Aluksi tuntui siltä, että nyt on tapahtunut jotain, mistä ei voi koskaan selvitä.
Laura menetti lapsensa traagisen henkirikoksen uhrina noin 10 vuotta sitten. Tekotapa oli erittäin traumaattinen, ja tilanne äidin kannalta lohduton.
Tämän jutun keskiössä ei ole itse teko, vaan Lauran sen jälkeen saama tuki ja toipuminen, henkirikoksen uhrin omaisen asema ja oikeudet. Keskiviikkona 22. helmikuuta vietetään kansainvälistä rikosuhripäivää.
– Aivan siinä alussa tukenani olivat sosiaali- ja kriisipäivystyksen työntekijät. He tulivat tekopaikalle ja olivat kanssani seuraavaan aamuun. Eihän siinä tilanteessa sanoja ole, mutta minun ei tarvinnut olla yksin, Laura sanoo.
– Pitkin matkaa olen saanut apua viranomaisilta kuten poliisilta esitutkinnan aikana, hän kiittelee.
Kesti vuosikausia ennen kuin Laura pystyi pysähtymään surun äärelle ja ottamaan sen vastaan.
– Henkirikokset ovat omaisten kannalta tosi pitkiä prosesseja poliisitutkinnasta oikeuteen. Ne ovat todella raskaita. Surun käsittely viivästyy, mikä on jälkikäteen katsottuna normaalia ja inhimillistä. Ihminen traumatisoituu, ja tulee posttraumaattisia stressireaktioita, Laura kertoo.
Mieli on suojellut häntä kuten montaa muutakin omaista. Aluksi Laura oli sokissa ja sairauslomalla.
– Ihminen on ihmeellinen olento. Onni onnettomuudessa on, että mieli on myös suojaava. Ihmisellä on vahva selviytymisvietti. Minä en ole koskaan ollut yltiöpositiivinen, mutta kuitenkin sellainen, että olen halunnut aina vahvistuttaa toivon ulottuvuutta itselle ja muille.
Synkimmästä pimeydestä alkoi hidas matka kohti valon säikeitä. Yhtenä kannattelijana on ollut pitkä terapia, jonka kulut Valtiokonttori korvasi täysimääräisenä viime vuonna, vaikka äiti oli hakenut korvausta vasta yli 10 vuotta teon jälkeen.
Mahdollisuus saada terapiakuluihin korvausta näin pitkän ajan kuluttua henkirikoksesta helpottaa asianajaja Emmi Wehka-ahon sekä Henkirikoksen uhrien läheiset -järjestön mukaan merkittävästi omaisten asemaa. Tämä mahdollisuus on ollut huonosti tiedossa.
– Vain harva tästä tietää, ja vielä harvempi lähtee korvauksia hakemaan. Moni omainen tietää, että oikeudenkäynnin yhteydessä voi vaatia omaiselle siinä kohtaa syntyneitä terapiakuluja, mutta vain harva on siinä kohtaa päässyt edes aloittamaan terapiaa, Wehka-aho huomauttaa.
Huoma – Henkirikoksen uhrien läheiset ry:n vs. toiminnanjohtajan Terhi Kantasen mukaan Valtiokonttorin ratkaisulla on suuri merkitys henkirikosten uhrien omaisten talouden kannalta sekä myös henkisesti.
– Terapiaa voi saada montaa eri reittiä, mutta yleensä siitä pitää maksaa vähintään omavastuut itse. Ensin pitää olla rahaa omalla tilillä, ja sitä vastaan saa korvaukset myöhemmin. Monella on esteenä terapiaan hakeutumiselle juuri nämä taloudelliset syyt.
– Päätös kertoo siitä, että valtio ottaa kopin henkirikoksen uhrin omaisesta. Omainen ei jää yksin henkisen selviämisen kanssa, vaan valtio ikään kuin katsoo, että sen velvollisuus on pitää huolta kansalaisistaan, jotka ilman omaa syytään ovat joutuneet sellaiseen tilanteeseen, että tarvitsevat terapiaa, Kantanen sanoo.
”Valtio ikään kuin katsoo, että sen velvollisuus on pitää huolta kansalaisistaan, jotka ilman omaa syytään ovat joutuneet sellaiseen tilanteeseen, että tarvitsevat terapiaa.
Laura kertoo, ettei olisi voinut selvitä surumatkastaan yksin.
