Hinausauton kuljettaja menehtyi liikenneonnettomuudessa Turunväylällä Lohjalla torstaina iltapäivällä sattuneessa liikenneonnettomuudessa.
– Valitettavasti näin on tapahtunut. Hän oli työtehtävissä hinaamassa moottoritielle hyytynyttä autoa. Siinä yhteydessä auto ajoi hänen päälleen, komisario Hannu Kontola Länsi-Uudenmaan poliisilaitokselta kertoo.
Poliisi tutkii tapausta nimikkeillä törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen ja kuolemantuottamus. Rikosnimikkeet voivat Kontolan mukaan vielä tarkentua myöhemmin.
Onnettomuudessa ei poliisin mukaan ollut muita loukkaantuneita.
Onnettomuus sattui Sepänniemensalmen kohdalla Turun suuntaan vievällä kaistalla, ja siitä aiheutui haittaa liikenteelle Orosmäen tunnelin kohdalla.