Hei kaikki kiinnostavat, mielellään nuoret kaupunkilaiset, täällä vasemmistoliitto, ajattelevan laiskurieliitin oma puolue.
Vasemmisto? Liitto? Neuvostoliitto? Ymmärrämme, että voi kuulostaa ikävältä!
Älkää huoliko, poissa ovat yhteiskuntaluokat, työ, sirppi sekä vasara, ja niiden tilalla uudet välineet, rutistava halaus omille ja paheksuva twiitti muille!
Meitä pidetään työläisten puolueena, ja sellainen olisimmekin elleivät työläiset olisi tehneet virhettä matkallaan kortistoon tai missä ne iltojaan viettävätkin.
Työläiset alkoivat ajatella vain itseään! Ne halusivat rahaa, töitä, estää putoamisensa alemmasta keskiluokasta köyhyyteen.
Aikamoista rahvaanomaisuutta!
Kun työläinen hakkasi noin rumalla tavalla identiteettinsä kiveen, aloimme etsiä suojeltaviksi kiinnostavampia identiteettejä; sellaisia ihanasti liukuvia, jotka kokivat kokevansa kulttuurillista sortoa sen sijaan että kokivat taloudellista sortoa.
Me emme pettäneet työläisiä, työläiset pettivät meidät. Niitä eivät kiinnostaneet meidän kulttuuripoliittiset ulostulomme, työläinen-sanan korvaaminen trans-sanalla, ympäristöpoliittinen kuuliaisuutemme, joka vei niiltä työpaikat.
Niin kuin maailmassa ei voisi olla muutakin kuin vain tahmatassujen työelämä!
Työläiset eivät voi syyttää kuin itseään. Olisivat modernisoituneet meidän ja maailman mukana, mutta ne vain halusivat jatkaa puuskuttamistaan tehtaissa, rekoissa ja muissa menneen maailman työpaikoissa.
Marx kirjoitti, ettei työläisillä ole muuta menetettävää kuin kahleensa. Oi, ne olivat kultaisia aikoja! Nykytyöläinen itkee, jos se on vaarassa menettää jättimäisen taulutelevisionsa, josta se katsoo vääriä ohjelmia.
Sellaisistako meidän, modernin vasemmistoeliitin, pitäisi välittää?
Tuskin, haju voi tarttua!
”Vallankumous tapahtuu joka kesä, kun baarien laajennetut terassit valtaavat parkkipaikat.
Me muutuimme ajan mukana punaisesta punavihreäksi puolueeksi. Punainen ja vihreä ovat vastavärejä, ja kun ne sekoittaa, tuloksena on harmaa. Sellainen me haluamme olla. Seksikäs harmaa, mutta tarpeeksi huomaamaton, älkää muistako kommunismia, älkää työläisiä, ajatelkaa vain, että olemme vihreistä hieman vasemmalla, meillä on niitä parempi viinapää ja yritämme olla aiheuttamatta harmia, eikö joo?
Oli viisas liike hylätä työläinen.
Ei niihin voi luottaa. Hetkeksi kun kääntyi halailemaan juuri peseytynyttä toiseutettua, työläiset pakenivat perussuomalaisiin. Tuntuu, ettei niillä ole lainkaan periaatteita!
Onneksi olemme saaneet uusia kannattajia.
Suihkunraikkaat kulttuurikaupunkilaiset, joille vallankumous tapahtuu joka kesä, kun baarien laajennetut terassit valtaavat parkkipaikat.
Me olemme designmarxilaisia, joille Rolex on kapitalismia haastava, isältä pojalle kestävä sijoitus. Työtä ei tehdä selviämisen takia, vaan luomisen ja itsensä haastamisen ilosta.
Miksi asua vuokralla, kun voi ostaa asunnon, miksi puuskuttaa dieselillä, kun voi ostaa sähköauton, miksi jäädä tehtaaseen, kun voi kirjoittaa kirjan äitiydestä?
Kirjoittaja on kirjailija ja käsikirjoittaja.
