Humpsis! Mitä täällä maapallolla tapahtuu? Välillä tuntuu että olen Liisan tavoin tipahtanut kaninkoloon ja päätynyt mittasuhteiltaan täysin vinksahtaneeseen maailmaan.
Olen itse osa ongelmaa, ja elän liiankin turtuneena hulluuksiin. Outoja ja liian isoja asioita riittää. Vaikkapa sielua rutistavat lihakasvattamot, joissa eläin on kaukana ”kotieläimestä”, luonnosta ja arvosta.
Maapallolla tapetaan vuosittain yli 70 miljardia eläintä lihaksi. Sikojen ranskalaisessa kasvattamoissa voi olla 5 miljoonaa sikaa, amerikkalaisella tehdasfarmilla 150 000 nautaa. Kanoja miljoonia yhdessä tehtaassa.
Eihän tällaisessa kulutustavassa tai tahdissa ole mitään järkeä! Miten tämä tuhoisa tilanne meinataan korjata? Pääseekö tästä kaninkolosta peruuttamaan?
No, olemme keksineet miten valmistaa eläinperäisiä tuotteita ilman eläintä. Sen voi tehdä eläinsoluja ja geenejä editoimalla laboratoriossa, tai mielenkiintoisemmin käyttämällä kasvis- tai sienipohjaa.
Mutta nyt tulee ällistyttävin kohta. Niin yrityksillä kuin tieteessä olen nähnyt samat laskelmat mahdollisuuksista. Tavoiteltu tuotantomäärä on sama kuin korvattavan lihan määrä.
Kirkasotsaisesti olemme siis korvaamassa ylikulutusta ylikulutuksella! Hoitaessamme yhden ongelman luomme samalla toisen. Seikkailu ihmemaassa jatkuu.
”Millään innovaatioiden vyöryllä emme selviä, jos kulutus pysyy näin psykedeelisenä.
Eikä proteiinin ylikulutus ole ainoa sektori, jolla näin tapahtuu. Jokaikisella sektorilla ja ”ratkaisulla” tuntuu olevan lähtöasetus, että nykyinen taso täytyy ottaa annettuna.
”Täällä täytyy juosta niin nopeasti kuin pystyy vain pysyäkseen paikoillaan. Ja jos haluat päästä eteenpäin, täytyy juosta kaksi kertaa niin nopeasti”, toteaa ihmemaan kuningatar.
Jotenkin tuo muistuttaa ylikulutustamme. Millään innovaatioiden vyöryllä emme selviä, jos kulutus pysyy näin psykedeelisenä.
Ratkaisuja on. Ostoksilla voi vaikuttaa – ja monessa kohtaa jättämällä ostoksen tekemättä. Reiluuden ja kattavuuden vuoksi toivon hartaasti rohkeaa sääntelyä.
Välillä uusista keksinnöistä kerrotaan kuin ne kumoaisivat luonnonlait. Abrakadabra, niin kuin kaniini ilmaantuu hatusta, pihvi printteristä ja proteiini ilmasta.
Tietenkään asia ei ole näin, vaan edelleen tuotteeseen tarvitaan typpeä, fosforia, hiiltä, energiaa ja niin edelleen. Tarvitaan teollista infraa ja raaka-aineita. Jostain ne tulevat ja joku ne kuljettaa.
Ennen teollistumista ja logistiikan kehitystä tavaroiden teon hitaus rajoitti väistämättä kulutusta. Toisessa satuklassikossa ”Myyrä saa uudet housut” valmistus on kuvattu pellavan kasvatuksesta lähtien.
Miten lattea iltasatu se onkaan! Ei opeta lapsille mitään tehokkuudesta. Globaali myyrä olisi klikkaillut kymmenet halvat pöksyt kaukomailta kotiovelle, ja samalla olisi tuhottu valmistusmaiden vesivarat, terveys ja maaperä.
”Myyrä ja 10 uudet housut” päättyisi, kun myyrä palauttaisi puolet uusista housuista, ja vaatejätti polttaisi ne käyttämättöminä. Tai dumppaisi ne Atacaman aavikolle, jonne menee kymmeniä tuhansia tonneja pikamuotia vuosittain.
Kirjoitetaanko tarinamme uusiksi, jos haluamme lapsenlapsille hiukan onnellisemman lopun?
Kirjoittaja on Baltic Sea Action Group -säätiön perustaja ja ympäristövaikuttaja.
