Eija

Kuninkaalliset

Carl Philipillä ja Sofialla tiukka avioehto – vain nämä asiat yhteistä omaisuutta

Julkaistu:

kuninkaalliset
Ruotsin prinssipari on tehnyt tarkoin määritellyn avioehdon.
Ruotsissa vietettiin kesäkuun 13. päivä unelmahäitä, kun prinssi Carl Philip avioitui Sofia Hellqvistin kanssa. Avioliiton myötä Sofian sukunimeksi muuttui Bernadotte ja hän on Ruotsin prinsessa sekä Värmlannin herttuatar. Ruotsalaislehti Aftonbladet kertoo, että nämä olivatkin ainoat seikat, joista Sofia ”hyötyi” avioliiton myötä – tiukan avioehdon vuoksi.

Avioehdon mukaan pariskunnalla on myös tulevaisuudessa yksityistä omaisuutta. Avioehdon mukaan kaikki se, mitä Sofia ja Carl Philip omistivat avioliiton alkaessa on jatkossakin heidän yksityistä omaisuuttaan. Yhteistä omaisuutta pariskunnalle ovat jatkossa kaikki kotiin liittyvät asiat, jotka he ostavat avioliiton solmimisen jälkeen. Näitä ovat esimerkiksi posliiniastiat, huonekalut ja keittiövälineet, Aftonbladet kirjoittaa.

Avioehdossa määritellään, että mikäli jompikumpi saa avioliiton aikana perintöä, lahjoituksia, omaisuutta tai rahaa työn tai testamentin kautta, kuuluvat nämä vain sitä saaneelle henkilölle.

Pariskunta allekirjoitti avioehdon kesäkuun 2. päivä vajaa kaksi viikkoa ennen häitä ja se rekisteröitiin kesäkuun 30. päivä.

Videolla otteita Sofian ja Carl Philipin häistä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      2,5-vuotias kertoi äidille isän uudesta ystävättärestä – perheenisän salasuhde paljastui yllättävällä tavalla

    2. 2

      Mies ihmetteli uusien ”ystävien” anteliaisuutta – pian selvisi katala juoni ja yli 21 000 euron laskun oikea maksaja

    3. 3

      Hotellihuoneen likaisin asia ei ole se, mitä luulet – yksi esine on todellinen bakteeripesä: ”Vältä kontaktia!”

    4. 4

      Jääkieli tuo Siperian hirmupakkaset Etelä-Suomeen – meteorologi: ”Voi olla jopa -30 astetta”

    5. 5

      Jäätanssijan puku petti kriittisellä hetkellä olympialaisissa – murtui kyyneliin: ”Pahin painajaiseni”

    6. 6

      Suomi sai uuden Michelin-ravintolan

    7. 7

      Rakennusalalla pula tekijöistä: Vastavalmistuneet pyytävät enemmän kuin kokeneet – ”Odotus, että maksettaisiin 6000 e/kk heti”

    8. 8

      Jenni, 36, elää kulissiliitossa: ”Jos olisin tehnyt päätökset itse, olisin rakentanut elämäni eri tavalla”

    9. 9

      Huijattiinko Ugandassa kuollutta suomalaista väärennetyllä kirjeellä? – IS esittelee mysteerin keskeiset henkilöt

    10. 10

      Madonna poseeraa liki tunnistamattomana uudessa kuvassaan – huoli ulkonäöstä heräsi heti: ”Mitä ihmettä olet tehnyt?”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jäätanssijan puku petti kriittisellä hetkellä olympialaisissa – murtui kyyneliin: ”Pahin painajaiseni”

    2. 2

      Eurojackpot-voittajista ei ole kuulunut vieläkään: epätavallinen hiljaisuus vahvistaa yhtä teoriaa porukasta

    3. 3

      Jääkieli tuo Siperian hirmupakkaset Etelä-Suomeen – meteorologi: ”Voi olla jopa -30 astetta”

    4. 4

      Suomalaiskirurgi pamautti suorat sanat nykyajan kauneusleikkausbuumista – kertoi epämiellyttävän tosiasian silikonirinnoista, joka voi yllättää monia

    5. 5

      Katsojat hämmentyivät: Selviytyjät Suomi -kisailija kätki koskemattomuusamuletin varmaan paikkaan – juontaja selvensi sääntöjä Twitterissä

    6. 6

      Asianajaja Karjalaisessa: Kutsumattoman vieraan liukastuminen pihalla voi tulla talon omistajalle kalliiksi: ”Voi johtaa perikatoon”

    7. 7

      Hotellihuoneen likaisin asia ei ole se, mitä luulet – yksi esine on todellinen bakteeripesä: ”Vältä kontaktia!”

    8. 8

      Madonna poseeraa liki tunnistamattomana uudessa kuvassaan – huoli ulkonäöstä heräsi heti: ”Mitä ihmettä olet tehnyt?”

    9. 9

      Terhi Kokkoselta salaperäinen kirjoitus – kommentoi ensimmäistä kertaa Vain elämää -ohjelmaa

    10. 10

      Enni Rukajärvi ei pelännyt sanoa tiukkaa kantaansa rehellisesti – sai paljon palautetta lausunnoistaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Kuka on tuo pieni poika huoneessasi?” 4-vuotiaan hyytävä kysymys sai videopuhelun toisessa päässä olleen äidin niskavillat pystyyn

    2. 2

      Joni-isä toimi lapsensa kanssa kuten Suomessa on tapana – Ranskassa paikalle hälytettiin poliisi

    3. 3

      Enni Rukajärveltä napakka vastakuitti mitalisijalta pudonneen norjalaisen kitinään

    4. 4

      Sprinttifinaalin vauhti liikaa Ristomatti Hakolalle, kulta meni Norjaan – IS seurasi olympiatapahtumia hetki hetkeltä

    5. 5

      Norjalaisvalmentajalta katkeraa puhetta Enni Rukajärven pronssilaskun pisteistä – ”Moni muukin on samaa mieltä kanssani”

    6. 6

      Antti, 40, kävi nettitreffeillä parinsadan naisen kanssa – ”hörröpörrö” ja 7 muuta naistyyppiä tulivat toistuvasti vastaan

    7. 7

      Eeli Tolvasen hirmuvire jatkui Norjaa vastaan, Antti Aalto onnistui mäkikarsinnassa – IS seurasi olympiatapahtumia hetki hetkeltä

    8. 8

      34 800 suomalaista saa pian kirjeen Kelalta – keskimäärin 1 300 euron lasku odottaa

    9. 9

      Sambatanssijan stringit putosivat kesken kulkueen – yritti korjata tilannetta salamavalojen räiskeessä

    10. 10

      40 vuotta täyttävä Heli Palsanmäki paljastaa: Laihdutti 55 kiloa ennen julkisuutta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      2,5-vuotias kertoi äidille isän uudesta ystävättärestä – perheenisän salasuhde paljastui yllättävällä tavalla

    2. 2

      Mies ihmetteli uusien ”ystävien” anteliaisuutta – pian selvisi katala juoni ja yli 21 000 euron laskun oikea maksaja

    3. 3

      Hotellihuoneen likaisin asia ei ole se, mitä luulet – yksi esine on todellinen bakteeripesä: ”Vältä kontaktia!”

    4. 4

      Jääkieli tuo Siperian hirmupakkaset Etelä-Suomeen – meteorologi: ”Voi olla jopa -30 astetta”

    5. 5

      Jäätanssijan puku petti kriittisellä hetkellä olympialaisissa – murtui kyyneliin: ”Pahin painajaiseni”

    6. Näytä lisää