– Se on uskomatonta, Jukka Tarkka sanoo.
– Viime päivinä olen melkein päätynyt siihen, että Turkki ei aio koskaan hyväksyä näitä maita. Sehän pottuilee koko ajan lisää, siinä ei ole mitään tolkkua.
Valtiotieteen tohtorin Jukka Tarkan, 80, uusi kirja käsittelee Suomen tietä jatkosodan rauhasta Natoon. Kirjassa Jättiläisen jalanjäljet – alaviitteitä suomettumisen historiaan (Siltala) Tarkka kertoo optimistisen tarinan. Tarinan loppu vain on viime aikoina viivästynyt ja vaikeutunut.
– Voi hyvin käydä niin, että Turkki ja Unkari sen vanavedessä pistävät nelitassujarrutuksen päälle ja kieltäytyvät ratifioimasta näitä molempia tai ainakin Ruotsia.
Tarkan mukaan Nato ei voisi tällaiseen alistua.
– Naton täytyy tehdä jotain.
Tarkka kirjoittaa, että ”Nato-jäsenyys toteuttaa viimeistä piirtoa myöten Suomen suuren toiveen, jonka Paasikivi 77 vuotta sitten kertoi Yhdysvaltain lähettiläälle”.
Entinen pääministeri ja tuleva presidentti J. K. Paasikivi kirjasi lokakuussa 1946 päiväkirjaansa:
”Olemme kääntyneet avunpyynnöillämme länteen. Emme halua kääntyä itään.”
– Se oli tahtotilan ilmaus. Eihän kukaan silloin vielä edes haaveksinut Naton olemassaolosta, eikä Paasikivi sellaista kuvitellut.
Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan on jarruttanut Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyksien hyväksymistä.
Nato perustettiin vuonna 1949.
Toiseksi merkittäväksi hetkeksi Tarkka kirjaa sen, kun vuonna 1990 presidentti Mauno Koivisto ilmoitti, että Suomi ei enää noudata Pariisin rauhansopimuksen Suomen puolustusta rajoittavia artikloita.
– Koivisto ilmoitti, että Suomi on tavallinen valtio, joka toteuttaa omia etujaan eikä kysele muilta, Tarkka sanoo.
– Se oli YYA-ajasta toipuvassa Suomessa suuri asia.
Tarkka kirjoittaa, että Suomi kumosi rauhansopimuksen Suomen suvereniteettia loukkaavat artiklat ja samalla perusteella ”pitäisi kumota myös Pariisin rauhansopimuksen yhdeksäs artikla sotasyyllisyysoikeudenkäynnistä”.
Vuonna 1946 liittoutuneiden vaatimassa oikeudenkäynnissä tuomittiin vankeuteen presidentti Risto Ryti ja muita sodanajan Suomen johtajia.
– Tämä on muodollinen, periaatteellinen ajatus. En kuvittele ollenkaan, että Suomi ryhtyisi sitä perumaan, Tarkka sanoo.
Presidentti Risto Ryti sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä.
J. K. Paasikivi ja Mauno Koivisto saavat Tarkan kirjassa kiitosta. Heidän välissään presidenttinä toimineeseen Urho Kekkoseen hän sen sijaan suhtautuu aiempaa jyrkemmin.
– Aikaisemmin ajattelin hiukan suomettuneeseen tyyliin, että olihan hän hankala ja yllättävä tyyppi, mutta pohjimmiltaan isänmaallinen mies, Tarkka sanoo.
– Tätä kirjaa tehdessäni pyrin arvioimaan historiaa niin kuin Suomessa on viimeksi kuluneen vuoden aikana katsottu kansainvälistä politiikkaa. Siinä kylmin silmin katsottuna on aivan kammottavaa, että Suomen presidentti pyysi Neuvostoliiton korkeinta johtoa osallistumaan presidentinvaaliin tavalla, josta oli Kekkoselle henkilökohtaista hyötyä.
Tarkka viittaa niin kutsuttuun noottikriisiin ja vuoden 1962 presidentinvaaliin. Tuolloin Neuvostoliiton painostus hajotti Honka-liiton, joka yritti estää Kekkosen valinnan toiselle presidenttikaudelle. Viime vuosikymmeninä on esitetty Kremlin toimineen osittain tai kokonaan Kekkosen pyynnöstä.
– Se on niin sietämätön asetelma, se on aivan uskomatonta. Ja tähän kukaan ei ole kiinnittänyt huomiota, Tarkka sanoo.
Urho Kekkonen Ranskassa vuonna 1962, jolloin hänet valittiin toiselle presidenttikaudelle.
Pari vuotta sitten Tarkka kirjoitti kirjan Ahvenanmaan asemasta. Hän palaa siihen uudessakin kirjassa.
”Ahvenanmaalla ei ilmeisesti vieläkään oivalleta, miten vaarallinen tilanne syntyisi, jos se jäisi aseettomaksi ja puolueettomaksi tyhjiöksi kasvavan jännityksen polttopisteessä”, Tarkka kirjoittaa.
– Näyttää oikeastaan siltä, että Ahvenmaalla olisi yleinen mielipide pikkuisen joustamassa ja lähestymässä nykytodellisuutta. Harrastus aseellista maanpuolustusta kohtaan on pikku hiljaa virinnyt, Tarkka sanoo.
Ilmakuva Maarianhaminasta kesäkuulta 1970.
Hän pitää ongelmallisena yhä voimassa olevaa Genevessä vuonna 1921 solmittua sopimusta Ahvenanmaan asemasta. Siinä päätettiin saarten linnoittamattomuudesta ja puolueettomuudesta. Tuolloin sopimuksen teossa olivat mukana länsivallat, mutta ei Neuvostoliitto, joka solmi samankaltaisen sopimuksen Suomen kanssa vuonna 1940 ja uudestaan Pariisin rauhansopimuksessa. Moskova sai oikeuden perustaa edelleen toimivan konsulaattinsa Ahvenanmaalle.
– Suomi liittyy toivottavasti pikapuolin Natoon. Silloin on mahdotonta, että Suomen Nato-kumppanit suostuisivat ajatukseen, että vieraan maan sotalaivat saavat liikkua Ahvenanmaan merialueella vain yksi laiva kerrallaan kustakin maasta. Se on aivan naurettavaa.
Tarkan mukaan Nato-mailla on kuitenkin tähän ratkaisu tarjolla.
– Minusta Nato-maat, jotka yli sata vuotta sitten allekirjoittivat Ahvenanmaan sopimuksen voisivat päättää noudattavatko sitä vai sanoutuvatko irti siitä. Mahdotonta kuvitella, että jäisivät noudattamaan. Näin tämä vanhentunut ja lapsellinen sopimus saataisiin purettua.