Poliisi sai tiistaina 28. maaliskuuta alkuillasta tehtävän, jonka mukaan keski-ikäistä miestä olisi puukotettu Punavuoressa. Epäilty teko tapahtui yksityisasunnossa.
– Alustavien selvitysten perusteella näyttää siltä, että puukotusta edelsi jonkinlainen sanaharkka osan asunnossa olijoiden kesken, toteaa tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jukka Larkio tiedotteessa.
Henkirikoksen uhri oli poliisin mukaan 47-vuotias mies.
IS:n tietojen mukaan teosta epäillään kahta miestä ja kahta naista. Miehet ovat iältään 61- ja 59-vuotiaita. Naiset ovat iältään 28- ja 27-vuotiaita. Naisista nuorempi on takavuosina tullut tunnetuksi Miss Helsinki -kilpailijana.
Ilta-Sanomat kävi torstaina alkuillasta epäillyn 59-vuotiaan miehen kotioven takana.
Vuonna 1958 valmistuneen kuusikerroksisen kerrostalon katutason ovessa oli poliisin eristysteippi. Huoneiston parvekkeella roikkui vaaleanpunamusta naisten huppari, ja parvekkeen kaiteella oli tuhkakuppi, joka oli ääriään myöten täynnä tupakantumppeja.
Yhden taposta epäillyn kotiovi Punavuoressa oli torstaina iltapäivällä poliisin eristämä.
Samassa rapussa asuvat naapurit kertoivat kuulleensa tiistai-iltana omituisia ääniä ja metakkaa ennen poliisin ja ambulanssin tuloa. Osa arveli äänten voineen olla riitelyä, ja osa arveli äänten tulleen juuri kyseisestä asunnosta. Osa ei pystynyt varmaksi sanomaan äänten alkuperää.
Eräs naapuri sanoi, ettei ollut kuullut ääniä, koska asunnossa oli televisio alkuillasta päällä. Hän kertoi havahtuneensa noin iltakahdeksan aikaan lukuisiin vilkkuvaloihin.
– Näin ikkunasta, että paikalla oli monta poliisiautoa ja myös ambulansseja. Paikalla oli myös paljon ihmisiä katselemassa. Poliisiautot olivat paikalla pitkään, naapuri sanoi.
Kaikki IS:n haastattelemat sanoivat, etteivät he tunteneet 59-vuotiasta epäiltyä, eikä tätä näkynyt usein. Yksi naapuri sanoi, että kyseisessä asunnossa asukas on vaihtunut pariinkin otteeseen sinä aikana, kun hän on kerrostalossa asunut.
Naapurilla ei ollut tarkkaa käsitystä, miten pitkään 59-vuotias mies oli talossa asunut.
Tämän kerrostalon liepeillä nähtiin runsaasti poliisiautoja ja ambulansseja tiistai-iltana.
Naapureiden mukaan erityistä tai toistuvaa häiriötä asunnosta tai rappukäytävästä ei ollut kuulunut.
– Aikamoista, että tässä rappukäytävässä tapahtuu tuollaista, yksi naapuri sanoi.