Viikonlopun alla kävi ilmi, että Anneli Auerin lapset ovat kertoneet valehdelleensa äitinsä ja tämän entisen miesystävän Jens Kukan väitetyistä seksuaalirikoksista. Asiasta uutisoivat perjantaina Helsingin Sanomat ja Iltalehti.
Aiemmin miehensä murhasta syytetty ja syyttömäksi todettu Auer sai vuonna 2013 seitsemän ja puolen vuoden tuomion lapsiin kohdistuneista rikoksista.
Psykologian professori Pekka Santtila ja psykologian tohtori Katarina Finnilä kirjoittivat vuonna 2012 oikeudelle asiantuntijalausunnon, jonka mukaan lasten kertomukset rikoksista ovat ”aika monen seikan perusteella kauttaaltaan epäluotettavia”.
– Todennäköisin selitys syntyneille tarinoille on vuorovaikutus aikuisten kanssa (sijaisvanhemmat ja perheterapia), Santtila ja Finnilä kirjoittivat lausunnossaan.
Aikuisiksi kasvaneet sisarukset kertovat nyt Helsingin Sanomien mukaan, että he sepittivät tarinat äidin ja entisen miesystävän teoista sijaisvanhempien painostuksesta ja johdattelusta. HS tavoitti sijaisperheen isän perjantaina, mutta tämä ei halunnut kommentoida asiaa.
Pekka Santtila Anneli Auerin oikeudenkäynnissä Satakunnan käräjäoikeudessa vuonna 2013.
Santtila toimi puolustuksen asiantuntijatodistajana myös Ulvilan surman toisessa oikeuskäsittelyssä. Nykyään Santtila työskentelee New York Universityn (NYU) psykologian professorina Shanghaissa.
– Voi tulla ajatus, että kyse olisi kauhean hankalasta jutusta, koska tämä juttu on ollut prosessuaalisesti monimutkainen ja on kulunut niin paljon aikaa. Todellisuudessa oli alusta lähtien selvää, etteivät lasten kertomukset olleet luotettavia, Santtila sanoo nyt.
Psykologian professorin mukaan kaikki todelliset asiantuntijat olivat hänen kanssaan yhtä mieltä. Santtilan mukaan poliisin, syyttäjän ja tuomioistuimen olisi kuitenkin pitänyt tunnistaa, ketkä ovat luotettavia asiantuntijoita.
– Odotan, että ne henkilöt, jotka ovat olleet mukana aiheuttamassa tämän katastrofin, tulevat sanomaan, että tässä oli erilaisia asiantuntijalausuntoja, mutta se ei ole totta.
Seksuaalirikos käsiteltiin kokonaan salaisena ja sen yksityiskohdat ovat edelleen salaisia. Santtila mukaan jutussa väitettiin, että olisi tehty sellaisia väkivallantekoja, joista olisi pitänyt jäädä selvät jäljet, mutta niitä ei jäänyt.
– Ollaan todella heikoilla jäällä, jos meillä on todistajanlausunto, jossa on mahdottomia, erittäin epätodennäköisiä ja selkeästi fantasiaosuuksia ja silti valitsemme luottavamme siihen, mitä ei ole voitu todistaa vääräksi.
Tällöin todistustaakka lankeaa syytetylle, vaikka todistustaakka rikosasioissa kuuluu aina syyttäjälle ja jokaista on pidettävä lähtökohtaisesti syyttömänä, psykologian professori huomauttaa.
– Silloin syytetyn täytyy todistaa lapsen kertomukset kaikilta osin vääriksi tai muuten hän tulee tuomituksi. Ei näin tulisi tapahtua oikeusvaltiossa.
Nuorimpien lasten kertomukset olivat Santtilan mukaan toisistaan riippuvaisia: lapset olivat kommunikoineet keskenään ja heitä oli haastateltu sijaisvanhempien kanssa samanaikaisesti. Siksi ei ole yllättävää, että he kertoivat samantyyppisistä asioista. He eivät kuitenkaan kertoneet samoista tapahtumista samalla tavalla, psykologian professori huomauttaa.
Vanhin lapsi on koko ajan sanonut, ettei mitään seksuaalirikoksia tai pahoinpitelyitä koskaan tapahtunut. Hän lähti sijaisperheestä jo muutaman kuukauden jälkeen.
Hovioikeus tuomitsi kesäkuussa 2013 Anneli Auerin 7 vuoden ja 6 kuukauden mittaiseen vankeusrangaistukseen seksuaalirikoksista. Tämän entinen miesystävä tuomittiin kymmenen vuoden vankeusrangaistukseen. Auer ja Kukka kiistivät syyllistyneensä tekoihin, joista heidät oli tuomittu.
Perjantaina Auerin ja Kukan asianajaja Markku Fredman jätti korkeimpaan oikeuteen vaatimuksen tuomioiden purkamisesta. Auer vaati seksuaalirikostuomionsa purkamista korkeimmassa oikeudessa jo vuonna 2016. Tuolloin korkein oikeus hylkäsi tuomion purkuhakemuksen.