– Itse olen saanut korvaamatonta apua läheisiltä ja aina niiltä kenen kanssa olen asioinut pitkin matkaa. Minun ei ole tarvinnut jäädä yksin. Toivon jokaisen rikoksen uhrin ja omaisen kohdalla, ettei ihmistä jätetä yksin selvittelemään asioita ja pärjäämään. On tosi tärkeää kysyä pitkänkin ajan kuluttua, miten voit ja voinko olla avuksi. Omalla kohdallani läheisten ja viranomaisten apu ja tuki on mennyt hyvin, ja olen siitä kiitollinen.
Kaikki terapiaa tarvitsevat eivät vieläkään sinne pääse, mitä Laura pitää vakavana ongelmana yhteiskunnassa.
– Rikosten uhrit ja omaiset joutuvat tekemään paljon itse töitä terapiaa saadakseen hetkessä, jolloin voimavaroja ei ole tai ne ovat kateissa. Itse jouduin auttamaan myös omaa läheistäni pääsemään terapiaan.
– Terapiakustannukset ovat tosi kovat. Vaikka saisi terapiaa kolme vuotta Kelan tukemana, niin sen jälkeen tulee viiden vuoden karenssi Kelan terapiatukeen. Joskus omainen saattaa saada kunnalta maksusitoumuksen. Jos omaisella ei ole omaa maksukykyä, hän voi jäädä oman onnensa nojaan. Maksukyky liittyy taas työkykyyn ja todella monet rikosten uhrit ovat työkyvyttömiä ainakin jonkin aikaa elämässään. Siinä on noidankehä, Laura kertoo.
Hän huomauttaa, ettei trauma ole useinkaan käsitelty kolmessa vuodessa.
Traagisia tapahtumia kokeneiden pitäisi Lauran mukaan päästä terapiaan helposti myös vuosia tapahtuneen jälkeen.
– Terapiaa ei ole useinkaan hyvä aloittaa edes akuuttivaiheessa. Valtiokonttorin päätös oli arvokas ja tärkeä. Päätös on merkittävä niin taloudellisesti kuin henkisesti. Omaiset jäävät usein yksin ilman tukitoimia, kun ei osata tai yksinkertaisesti jakseta hakea itselle kuuluvia oikeuksia. Rikosten uhrien äänet ovat vaiennettuja. Siihen liittyy usein pelkoa, häpeää ja surua, mitkä estävät puhumasta tai hakemasta oikeuksia
– Rikosten tekijöillä on valmiit prosessit automaattisesti. He pystyvät vankilassa esimerkiksi kouluttautumaan ammattiin. Tässä on vahva epätasa-arvo tekijän ja uhrin välillä.
Trauma, menetys ja suru tulevat Lauran elämään aalloittain. Pahat päivät kulkevat vuodenkierron mukaan. Henkirikos on vaikuttanut Lauran työkykyyn vuosien varrella.
– Jaksaminen vaihtelee vuoden aikoina ja vuoden kulunkin mukaan. Vaikeimpia ovat kaikki pyhäpäivät, syntymäpäivät, äitienpäivät ja tapahtumapäivä. Muistan päivämäärät niin hyvin. Tuska ja suru tuntuvat ja voimistuvat ensin kehossa ennen niitä h-hetkiä ja sitten mielessä.
Lapsensa menettäneen äidin mukaan tällaisesta tapahtumasta toipumisessa vuosikymmen on ”todella lyhyt aika”.
– Muistan menetyksen kuin eilisen ja samoin sen, miltä läheinen ihminen tuntui ja näytti. Ajantaju suhteessa menetykseen muuttuu. Se on erilaista kuin arkinen elämä. Menetys on aina tosi lähellä.
Laura toivoo niin surijoilta kuin heidän läheisiltään armollisuutta tilanteessa.
– Surevan kannattaa olla armollinen itseään kohtaan, samoin läheisten kannattaa olla armollinen surevaa kohtaan, varsinkin jos menetys on ollut äkillinen, ennalta arvaamaton ja traaginen.
Laura kertoo oppineensa pitkän surumatkan aikana ottamaan apua vastaan.
– Minun ei tarvitse pärjätä koko ajan itse. Minua on haavoitettu, ja minä saan olla haavoittuvainen.
Laura kertoo, että myös luonto ja liikunta ovat auttaneet elämään traagisen menetyksen kanssa.
