Mika Aaltola suomii lännen Ukraina-politiikkaa: ”Nyt vain rohkeutta tässä selvässä asiassa”

Mika Aaltola muistuttaa toisen maailmansodan jälkeisestä Marshall-suunnitelmasta eli Euroopan jälleenrakennusohjelmasta.

Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola on ollut paljon esillä mediassa sen jälkeen, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan 24. helmikuuta 2022.

Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola on julkaissut pitkähkön twiittiketjun, jossa hän ruotii sekä Ukrainan jälleenrakentamista että niin sanottua Venäjä-kysymystä.

Aaltola muistuttaa, että Ukrainan integroituminen länteen etenee. Samalla hän kertoo ymmärtävänsä ukrainalaisten turhautumisen hitaudesta niin poliittisella kuin aseellisella tasolla.

Ukraina on ilmoittanut halukkuudestaan liittyä Euroopan unioniin sekä sotilasliitto Natoon. Samalla EU ja Nato ovat näyttäneet positiivisia signaaleja Ukrainan suuntaan, mutta hieman varoen.

– Moni Ukrainassa toivoo selkeää NATO- ja EU-yhtälöä. Kokevat ansainneen paikkansa lännessä. Tälle löytyy kyllä tukea, mutta myös paljon vastustusta. Vilnasta ei ole odotettavissa paljon uusia liikahduksia, mutta ehkäpä jotain, Aaltola pohtii yhdessä ketjun twiitissään.

Liettuan pääkaupungissa Vilnassa järjestetään heinäkuussa Naton huippukokous, jonne Suomi osallistuu ensimmäistä kertaa täysimääräisenä jäsenenä.

– Ukrainan jälleenrakentaminen ei saisi odottaa sodan päättymistä. Se olisi aloitettava heti. Esimerkiksi läntisten aseiden valmistuksen siirtäminen Ukrainaan olisi järkevä ensi askel. Tämä olisi Ukrainan pelotteen ja talouden funktionaalista tukemista, Aaltola jatkaa ketjuaan.

Hän muistuttaakin toisen maailmansodan jälkeisestä Marshall-suunnitelmasta eli Euroopan jälleen­rakennus­ohjelmasta, jossa Yhdysvallat tuki Länsi-Euroopan maita taloudellisesti sitouttaen niitä samalla omaan vaikutus­piiriinsä ja arvoihinsa sekä estäen Neuvostoliiton vaikutusvallan leviämistä.

Vastaavanlainen jälleenrakennusohjelma voisi nytkin tulla Aaltolan mukaan kyseeseen Ukrainassa, sillä se myös tukisi maan EU-integraatiota.

– Harvinaisen hiljaista on kuitenkin ollut, Aaltola suomii länttä ja sen saamattomuutta asian suhteen.

Mika Aaltolasta on veikkailtu jopa mahdollista mustaa hevosta presidenttikisaan.

Lääkkeet olisivat Aaltolan mukaan jo olemassa.

Hän muistuttaa, että Venäjältä on jo takavarikoitu varoja jopa 250 miljardin edestä ja summa kasvaa entisestään, kun siihen lisätään muut venäläisen omaisuuden takavarikot.

– Kansainvälisen oikeuden mukaan Venäjän pitää maksaa hyökkäyssodan vahingoista. Nyt vain rohkeutta tässä selvässä asiassa.

Twiittiketjunsa lopussa Aaltola muistuttaa, että Venäjä ei ole itsestään huolta pitävä valtio. Maassa vallitsee apatia, joka on seurausta tavoitteiden ja realiteettien välisestä kuilusta.

Venäjän ikiaikainen valttikortti eli uhkailu joukkotuhoaseilla on osoittautunut enemmän tai vähemmän epäonnistuneeksi.

– Pelote on ainakin osaksi epäonnistunut. Niiden käyttökelpoisuutta on myös syytä epäillä. Venäjä-kysymys odottaa ratkaisua, joka on paljolti sotasyyllisen piirin ulkopuolella olevan eliitin käsissä. Sekä ulkovaltojen, erityisesti Kiinan ja Yhdysvaltojen hoidettava, Aaltola päättää.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?