Ensitapaaminen oli kuin elokuvista.
Suomalainen nainen työskenteli baarissa Saksassa, jonne asteli sisään eräänä iltana yhdysvaltalaismies armeijan asu yllään.
He olivat molemmat nuoria, parikymppisiä. Mutta jo kuukauden päästä tapaamisesta mies polvistui naisen eteen ja pian vietettiin häitä.
Niin Kerstin ja Miguel avioituivat. Suomalaisnainen otti miehensä sukunimen, Kerstin Campoy.
Suomeen nuoripari muutti vuonna 1991. Kotinsa he perustivat Keski-Suomen Jämsään. 90-luvun alun harmaina lamavuosina perheeseen syntyi kaksi poikaa, Alexander ja Jonathan.
Iloiset perheuutiset eivät muuttaneet silti sitä, että parisuhteessa Campoyt kärvistelivät ongelmien keskellä. Vanhemmat pitivät silti yhtä ja päättivät muuttaa miehen kotimaan Yhdysvaltoihin.
Maisemanvaihdos ei poistanut katkeria karikkoja pariskunnan väliltä – päin vastoin.
Vuonna 1996 Kerstin Campoy pisti vireille avioeron. Samalla hän vaati lastensa huoltajuutta itselleen.
Campoyt päätettiin kuitenkin poikiensa yhteishuoltajiksi. Mutta pian, vanhimman lapsen aloitettua koulun, esikoinen määrättiin asumaan isänsä luokse koulunkäynnin ajaksi.
Se oli liikaa Kerstin Campoylle. Eräänä viikonloppuna hän jätti palauttamatta lapsensa isälleen ja karkasi.
Alkoi poikkeuksellinen pakomatka halki Amerikan aukeiden aavikoiden. Kuukauden piilottelun ja harhautusten jälkeen etsintäkuulutetut karkulaiset saapuivat New Yorkiin mukanaan kaksi muovikassillista likaisia vaatteita.
Itärannikolta Campoy lapsineen lensi takaisin Suomeen, jonne jäi hän odottamaan huoltajuuskiistan päätöstä.
Silloin Campoy ei vielä tiennyt, että hänen tapauksensa jäisi historiaan yhtenä Suomen tunnetuimmista huoltajuuskiistoista.
Samaan aikaan Atlantin takana Kalifornian korkein oikeus oli sillä välin määrännyt kidnapatut pojat isänsä yksinhuoltoon.
Äidin mukaan isä oli väkivaltainen, mihin vedoten Helsingin hovioikeus päätti huhtikuussa 1997, ettei lapsia luovuteta takaisin isälleen.
Mutta vain alle puoli vuotta käräjäoikeuden nuijan napautuksen jälkeen Korkein oikeus kumosi päätöksen. Haagin lapsikaappaussopimukseen pohjaten Korkein oikeus katsoi, että pojat on palautettava isälleen Yhdysvaltoihin, kunnes huoltajuuskiista on käsitelty loppuun.
Äiti ei päätöstä sulattanut. Hän jatkoi lapsineen viranomaisten pakoilua pitkin poikin Suomea. Apua Campoy sai lukuisilta suomalaisilta, jotka piilottelivat äitiä lapsineen kodeissaan.
Kolmen kuukauden karkumatka päättyi joulukuussa 1997 Vaasan hovioikeudessa, jossa lasten noutomääräys Yhdysvaltoihin keskeytettiin. Helmikuussa 1998 poikien huoltajuus palautettiin Kerstin Campoylle Jämsän käräjäoikeuden päätöksellä.
Kerstin Campoyn väsymyksen uurtamat kasvot tulivat tutuksi suomalaisille 1990-luvun lopulla.
Isä Miguel Campoy ei antanut kiistassa periksi. Saman vuoden lopulla asia palautui Korkeimpaan oikeuteen, joka toisti alkuperäisen vaateensa: lapset on palautettava isälleen huoltajuusjupakan ajaksi.
Siinä vaiheessa perheen rikki repinyt raivoisa riita oli kestänyt yli kolme vuotta. Tilanne oli raskas lapsillekin, jotka kuljetettiin kriisihoitoon Jyväskylän keskussairaalaan.
Äidin tie nousi pystyyn. Epätoivoisena hän yritti vielä kerran salakuljettaa lapset pois sairaalasta, mutta tällä kertaa hän jäi kiinni.
Maaliskuussa 1999, vuosien pakoilun jälkeen, palauttamispäätös toteutui. Lasten vastustuksesta huolimatta heidät kuljetettiin viranomaisten voimin Yhdysvaltoihin.
Kerstin Campoy jäi yksin Suomeen.
Kerstin Campoy poikiensa makuuhuoneessa Jämsässä maaliskuussa 1999.
Vuonna 2002 Campoy yritti vielä muuttaa takaisin Amerikkaan, mutta hänen työlupansa evättiin.
Seuraavana vuonna Kerstin Campoy luovutti viimein. Hän ilmoitti, ettei enää kamppaile huoltajuudesta.
Siihen loppui ennennäkemätön seitsemänvuotinen oikeuskiista, jota suomalaiskodeissa -ja medioissa oli seurattu herkeämättömästi.
Siinä vaiheessa lasten palauttamisesta Yhdysvaltoihin oli kulunut neljä vuotta. Äiti ei ollut nähnyt poikiaan kertaakaan sen jälkeen.
Kerstin Campoy poistumassa oikeussalista Yhdysvalloissa huhtikuussa 1999.
Yhdysvaltoihin matkaamista Campoy jatkoi senkin jälkeen, mutta kerta toisensa jälkeen hänet käännytettiin takaisin ennen kuin hän ehti nähdä jälkikasvuaan.
Ensimmäisen kerran äiti ja lapset kohtasivat vasta vuonna 2006, kun heille järjestettiin nopea tapaaminen valvonnan alla.
Seuraava kerta oli vuonna 2011, jolloin nuorempi pojista kirjoitti ylioppilaaksi Yhdysvalloissa.
Kerstin Campoy elokuussa 2004.
Lasten palattua Amerikkaan Kerstin Campoyn elämä sukelsi syöksykierteeseen.
Alkoi sairauskierre ja hänet tuomittiin muun muassa rattijuopumuksesta ja pahoinpitelystä. Alkoholia kului runsaasti.
15. maaliskuuta 2023 kujanjuoksu viimein päättyi, kun Kerstin Campoy, silloinen Lindeman-Peltonen, menehtyi äkillisesti. Kuollessaan hän oli 59-vuotias.
Hänen tiedettiin sairastaneen haimasyöpää.
Hänen lapsensa, Alexander ja Jonathan, ovat nykyään kolmikymppisiä aikuisia.
Kerstin Campoy (silloinen Duffy) koiransa kanssa kesällä 2009. Campoy asui elämänsä loppuun asti Keski-Suomen Jämsässä.