Poliisi otti kiinni kaksi Aalistunturin niskuroijaa

Mielenosoittajia epäillään niskoittelusta.

25.1. 11:57

Lapin poliisi kävi tiistaina kello 13 Kolarissa, Aalistunturilla, jossa mielenosoittajat ovat yrittäneet estää alueella tehtävät Metsähallituksen hakkuut.

Mielenosoittajat ovat olleet paikalla maanantaista lähtien. Osa heistä on yrittänyt estää hakkuutyömaalle menevän liikenteen.

Aalistunturille saapunut poliisi havaitsi tiistaina, että mielenosoittajilla oli leiri hakkuutyömaalle menevän tien varressa. Teltat oli poliisin mukaan pystytetty tien viereen eivätkä ne haitanneet liikennettä.

Poliisi ilmoitti leiriläisille, että mielenosoitus saa jatkua, mutta liikennettä metsätyömaalle ei saa estää.

Mielenosoittajista kaksi esti myöhemmin työmaaliikenteen, eivätkä he suostuneet noudattamaan poliisin antamia käskyjä.

Poliisi otti molemmat mielenosoittajat kiinni. Heitä epäillään niskoittelusta poliisia vastaan.

Metsähallituksen mukaan se ei tee hakkuita vanhoissa, arvokkaissa eikä luonnontilaisissa metsissä.

Hakkuita tehdään nyt alueilla, joka on metsätalouskäytössä olevaa, turvemaiden osalta 60-luvulla ojitettua talousmetsää. Harvennuksia tehdään talousmetsässä osana metsänhoitoa.

Itse Aalistunturi on suojeltu, Metsähallitus muistuttaa.

Suomen luonnonsuojeluliitto vaatii aikalisää hakkuisiin ja muistuttaa, että kansalaiset ovat tehneet aloitteen Aalistunturin kansallispuiston perustamisesta.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?