Santtila oli hankkimassa ulkomaalaisia asiantuntijoita arvioimaan lasten kertomusten uskottavuutta vuoden 2016 tuomion purkuhakemusta varten. Lasten alkuperäisissä kertomuksissa äitiä ja tämän entistä miesystävää syytettiin muun muassa saatananpalvontaa muistuttavista menoista. Santtilan mukaan Yhdysvalloissa FBI on tutkinut satoja tapauksia, joissa on väitetty yhdistyneen saatanapalvontaa ja lasten hyväksikäyttöä. Yhdellekään tapaukselle ei ole löytynyt sitä tukevaa näyttöä.
– Jos tehdään lähtökohtaisesti hyvin poikkeuksellisia väittämiä, näytön pitää olla poikkeuksellisen vahvaa, Santtila huomauttaa.
Psykologian professori muistuttaa, että lapset alkoivat kertomaan tarinoita hyväksikäytöstä sen jälkeen, kun Auer vapautettiin miehensä murhaa koskeneesta syytteestä.
– Kun lasten olisi pitänyt palata äitinsä luo, heiltä alettiin saada kertomuksia. Kenen intressissä se oli? Lasten kertomukset sisälsivät myös yksityiskohtia henkirikoksesta.
Santtilan mukaan ei olisi todennäköistä, että Anneli Auerin lapset haluaisivat olla yhteydessä äitiinsä nyt aikuisena, jos väitetyt hyväksikäyttörikokset olisivat totta.
– On hankala kuvitella, mikä se dynamiikka olisi, mikäli tapahtumat olisivat totta ja lapsilla olisi muistikuvat tapahtumista. Lasten tuoreet kertomukset ovat yhteneväisiä sen kanssa, mitä asiantuntijat ovat koko ajan ajatelleet.
Santtila kuvailee tapausta ”noitajahdiksi”, jolla on yhteneväisyyksiä Yhdysvalloissa 1600-luvulla tapahtuneisiin noitavainoihin.
– Salemin tapauksessa lapsitodistajat kertoivat satanistisista jutuista. Tämä tapaus osoittaa, että tällaista voi tapahtua myös Suomen kaltaisessa lintukodossa.
Lasten haastatteluja seksuaalirikostapauksissa väitöskirjassaan tutkinut oikeuspsykologian dosentti Julia Korkman on nähnyt Auerin aikuisten lasten tuoreet videoidut kertomukset tapahtumista. Korkman oli läsnä yhden lapsen kuulemisessa.
– Kirjoitin lausunnon lasten kertomuksista purkuhakemuksen liitteeseen Markku Fredmanin pyynnöstä, Korkman sanoo.
Hän ei halua ottaa kantaa tapaukseen kuin yleisellä tasolla.
– Ihmiset yleensä ja lapset erityisesti ovat johdateltavissa. Lapset ovat alttiita johdattelulle erityisesti silloin, kun kyse on suhteesta aikuisiin, jotka ovat heistä vastuussa, Korkman kuvailee.
Oikeuspsykologian dosentti Julia Korkman on nähnyt Auerin aikuisten lasten tuoreet videoidut kertomukset tapahtumista.
Korkmanin mukaan historia tuntee useita rikosepäilyjä, joissa lapset on saatu kertomaan asioita, jotka eivät ole pitäneet täysin paikkaansa. Yksi tunnetuimmista tapauksista on Yhdysvalloissa 1980-luvulla sattunut vakava rikosepäily, jossa McMartinin päiväkodin lapset alkoivat kertoa saatananpalvontarituaaleista ja seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Aikuisena yksi lapsista on julkisesti pyytänyt anteeksi ja kertonut, että tiesi jo lapsena, etteivät päiväkodin työntekijät olleet tehneet mitään. Samantyyppisiä tapauksia on Korkmanin mukaan muissakin maissa.
– Lapsi on varsin taipuvainen siihen, mitä aikuinen haluaa hänen kertovan.
Korkmanin mukaan on ajateltu, että jos lapsi pystyy kertomaan sellaisia seksuaalisia yksityiskohtia, joista vain aikuiset tietävät, hänen on täytynyt kokea jotain sellaista. Tutkimus ja oikeushistoria osoittaa kuitenkin, että olettama ei pidä paikkaansa.
– Lapsi saattaa kertoa tällaista, jos on tullut johdattelua esimerkiksi aikuisten kysymysten kautta. Jo viittaukset siitä, minkätyyppistä sisältöä tulisi tuottaa, voivat vaikuttaa lapsen kertomukseen.
Oikeuspsykologian dosentti kertoo, että tutkimuksissa on selvinnyt, että kun aikuiset epäilevät lapseen kohdistuneen rikoksia, vanhemmat tai sijaisvanhemmat tyypilliset tuovat valtaosan asioista esille ja lapsi on joko hiljaa, myötäilee tai toistaa aikuisen sanomaa.
– Tämä on hyvin tunnettu ilmiö. Tiedämme, että aikuisilla ihmisillä on aika vahva taipumus tuoda esiin sitä, mihin he itse uskovat. Lapsi on herkkä myötäilemään tätä.
Lapsi saattaa kertoa toisin kuin tietää tapahtuneen sosiaalisen painostuksen vuoksi, Korkman kuvailee. Lapsi saattaa kokea, että tärkeintä on, että aikuinen on häneen tyytyväinen.
– Se usein palvelee lasta, että hän käyttäytyy niin, että aikuinen on häneen tyytyväinen.
