen tuleva kummisetä.
Ruotsissa on vellonut myös pienoinen kohu, kun Ruotsin yleisradioyhtiö SVT ilmoitti, ettei aio näyttää kastajaisia televisiossa lainkaan. Syyksi SVT ilmoitti, että kuninkaallisia tapahtumia on näytetty liikaa televisiossa vuonna 2015. Tänä vuonna ruotsalaiset ovat voineet katsoa televisiosta muun muassa Carl Philipin ja prinsessa Sofian häitä, Victorian päivän juhlallisuuksia ja dokumentin Ruotsin kuningasperheen vuosi.

Kritiikin vuoksi SVT pyörsi päätöksensä, ja kuninkaalliset kastajaiset näytetään suorana televisiolähetyksenä sunnuntaina 11. lokakuuta kello 11:55 alkaen.

Carl Philipistä kummisetä

Ruotsalaislehti Expressen uutisoi, että prinssi Carl Philip on prinssi Nicolaksen tuleva kummisetä.

Prinssi Carl Philip on jo kummisetä isosiskonsa kruununprinsessa Victorian esikoiselle prinsessa Estellelle. Prinssi Nicolaksen kummisetä Carl Philipistä tulee 11. lokakuuta Drottningholmin linnan kirkossa järjestettävissä kastejuhlassa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Prinsessa Madeleinen ja Chris O’Neillin kuopus on ensimmäinen Ruotsin prinssi, joka kastetaan sitten Carl Philipin kastajaisjuhlien vuonna 1979. Lehtitietojen mukaan prinssi Nicolas kastetaan samassa kastemekossa kuin Carl Philip aikoinaan.

Hovi ei ole aiemmin kommentoinut julkisesti prinssi Nicolaksen mahdollisia kummivalintoja.

– Vasta ristiäispäivänä kummien valinnasta tulee virallista, hovin tiedottaja Margareta Thorgren kommentoi Expressen-lehdelle.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

    2. 2

      Yli 100 000 euroa vuodessa tienaavan Matin rahapula kummastuttaa – ”Että kehtaatkin valittaa”

    3. 3

      Brittihovissa toisetkin häät tänä vuonna: Prinsessa Eugenie kihlautui rakkaansa kanssa!

    4. 4

      Poliisin ruumiskoirat tutkivat kiduttajavanhempien kodin

    5. 5

      Kuolemantapaus Karibian-risteilijällä: Nainen putosi yksityishytin parvekkeelta 11. kannelle ja kuoli

    6. 6

      Asianajajista erotettu Heikki Lampela: Olen pettynyt

    7. 7

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    8. 8

      Valkoisen talon kuva Trumpista ”työskentelemässä” nosti pilkkamyrskyn – huomio kiinnittyi työpöytään

    9. 9

      Nämä nimimiehet tulevat Leijonia vastaan olympialaisissa – USA:n kapteeni ei ole pelannut tällä kaudella missään, teki NHL:ssä 588 pistettä

    10. 10

      Tuhansia turvapaikanhakijoita halutaan palauttaa Suomeen muista EU-maista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    2. 2

      Valkoisen talon kuva Trumpista ”työskentelemässä” nosti pilkkamyrskyn – huomio kiinnittyi työpöytään

    3. 3

      Ähtärin pandalippujen hinta närkästyttää kansaa verkossa: ”Katson mieluummin vaikka Pandan lakupussia”

    4. 4

      Reijo Jylhän keskustelua herättänyt päätös tuli Johanna Matintalolle sokkina – ”On kurja olo, miten tässä on toimittu”

    5. 5

      Kaukopartiomies kertoo, miten uskomattomia asioita pervitiini sai aikaan rättiväsyneissä sotilaissa – ”Kaamea näky”

    6. 6

      IS-raati ruoti illan vaalitentin: ”Alkaa keittää, potuttaa, kohta räjähtää, Niinistö-vaara!”

    7. 7

      Lauri Ylösen luksustalo Sipoossa ei käy kaupaksi – laski myyntihintaa miljoonalla eurolla

    8. 8

      Naismatkustaja teki valituksen Air Asian lentoemäntien asuista Malesian hallitukselle: ”Näin hänen alushousunsa, kammottavaa”

    9. 9

      Kehonkielen asiantuntija huomasi silmiinpistävän yksityiskohdan herttuatar Catherinen ja Meghan Marklen kuvissa – onko syy selfieissä?

    10. 10

      Silminnäkijä kertoo hetkestä, jolloin Maria Lund, 34, pyörtyi täyden katsomon edessä – ”Tajusin, että se oli totisinta totta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    2. 2

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    6. 6

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    7. 7

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    8. 8

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    9. 9

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    10. 10

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

    2. 2

      Yli 100 000 euroa vuodessa tienaavan Matin rahapula kummastuttaa – ”Että kehtaatkin valittaa”

    3. 3

      Brittihovissa toisetkin häät tänä vuonna: Prinsessa Eugenie kihlautui rakkaansa kanssa!

    4. 4

      Poliisin ruumiskoirat tutkivat kiduttajavanhempien kodin

    5. 5

      Kuolemantapaus Karibian-risteilijällä: Nainen putosi yksityishytin parvekkeelta 11. kannelle ja kuoli

    6. Näytä lisää