Kukat ja mehiläiset

Posket punottavat jo pelkästä keskittymisestä – Lääkäri: syypää saattaa olla sidekudossairaus

Julkaistu:

Eki vastaa
17-vuotias kokee punastelun häiritsevänä.
”Moi Erkki-Pekka! Minulla on sellainen ongelma, että posket punoittavat ja kuumottavat todella voimakkaasti aina kylmässä ja samoin myös saunassa ja ulkona helteellä. Sama tapahtuu myös urheillessa, jos tulee oikein kunnon hiki. Samoin myös seksuaalisessa laukeamisessa (tämä kaikista häiritsevin) ja myös kovassa keskittymisessä.

Olen koko ikäni punastellut noloissa tilanteissa, joten voisiko tämä liittyä siihen? Vai onko ihan normaalia? Olen 17-vuotias poika ja murrosikä alkanut käynnistyä 11-vuotiaana. Oireet alkoivat vuosi sitten, kun käräytin naamani auringossa ja siitä parin pv kuluttua laukesin seksuaalisesti ja tsadaa. Posket ovat siitä lähtien tätä tehneet!”

Nim. Jlän kingi.

VASTAUS: Voi olla tuota samaa punastumiseen liittyvää riesaa, josta olet kärsinyt vuosikausia – kun olet jännittänyt jotain tai porukan edessä pitänyt muuten keskittyä ja adrenaliini ryöppyää verenkierrossa.

Kuitenkin oireiden nyt korostuttua vuoden sisään, on hyvä käydä arvioittamassa tilannetta ihotautilääkärillä (dermatologilla), koska kyseessä voi olla myös ns. ”punahukka” eli systeeminen sidekudossairaus, jossa iho-oireena usein on perhoskuvioinen ihottuma kasvoilla, eli nimenomaan poskilla ja herkistyminen auringonvalolle usein myös. Yleisempi tytöillä kuin pojilla. Varaa siis aika mieluiten ihotautilääkärille.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Kysy Ekiltä Kukat ja mehiläiset -palstalla

Yleislääkäri Erkki-Pekka "Eki" Helle on vastannut 10–25-vuotiaita nuoria askarruttaviin kysymyksiin vuosikymmenten ajan.

Sinä 10-25-vuotias nuori, mietityttääkö puberteetti tai muu terveyteen liittyvä asia? Kysy Ekiltä, Eki vastaa. Kerrothan samalla myös perustietosi (pituus, paino, ikä, sukupuoli, ovatko kuukautiset alkaneet, missä vaiheessa pituuskasvusi arvelet olevan).

• Lähetä tästä kysymys Ekille

Ekin vastauksia pääsee seuraamaan osoitteessa:

>> http://www.iltasanomat.fi/kukatjamehilaiset
Näitä luetaan!
  1. 1

    Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

  2. 2

    Valkoisen talon kuva Trumpista ”työskentelemässä” nosti pilkkamyrskyn – huomio kiinnittyi työpöytään

  3. 3

    Heikki Lampela erotettiin asianajajista

  4. 4

    Salkkarit-tähti haki avioeroa 14 vuoden liiton jälkeen – avautuu nyt syistä: ”Emme halunneet enää omistaa toisiamme”

  5. 5

    Tuhansia turvapaikanhakijoita halutaan palauttaa Suomeen muista EU-maista

  6. 6

    18 eri firmaa rahtaa alkoholia kuninkaanlinnaan – Tanskan hovin ruokatilaukset pöyristyttävät: ”Aivan järjetöntä”

  7. 7

    Mayon-tulivuori antoi vaaranmerkin: Valtava sienipilvi pimensi Auringon Filippiineillä

  8. 8

    Lauri Ylösen luksustalo Sipoossa ei käy kaupaksi – laski myyntihintaa miljoonalla eurolla

  9. 9

    Asianajajaliitosta erotettu Heikki Lampela voi toistaiseksi jatkaa tehtävissään

  10. 10

    IS-raati ruoti illan vaalitentin: ”Alkaa keittää, potuttaa, kohta räjähtää, Niinistö-vaara!”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

  2. 2

    Valkoisen talon kuva Trumpista ”työskentelemässä” nosti pilkkamyrskyn – huomio kiinnittyi työpöytään

  3. 3

    Ähtärin pandalippujen hinta närkästyttää kansaa verkossa: ”Katson mieluummin vaikka Pandan lakupussia”

  4. 4

    Kaukopartiomies kertoo, miten uskomattomia asioita pervitiini sai aikaan rättiväsyneissä sotilaissa – ”Kaamea näky”

  5. 5

    Reijo Jylhän keskustelua herättänyt päätös tuli Johanna Matintalolle sokkina – ”On kurja olo, miten tässä on toimittu”

  6. 6

    Maria Lund vietiin ambulanssilla sairaalaan kesken teatterinäytöksen

  7. 7

    IS-raati ruoti illan vaalitentin: ”Alkaa keittää, potuttaa, kohta räjähtää, Niinistö-vaara!”

  8. 8

    Naismatkustaja teki valituksen Air Asian lentoemäntien asuista Malesian hallitukselle: ”Näin hänen alushousunsa, kammottavaa”

  9. 9

    Lauri Ylösen luksustalo Sipoossa ei käy kaupaksi – laski myyntihintaa miljoonalla eurolla

  10. 10

    Kehonkielen asiantuntija huomasi silmiinpistävän yksityiskohdan herttuatar Catherinen ja Meghan Marklen kuvissa – onko syy selfieissä?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

  2. 2

    Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

  3. 3

    Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

  4. 4

    Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

  5. 5

    Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

  6. 6

    Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

  7. 7

    Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

  8. 8

    Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

  9. 9

    Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

  10. 10

    Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

  2. 2

    Valkoisen talon kuva Trumpista ”työskentelemässä” nosti pilkkamyrskyn – huomio kiinnittyi työpöytään

  3. 3

    Heikki Lampela erotettiin asianajajista

  4. 4

    Salkkarit-tähti haki avioeroa 14 vuoden liiton jälkeen – avautuu nyt syistä: ”Emme halunneet enää omistaa toisiamme”

  5. 5

    Tuhansia turvapaikanhakijoita halutaan palauttaa Suomeen muista EU-maista

  6. Näytä lisää