Oletko miettinyt, millaisia ajatuksia oma 80-vuotissyntymäpäivä sinussa nostattaisi?
Harvalla lienee yhtä omaperäisiä mietteitä kuin Suomen ehkä tunnetuimmalla historian professorilla Matti Klingellä.
Haastattelin Klingeä kuusi vuotta sitten hänen 80-vuotispäivänsä kynnyksellä.
Ruukku käy kaivolla, kunnes se halkeaa, hän sanoi. Se oli ensimmäinen ajatus, jonka luku 80 professori Matti Klingessä herätti.
”Eli ruukku toimii normaalisti niin kuin ennenkin, tekee tehtävänsä ja päivittäisen velvollisuutensa. Joskus tulee loppu, mutta sehän ei ole ihmisen päätettävissä”, hän sanoi.
Elämä päättyi lopulta kevään kirkkaana päivänä. 86-vuotias Matti Klinge kuoli 5. maaliskuuta.
Sosiaalinen media täyttyi pian värikkäistä muisteluista. Klinge piti lukeneisuutta, näkemystä ja näkemyksellisyyttä melkein kansallisvelvollisuutena. Professorilla oli omat mieliaiheensa: klassisen sivistyksen ja latinan merkitys, eurooppalaisuus, kansalaiskasvatus, tapakulttuuri. Historia oli hänen mielestään yleissivistävä aine, johon liittyi kaikki, menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus.
”Jokainen ihminen on huomaamattaan historian opettaja, kun kertoo toiselle, mitä mä tein eilen”, hän sanoi syntymäpäivähaastattelussa.
”Jokainen ihminen on huomaamattaan historian opettaja, kun kertoo toiselle, mitä mä tein eilen.
Matti Klinge kertoi pukeutuvansa aina kotona pukuun osoittaakseen arvostusta ympäristölle. Miesten puku sointui kodin tyylihuonekaluihin ja kuvataiteeseen.
Historia oli läsnä Klingen olohuoneessa hänen tekemissään öljyvärimaalauksissa. Puut ja pihat ovat osa kulttuurimaisemaa, hän kertoi. Ihmisen kädenjäljen kautta näkyi ajan kulun ja historian merkitys.
Matti Klingelle yliopisto oli ennen kaikkea sivistystä, kulttuuria, oppineisuutta eikä vain kuivaa kirjatietoa.
”Olen saanut kiitosta, että olen tuonut esille kirjoissani yllättäviä yhteyksiä. Jos lukija ajattelee, että tätä en ole tullut ajatelleeksi, niin siihen tähtään”, hän kertoi.
Matti Klinge oli persoona. Tuttu muisteli, kuinka he olivat kerran porukalla taukopaikalla, ja Klinge halusi nauttia teetä. Ei ollut haudutettua teetä, vain pussiteetä. Matti Klinge pahastui ensin, mutta veti sitten henkeä ja totesi: ”Hyvä on, kunhan valmistatte sen niin, ettei minun tarvitse nähdä sitä pussia!”
Toinen kaveri kertoi illallisista, joissa kansainväliset vieraat esittelivät itsensä pelkillä etunimillään (Hi, I’m John tai I’m Eva). Klinge oli kuiskannut vierustoverilleen: ”Olemmeko tulleet leikkikouluun?”
Mieleeni on jäänyt Matti Klingen vastaus, kun kysyin, millaisen neuvon hän haluaisi antaa nuorille.
”Odota ja toivo”, Klinge siteerasi Alexandre Dumas'n kirjan Monte Criston kreiviä.
”Odottaminen tarkoittaa kärsivällisyyttä. Mitään ei voi saada heti. Joskus tulee, mutta joskus ei tule. Toivoa täytyy olla. Muuten ei kannata elää”, hän sanoi.
Professori kertoi toisen neuvon, joka sekin sopisi hyvin tähän päivään.
”Kaiken keskellä pitää uskoa, että pärjäämme myöskin vaikeina päivinä. Pitää uskoa, että toisella puolella on ranta ja sinne voidaan pyrkiä ja päästä.”
