Kukat ja mehiläiset

Kysy Ekiltä: Mikä on paras hoito syylien poistamiseen?

Julkaistu:

Nuori tyttö on kärsinyt jo muutaman vuoden syylistä ja yrittänyt hoitaa niitä monin keinoin. Miten syylät saa häviämään?
Hei!

Olen kärsinyt pari vuotta syylistä. Onhan minulla kuiva iho enkä ehdi rasvaamaan sitä kuin iltaisin. Niitä syyliä on käsissä ja jaloissa ja tulee koko ajan lisää. Olen 16-vuotias. Haluaisin turvautua kotikonsteihin. Onko oikeasti toimivia konsteja olemassa? Olen kokeillut ilmastointiteippiä, mutta se ei pysy hyvin jalassa ja kaverit ihmettelevät, jos on teippiä sormissa. Se auttoi kyllä vähän ja syylät pienenivät.

Kokeilin myös valkosipulia. Se ei tehonnut lainkaan. Vanhemmille en haluaisi kertoa, ellei sitten tarvitse mennä lääkäriin. Kokeilin myös syyliin tarkoitettuja laastareita, mutta heti kun otan laastarin pois, syylät tulevat takaisin.

Nimimerkki.
T.

Eki vastaa: Papilloomavirusten aiheuttamat, etenkin raajojen alueella olevat syylät ovat laakeita, ihosta koholla ja pinnaltaan halkeilevia ja joskus paineelle alttiilla paikoilla.  Ne voivat esiintyä mosaiikkimaisena, mattomaisena ja litteänä muodostelmana.

Yleensä paikallisesti käytettävillä aineilla saadaan ihoa ajatellen siistein tulos, eli vältetään mahdolliset arvet. Samaan päästään odottamalla, että kropan vasta-ainesysteemi hoitaa syylät: eli ne häviävät ajan myötä.

Syylät ovat ihon orvaskeden alueen viruskasvaimia. Jalkapohjan alueella syyläalue voi olla kivulias. Paineärsytyksestä eli seisomisesta ja kävelystä syylän ympärille voi kehittyä känsä. Apteekista on saatavissa useitakin syylien paikallishoitoon tarkoitettuja valmisteita. Niitä käytettäessä on hyvä perehtyä valmistajan antamaan käyttöohjeeseen persuteellisesti. Usein noita paikallishoitoja tehostaa syylien kuivan korppupinnan hiominen pahvisella kynsiviilalla sekä kylvetykset ennen lääkkeen käyttöä.

Hankalissa ja pitkäaikaisissa tapauksissa on parempi antaa lääkärin arvioida tilanne. Joskus näitä tavallisia syyliä on hyvä poistaa jäädytysmenetelmällä. 

Sinulla on vaiva jatkunut jo pari vuotta, joten hakeudu lääkärin vastaanotolle tilannearvioon ja diagnoosin varmistukseen -  ettei kyseessä ole ontelosyylät eli molluskat, jotka vaivaavat lähinnä lapsia ja joskus vähän vanhempiakin. Saat lääkäriltä tarkennetun hoitosuunnitelman. Viime kädessä kuitenkin syylien paluun estää lähinnä vasta-ainemuodostuksen herääminen syyliä vastaan ja siksi ne usein häviävätkin ilman hoitojakin.

Kysy Ekiltä Kukat ja mehiläiset -palstalla

Yleislääkäri Erkki-Pekka "Eki" Helle on vastannut 10–20 -vuotiaita nuoria askarruttaviin kysymyksiin vuosikymmenten ajan. Mietityttääkö puberteetti tai muu terveyteen liittyvä asia?
Lähetä tästä kysymys Ekille

Ekin vastauksia pääsee seuraamaan osoitteessa:
www.iltasanomat.fi/kukatjamehilaiset
Näitä luetaan!
  1. 1

    Tom Jonesin 29-vuotias poika elää kodittomana kadulla – isä ei halua olla lapsensa kanssa missään tekemisissä: ”Lapsi ei ollut suunniteltu”

  2. 2

    Dokumentti: Venäjällä halutaan Valamon aarteet takaisin ”hinnalla millä hyvänsä” – näin Putin vastasi

