Terveyskeskuksen potilas kuoli lumi­hankeen Taivalkoskella

Mies löydettiin menehtyneenä lumihangesta aivan terveyskeskuksen välittömästä läheisyydestä.

Miespotilas kuoli karattuaan terveyskeskuksen osastolta Taivalkoskella Pohjois-Pohjanmaalla.

Potilas kuoli talvipakkasilla terveyskeskuksen pihaan Taivalkoskella 5. tammikuuta.

66-vuotias miespotilas löydettiin menehtyneenä lumihangesta aivan terveyskeskuksen välittömästä läheisyydestä.

Tapauksen vahvistaa Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen toimialuejohtaja Mervi Koski.

– Tämä on valitettava ja surullinen tapaus, hän kertoo Ilta-Sanomille.

Mies oli karannut terveyskeskuksesta aamupalan jälkeen. Kosken mukaan hän on poistunut osastolta huolto-oven kautta.

Miehen katoaminen osastolta huomattiin, kun hän ei saapunut lounaalle.

– Siinä on heti ryhdytty toimenpiteisiin potilaan tavoittamiseksi, Koski sanoo.

Taivalkoski on noin 4 000 asukkaan kunta Pohjois-Pohjanmaan Koillismaalla. Terveyskeskus sijaitsee Taivalkosken keskustassa.

Terveyskeskus toimii poliklinikkapalveluiden ja vuodeosaston lisäksi muun muassa mielenterveystoimisto, kuntoutus sekä neuvola.

Tapahtuma-aikaan Taivalkoskella oli napakka talvipakkanen.

Ikävä tapaus on herättänyt Taivalkoskella paljon keskustelua. Moni kummastelee, miten potilaan kuolema on voinut päästä tapahtumaan.

Koski toteaa, että hän voi kommentoida aihetta vain yleisellä tasolla. Koski ei ota kantaa siihen, miten potilaan karkaaminen on päässyt tapahtumaan tai kommentoi muutenkaan tapahtuman yksityiskohtia yksityisyydensuojan ja potilastietojen turvaamiseksi.

Kosken mukaan terveyskeskuksen osaston ulko-ovet pidetään lukossa niin, ettei potilaiden pitäisi saada niitä itse auki.

Taivalkosken terveyskeskuksessa on olemassa myös ohjeet potilaiden karkaamisten ehkäisemiseksi.

– Tämän hetken tietojen mukaan ei ole tapahtunut ohjeistuksen rikkomista, Koski toteaa.

Sitä, miten kauan potilas ehti olla ulkona ennen löytymistä, Koski ei kommentoi.

Poliisi vahvistaa IS:lle, että sillä on meneillään Taivalkoskella kuolemansyyntutkinta. Poliisi ei kerro muuta tutkinnasta, koska kuolemansyyntutkinnan tiedot ovat salaisia.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?