Maailmanjärjestys on käymistilassa. Antennien kannattaa olla koholla ja kansallinen mieli valmiustilassa, koska maailmanjärjestyksen järkkyminen harvoin tapahtuu ilman kansainvälisiä sotia. Venäjän etukenoinen rynnistys kohti korttien uudelleen jakamista on osa laajempaa murrosta. Meille Venäjä on välitön huoli, mutta maailmalla tapahtuu myös muuta, joka vaikuttaa meihin Suomessa ja laajemmin Euroopassa.
On pitkään ollut selvää, että Suomeen kohdistuu tasan yksi geopoliittinen uhka. Tämä on Suomessa ymmärretty ja se on viisastuttavaa. Potentiaalisen vihollisen tunnistaminen johtaa monen asian selkeytymiseen. Me tiedämme Venäjän motiivit, kyvyt ja tunnistamme sille mahdolliset tilaisuudet. Se mahdollistaa paremman ymmärryksen siitä, mitä mahdollista kiusaa ja haittaa on luvassa. Piruja ei silloin tarvitse maalailla seinille, koska Venäjä ei ole motivoitunut kaikkeen, sillä ei ole kykyjä mihin tahansa ja samalla voimme sulkea sen tilaisuuksia.
Suomen omat motiivit perustuvat suojaan. Se on myös viesti kansalaisilta. Nato-kysymys on nippu asioita ja vahva tahdon ilmaisu. Turvallisuutta pidetään nyt keskeisimpänä kansallisena prioriteettina Venäjän tavoitellessa laajoja tavoitteitaan, eli etupiirejä, sodan avulla Suomen naapurustossa. Ukrainaa ei pidetä leikin asiana, vaan on yleisesti ymmärretty jutun juoni. Dominoiden kaatuminen Ukrainassa ei avaisi kovin valoisia näkymiä Euroopan saatikka sitten Itämeren alueen historiassa. Asia ei ole vähäpätöinen tai unohdettavissa oleva. Se on hyvin lähellä ja huutava asia.
Suomea ja suomalaisia motivoi turvallisuuden parantaminen. Rajalle rakennettava uusi infrastruktuuri heijastelee rationaalista huolta, samoin kuin puolustusmäärärahojen korottaminen tai huoltovarmuuden varmistaminen. Pelko ei ole ajurina, vaan itsesuojeluvaisto. Itse asiassa pelko Venäjää kohtaa on laskenut sen sotaretken sujuessa kehnosti. Mutta selvää on, että sodan ja sen häntien mahdollisuus on palannut, eikä siihen varautuminen ole ainakaan hetkeen turhaa.
”Pelko ei ole ajurina, vaan itsesuojeluvaisto. Itse asiassa pelko Venäjää kohtaa on laskenut sen sotaretken sujuessa kehnosti.
Välittömän epävakauden ulkopuolella jännitteet ovat myös olleet nousussa. Kauempana sodasta olevat maat eivät lähtökohtaisesti ole yhtä huolissaan sodan vaikutuksista. Heitä motivoivat omat intressit. Esimerkiksi Intia, joka on nouseva suurvalta, ei ole niinkään huolissaan etäisestä sodasta kuin ongelmista omassa naapurustossaan. Heille käsitys Venäjän sodasta ei ole mustavalkoinen, vaan Venäjä nähdään myös suhteessa omiin uhkakuviin. Venäjä on Intialle perinteinen aseiden, ruoan ja energian toimittaja. Se ei ole uhka, vaan sotilaallisessa mielessä huoli kohdistuu naapurimaihin ja enenevässä määrin Kiinaan. Intiassa ihmetelläänkin, miksi Euroopassa vaaditaan solidaarisuuden osoituksia ja sanktioihin liittymistä. Kun Intia joutui vuonna 2020 konfliktiin Himalajalla Kiinan kanssa, maassa ihmeteltiin Euroopan vähäisiä solidaarisuuden osoituksia Intiaa, maailman suurinta demokratiaa, kohtaan. Euroopassa asiaa ei haluttu paisutella, koska suhde Kiinaan on hyvin tärkeä. Karma on jännä asia, se puree helposti takaisin.
Maailman omantunnon maantieteellinen siirros on mielenkiintoinen asia. Kun aikaisemmin puhuimme kansainvälisestä yhteisöstä, joka reagoi siihen ja tähän kauheuteen, viitattiin usein Eurooppaan. Nyt sivusta seuraava maailman yhteisö on Euroopan ulkopuolella. Venäjä pyrkii vetoamaan tämän omatuntoon. Putin puhuu sodasta länttä vastaan vedoten voimakkaasti läntisten valtioiden pahuuteen. Hän pyrkii vetomaan muuhun maailmaan, jotta he näkisivät Venäjän sodan olevan sotaa läntistä pahuutta vastaan. Ukraina raamittaa oman kärsimyksensä sorroksi Venäjän vuosisataista imperialismia vastaan. Sorron vastaisen viestin nähdään menevän perille muualla maailmassa. Kummatkin pyrkivät saamaan yleismaailmallista vastakaikua viestilleen, mikä kertoo maailmanjärjestyksen olevan liikkeellä. Äänestykset YK:n yleiskokouksessa ovatkin mittari, maailman omastatunnosta. Niissä Ukraina näyttää olevan voitolla, myös läntisen maailman ulkopuolella.
