Vaasassa palaa Hitachi Energyn muuntajatehdas teollisuusalueella osoitteessa Strömbergin Puistotie 15. Tehtaassa palaa muuntajaöljy. Palon havaitsivat tehtaan työntekijät, jotka yrittivät ensin sammuttaa paloa, mutta se ei onnistunut.
Ennen kello 17 Pohjanmaan pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Linus Östman kertoo, että sammutustyöt kestävät vielä useita tunteja. Palavaa öljyä on hänen mukaansa ”aika paljon”. Rakennuksessa on myös kerosiinia, mutta palo on saatu rajattua niin, ettei se ole vaarassa syttyä.
Pohjanmaan pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Johan Sandell kertoi kello 16 jälkeen, että rakennuksen kattoon on palanut reikä, mutta palo on saatu rajattua niin, ettei se ole levinnyt rakennuksen toiseen osaan.
Sammutustyöt ovat kuitenkin edelleen käynnissä. Kohteessa on 14 pelastusyksikköä ja noin neljäkymmentä pelastajaa. Sammutustöihin osallistuu myös lentokentän yksiköitä.
– Sinne on tehty yksi vaahtoisku, mutta se ei tehonnut. Nyt valmistellaan uutta uudesta kulmasta, Sandell kertoo.
Myrkyllistä savua levisi ympäristöön. Läheiselle Melaniemen asuinalueelle annettiin savusta vaaratiedote. Vaaran ilmoitettiin olevan ohi iltakuuden aikaan.
Ilta-Sanomien kuvaaja Paula Kaskimaa ja toimittaja Ville Riste olivat iltapäivällä tapahtumapaikalla.
Palon ilmaan nostama savu näkyi jo kaukaa.
Pelastuslaitos sai palosta hälytyksen hieman kello 13 jälkeen. Hitachi Energyn viestintäjohtaja Jaana Nikkari kertoi Ilta-Sanomille ennen kello neljää iltapäivällä, että sammutustyöt ovat edelleen käynnissä.
Palon havaitsivat tehtaan työntekijät, jotka yrittivät ensin sammuttaa paloa, mutta se ei onnistunut.
Nikkarin mukaan kaikki tehtaassa olleet ihmiset on saatu ulos, eikä tulipalossa ei ole sattunut henkilövahinkoja. Rakennuksessa työskentelee yhteensä noin 200 ihmistä.
Palo tuprutti ilmaan mustaa paksua myrkkysavua.
– Kyseisessä rakennuksessa on sekä muuntajatuotantoa että toimihenkilöitä, Nikkari kertoo.
Nikkari ei vielä kommentoi palon syttymissyytä tai sitä, kuka palon havaitsi.
Samalla teollisuusalueella muutaman sadan metrin päässä sijaitsevalla Prohocin tehtaalla työskentelevä Niko Linsa kertoo, että myös heidän tehtaansa työntekijät käskettiin kotiin.
– Yhtäkkiä sammui koko talon sähköt ja ilmeisesti ilmastoinnit menivät kiinni, Linsa kertoo
Kotimatka oli Linsan mukaan ruuhkainen, sillä tehdasalueelta lähti kerralla paljon työntekijöitä koteihinsa.
Linsa kertoo valtavan savupatsaan näkyvän hänen kotinsa terassille asti noin kolmen kilometrin päähän. Hänen asuinalueellaan ei tunnu kuitenkaan savunhajua.
Oletko lähistöllä? Ota yhteyttä toimituksen Whatsappiin: 040 660 9019.
Palosta nouseva savu näkyi hyvin kolmen kilometrin päähän asuinalueelle.
Korjaus 29.3. kello 14:30: Jutussa kerrottiin aiemmin, että palo olisi ABB:n tehtaalla.Täsmennetty, että palo on teollisuusalueella. Samassa osoitteessa toimii myös Hitachin tehdas.