Ursula

Kuninkaalliset

Röökiparin röyhyttelyt seis - prinsessa Madeleine aikoo lopettaa tupakoinnin

Julkaistu:

Prinsessa Madeleine on tehnyt kihlattunsa Chris O'Neillin kanssa uudenvuodenlupauksen: molemmat yrittävät lopettaa tupakanpolton.
Prinsessa Madeleine puhuu omasta ja Chris O'Neillin tupakkariippuvuudesta Expressen-lehdessä.

- Sekä minä että Christopher työskentelemme lopettaaksemme tupakoinnin. Meillä ei ole sen vuoksi tupakoita mukanamme, kun olemme ulkona, prinsessa sanoo.

Yhdysvalloissa asuva Madeleine nousi otsikoihin lomailtuaan joulun jälkeen kihlattunsa kanssa Sveitsin Alpeilla. Pari velmuili ja kosketteli toisiaan avoimesti rinteessä. Lemmenliekin lisäksi paloi muutakin: Chris ja Madeleine tupakoivat yhdessä.

Pahennusta herättäneet kuvat levisivät ympäri Eurooppaa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY
Yhdessä kuvassa Madeleine ja Chris seisoivat lasketteluvaatteissaan ulkona. Madeleinella on tupakka suussa. Toisessa kuvassa he olivat ravintolalounaalla ystävien kanssa. Lounaan päätteeksi Madeleine sai tupakan ystävältään.

Madeleine on tupakoinut jo vuosia. Hänen isänsä, kuningas
Kaarle Kustaa on sen sijaan lopettanut tupakoinnin. Prinsessa Madeleine on monien esikuva. Sen vuoksi hän katsoo itsekin tarpeelliseksi lopettaa sauhuttelu. Madeleine on jo kerran onnistunut jättämään tupakoinnin. Tällä kertaa hän vaikuttaa olevan tosissaan.

- Olen puhunut prinsessan kanssa useita kertoja ja ymmärrän, että sekä hän että sulhanen aikovat todella lopettaa tupakoinnin,
Bertil Ternert hovin tiedotusosastolta kertoo Expressenille.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nyt puhuu Tähdet, tähdet -ohjelmasta potkut saanut Tomi Metsäketo: ”Olen hakenut naisseuraa joskus turhankin kärkkäästi”

    2. 2

      Tomi Metsäketo olisi halunnut jatkaa Tähdet, tähdet -ohjelmassa – näin kanava perustelee laulajan potkuja

    3. 3

      Veitsihyökkäys Münchenin keskustassa, useita loukkaantunut

    4. 4

      20-vuotias kiekkolupaus löytyi kuolleena – tyttöystävä avautui Ruotsia järkyttäneestä tragediasta

    5. 5

      Laulaja Tomi Metsäketo ulos Tähdet, tähdet -ohjelmasta

    6. 6

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    7. 7

      Kerimäen R-kioskin kauppias sai aamulla ällistyttävän puhelun – ”Luulin että työntekijät tekivät källin”

    8. 8

      Poliisi herätti kerrostalon kaikki asukkaat aamuneljältä

    9. 9

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    10. 10

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    2. 2

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    3. 3

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    4. 4

      Kovia väitteitä K-Supermarketin palvelutiskin ruuasta ja pyllylle taputtelusta – kauppias irtisanoutui yllättäen

    5. 5

      Metsästysporukka teki pilan kokeneelle hirvimiehelle – nettiin ladattu video leviää kulovalkean tavoin

    6. 6

      41,6 miljoonan Eurojackpot-voitto Suomeen!

    7. 7

      Tallinnan satamassa on paikka, joka on varkaiden suosiossa – näissä kohteissa suomalainen tulee todennäköisimmin putsatuksi

    8. 8

      Tämä asiakirja paljasti tulokikkailun – Päivi Lipponen syrjään toimitusjohtajan paikalta

    9. 9

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    10. 10

      Toni Edelmann on kuollut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    5. 5

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    6. 6

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    7. 7

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    8. 8

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    9. 9

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    10. 10

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nyt puhuu Tähdet, tähdet -ohjelmasta potkut saanut Tomi Metsäketo: ”Olen hakenut naisseuraa joskus turhankin kärkkäästi”

    2. 2

      Tomi Metsäketo olisi halunnut jatkaa Tähdet, tähdet -ohjelmassa – näin kanava perustelee laulajan potkuja

    3. 3

      Veitsihyökkäys Münchenin keskustassa, useita loukkaantunut

    4. 4

      20-vuotias kiekkolupaus löytyi kuolleena – tyttöystävä avautui Ruotsia järkyttäneestä tragediasta

    5. 5

      Laulaja Tomi Metsäketo ulos Tähdet, tähdet -ohjelmasta

    6. Näytä lisää