– Minä pystyn jo näkemään arjessa kauniita asioita. Muistan sen konkreettisen hetken, kun menetyksestäni oli ehtinyt kulua jo vuosia, ja kävelin mökkipolkua keskellä kesää. Yhtäkkiä tunsin, että minulla oli helpompi olla surun kanssa. Se oli pysäyttävä hetki ja toivoa antava.
– Toisaalta oli myös surullista tajuta, miten kauan kestää ennen kuin voi tuntea niin. Toisaalta siinä oli myös toivoa siitä, että kaikkein hirvittävimpien tapahtumien kanssa voi jossakin vaiheessa oppia elämään. Luonto on minua lohduttanut koko matkan aikana. Olen herkistynyt ottamaan sen merkkejä vastaan.
Menetys kulkee muistoissa ja matkassa joka päivä. Lauran mukaan on tärkeää, että henkirikoksen uhreina kuolleista läheisistä puhutaan omaisten kanssa.
– Rakkaus ei koskaan kuole.
Henkirikoksen uhrin omaisten asemaan Laura toivoo yhä parannuksia. Hän kritisoi esimerkiksi sitä, ettei omainen saa tietää, milloin tekijä vapautuu.
– Uhridirektiivin mukaan omainen ei saa tietoa tekijän vapautumisesta, jos teko on tehty ennen direktiivin voimaan tuloa 2016. Tämä on kummallinen linjaus. Omainen joutuu usein painumaan maan alle tai ainakin yrittämään sitä. Näin pienessä maassa se ei ole mahdollista, vaan omaisen tekijä löytää kyllä, jos haluaa.
Laura on huolissaan myös siitä, ettei yhteiskunta pysty suojelemaan ihmisiä, vaikka uhka on tiedossa.
– On perheväkivallan ja vainoamisen uhreja, joille viranomaiset joutuvat toteamaan, ettei mitään ole tehtävissä ennen kuin jotain konkreettista tapahtuu. Lähestymiskieltohan ei kaikkia pysäytä, Laura sanoo.
”Kärsimyskorvaus on kiinni satunnaisesta seikasta, onko tekijällä varallisuutta tai tuloja eli saako häneltä mitään ulosmitattua. Tätä on yhä vaikea kertoa omaisille, sillä monet eivät tiedä sitä vieläkään.
Asianajaja Emmi Wehka-aho toivoo myös parannuksia henkirikosten uhrien omaisten asemaan. Hän toivoo, että laista 2006 poistetut omaisten kärsimyskorvaukset palautettaisiin valtion maksettaviksi.
– Henkirikosten uhrien omaiset ovat nyt eriarvoisessa asemassa muiden rikosten uhrien kanssa. Kärsimyskorvaus on kiinni satunnaisesta seikasta, onko tekijällä varallisuutta tai tuloja eli saako häneltä mitään ulosmitattua. Tätä on yhä vaikea kertoa omaisille, sillä monet eivät tiedä sitä vieläkään. Monen on myös vaikea hyväksyä, että tuomitusta 10 000 eurosta ei välttämättä saa senttiäkään, sillä valtio ei niitä maksa, Wehka-aho sanoo.
Huoman vs. toiminnanjohtajan Terhi Kantasen mukaan Suomi voisi ottaa mallia Ruotsista, missä on rikosuhrirahasto.
– Valtio ottaisi vastuun kärsimyskorvauksista, jotka tällä hetkellä uhrin omainen joutuu hakemaan surmaajalta. Jos valtio haluaisi keventää omaisen taakkaa valtio korvaisi omaisen kärsimykset rikosuhrirahastosta välittömästi ja valtio hoitaisi perimisen tekijältä. Nyt se perimisprosessi voi kestää vuosia ja sen tulokset jää usein tosi pieniksi vain muutamiksi kympeiksi. Tekijällä on vain harvoin sellaista omaisuutta, että hän pystyisi ne korvaukset suoraan maksamaan, Kantanen sanoo.
– Kyse ei ole onneksi hirveän isosta joukosta ihmisiä, mutta heidän kärsimyksensä on mittaamaton ja henkirikos vaikuttaa omaisen talouteen ja terveyteen sekä sekä fyysisesti että henkisesti, Kantanen sanoo.
Lauran nimi on muutettu hänen yksityisyytensä suojaamiseksi.
Keskiviikkona 22.2.2023 vietetään kansainvälistä rikosuhripäivää.