Törkeän varkauden tutkinta eteni ratkaisevasti: Toinenkin Tuusulan Jokelan kirkosta varastettu kirkonkello löytyi

Viime viikkojen aikana kateisiin jääneen kirkonkellon sijainnista saatiin uusia tietoja, joiden perusteella poliisi teki läpimurron.

Pienempi kirkonkelloista löytyi jo aiemmin.

Poliisi on löytänyt Tuusulan Jokelan kirkosta lokakuun 2021 lopussa anastetun isomman kirkonkellon. Pienempi kirkonkelloista löytyi vihjeen perustella jo marraskuun 2021 lopussa.

Kirkonkellot anastettiin kellotapuliin murtautumalla ja rikkomalla kellojen kiinnitystapulit.

– Tapausta on tutkittu Itä-Uudenmaan poliisissa rikosnimikkeellä törkeä varkaus ja se on ollut koko ajan aktiivisessa tutkinnassa, kertoo tutkinnanjohtaja rikoskomisario Rauno Jämsä poliisin tiedotteessa.

Viime viikkojen aikana poliisi eteni tutkinnassa ratkaisevasti ja sai uusia tietoja kateisiin jääneen kirkonkellon sijainnista. Nyt isompi kirkonkello on poliisin hallussa ja poliisi palauttaa sen seurakunnalle lähipäivinä.

Poliisi ei paljasta tutkinnallisista syistä kirkonkellon tarkkaa löytymispaikkaa. Uusia epäiltyjä ei ole tutkinnassa ilmennyt. Rikosasia on edennyt syyteharkintaan.

– Oli tärkeää löytää tämä merkittävä seurakuntalaisille kuuluva omaisuus ja palauttaa se omistajalleen, Jämsä summaa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?