  3. 3

    Hotellin rantasauna palaa voimalla Helsingissä – meren raivo lietsoo liekkejä

  4. 4

    Reino Nordin julkaisi itsestään alastonkuvan – Maria-vaimo riensi puolustamaan hämmentävää otosta: ”Otan täyden vastuun”

  5. 5

    Dramaattinen muutos säässä Etelä-Suomessa: lunta voi tulla kohta jopa 30 senttiä

  6. 6

    Keittiömestarin lempiruoka kotona on tuttu eineshyllystä: ”Putkari” on edullinen ja helppo tehdä

  7. 7

    Ruotsin urheilugaalassa nolo moka: vakavasti vammautunut Anna Holmlund pahoitti mielensä rankasta videosta

  8. 8

    Viisikymppinen Marja vapautui avioeron jälkeen harrastamaan seksibileitä ja parinvaihtoa: ”Tämän ikäinen nainen on tosi kuumaa kamaa”

  9. 9

    Rakennuslehti: Hallitus perui Ara-asuntojen tulorajojen tarkistukset – ”Kaikkien kannustinloukkujen äiti”

  10. 10

    Sebastian Aholle vakavat vammat hirmutaklauksesta – seuralta tuore ilmoitus jatkosta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

  2. 2

    Viisikymppinen Marja vapautui avioeron jälkeen harrastamaan seksibileitä ja parinvaihtoa: ”Tämän ikäinen nainen on tosi kuumaa kamaa”

  3. 3

    13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

  4. 4

    Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

  5. 5

    14-vuotias tyttö heräsi asuntovaunusta – väitti poliisille joutuneensa yhdeksän miehen raiskaamaksi

  6. 6

    Raivomyräkkä riehuu Ruotsissa – näin myrsky etenee kohti Suomea

  7. 7

    Haluatko vähentää vatsarasvaa? Yksi treeni on yli muiden

  8. 8

    Sebastian Aholle vakavat vammat hirmutaklauksesta – seuralta tuore ilmoitus jatkosta

  9. 9

    Kadonneen jäljillä -juontaja Ellen Jokikunnas rehellisenä: Tällainen suosikkisarja on kulissien takana – ”Ei ole ihme, että jotkut peruvat”

  10. 10

    Helsinkiläinen Hannah laittoi yhden ilmoituksen nettiin – kohta koko asunto oli sisustettu ilmaiseksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

  2. 2

    Tallinnalaisen 19-vuotiaan fitness-kaunottaren kuvapari omasta takapuolestaan herätti vihaista keskustelua Instagramissa – ”Oletko tosissasi?”

  3. 3

    Nuorukainen palautti pulloja K-Marketiin – hetken kuluttua alkoi naismyyjän piina

  4. 4

    10 asiaa, jotka jokaisen pitäisi hävittää kodistaan heti

  5. 5

    Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

  6. 6

    Influenssa jyllää nyt koko maassa, perusterveitä aikuisia joutunut sairaalahoitoon – näillä alueilla on eniten tartuntoja

  7. 7

    Tyttö pakeni 13-vuotiaana pahamaineisesta Jumalan lapset -seksikultista – hirvittävät yksityiskohdat paljastuivat tv:ssä

  8. 8

    Kadonneen jäljillä: Oottin, 33, vuosien etsintä päättyi – Thaimaasta löytyneelle pikkuveljelle paljastui murheellinen totuus

  9. 9

    Muistatko vielä hittiyhtye Kwanin Marikon? Vaihtoi täysin alaa: tältä hän näyttää nyt!

  10. 10

    Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Tom Jonesin 29-vuotias poika elää kodittomana kadulla – isä ei halua olla lapsensa kanssa missään tekemisissä: ”Lapsi ei ollut suunniteltu”

  2. 2

    Dokumentti: Venäjällä halutaan Valamon aarteet takaisin ”hinnalla millä hyvänsä” – näin Putin vastasi

  3. 3

    Hotellin rantasauna palaa voimalla Helsingissä – meren raivo lietsoo liekkejä

  4. 4

    Reino Nordin julkaisi itsestään alastonkuvan – Maria-vaimo riensi puolustamaan hämmentävää otosta: ”Otan täyden vastuun”

  5. 5

    Dramaattinen muutos säässä Etelä-Suomessa: lunta voi tulla kohta jopa 30 senttiä

  6. Näytä lisää