”Maailmanjärjestystä usein mitataan sotilaallisten voimasuhteiden jakaumalla. Sillä mittarilla mitattuna maailman on vieläkin hyvin yksinapainen.
Maailmanjärjestystä usein mitataan sotilaallisten voimasuhteiden jakaumalla. Sillä mittarilla mitattuna maailman on vieläkin hyvin yksinapainen. Yhdysvaltojen aseistuksen käyttövoimaa on jälleen kerran mitattu Ukrainassa ja se on osoittautunut toimivaksi. Kiina on kuitenkin nousemassa sotilaallisen kyvykkyyden saralla. Se kykenee uhmaamaan Yhdysvaltojen toista keskeistä resurssia, eli laajaa liittolaiskuntaa, omilla lähialueillaan. Yhdysvaltojen Aasia puolustus on ankkuroitu liittolaisten varaan, joihin Yhdysvalloilla on suora puolustussopimus. Aasiassa ei ole Natoa, vaan liittolaisjärjestelmä perustuu kärrynpyöräjärjestelmälle. Erityisesti Kiinaa ympäröivät idässä Yhdysvaltoihin liittoutuneet demokratiat. Tässä yhteydessä puhutaan niin sanotusta ensimmäisestä saariketjusta, joiden puolustuskyky estää Kiinalta turvatun pääsyn Tyynellemerelle. Tätä puolustusketjua Kiina on pyrkinyt murtamaan alueen demokratioihin vaikuttamalla sekä rakentamalla aktiivisesti omaa laivastoaan. Yhdysvallat on puolestaan mobilisoinut omia liittolaisiaan alueella sekä siirtänyt sinne sotilaallisia kyvykkyyksiään.
Mielenkiintoista on se, ketkä alueen liittolaisista on mukana Venäjän vastaisissa sanktioissa, vaikka mailla ei ole Venäjästä välitöntä uhkaa. Esimerkiksi Japani, Etelä-Korea ja Taiwan ovat muodossa tai toisessa olleet aktiivisia Venäjän sanktioimisessa. Heille Ukrainan tukeminen on osaksi oman alueen tulevaisuuden skenaariosta huolehtimista.
Moni katse kohdistu Kiinaan. Se on viime aikoina ottanut etäisyyttä Venäjään. Se ei halunne joutua Venäjän etukenoisen sodan vaurioittamaksi. Kiina on ollut nykyisen sääntöperäisen maailmanjärjestyksen keskeisin edunsaaja. Maailmanjärjestys ei ole ainoastaan sotilaallisten resurssien maailmanlaajuista jakaumaa, vaan paljolti myös globaalien markkinoiden hallintaa ja säännöstöä. Markkinoiden avautuminen siirsi maailman tuotantoa halvan mutta osaavan työvoiman maihin Itä-Aasiaan ja erityisesti Kiinaan. Tuotannon siirtyminen mahdollisti Kiinan kehityksen innovaatiotaloudeksi sekä kiinalaisen yhteiskunnallisen vakauden satojen miljoonien ihmisten päästessä kiinni hyvinvointiin. Miksi Kiina luopuisi tästä edusta ja riskeeraisi läntisten markkinoiden poiskytkennän omasta tuotannostaan? Venäjän etukenoinen maailmanjärjestyshaaste ei ole siis kovin harmonista ja tervetullutta Kiinan näkökulmasta. Toisaalta Venäjän viesti saa kyllä vastakaikua Kiinassa, mutta maa ei halua joutua ansaan.
”Monien taskussa olevien Applen kännyköiden valmistus on osittain siirtynyt Intiaan.
Sääntöperäisiin markkinoihin perustuva maailmanjärjestys on käymistilassa. Sanktioita ei kohdistu ainoastaan Venäjään, vaan myös Kiinaan. Merkittävää on esimerkiksi Yhdysvaltojen sanktiot Kiinalle koskien puolijohteita, jotka ovat korkean teknologian tuotteiden kulmakivi. Yhdysvallat ei halua kehitystyön kärkeä edustavien mikrosirujen päätyvän Kiinalle. Tuotantoa on alkanut siirtyä pois Kiinasta. Esimerkiksi monien taskussa olevien Applen kännyköiden valmistus on osittain siirtynyt Intiaan. Korkean teknologian tuotteiden tuotantoketjuihin on mukaan tullut keskeinen turvallisuuskriteeri. Kiinan pelätään käyttävän omia tuotteitaan vääriin, valtiollisiin tarkoituksiin. Kiinalaiset komponentit ovat häviämässä joistakin järjestelmistä, kuten eräiden läntisten maiden telekommunikaatioverkoista. Samoin käydään yhä enemmän geopoliittista kamppailua uusista teknologiastandardeista.
Mitä tästä pitäisi Euroopassa ja Suomessa ajatella? Pitää muistaa Karman laki. Oma toiminta tässä ja nyt saattaa aiheuttaa strategisia riskejä myöhemmin. Solidaarisuutta ei tule, jos ei sitä myös osoita. Ainakin pitää kehittää maailmanlaajuisen strategisen ajattelun valmiuksia. On erittäin kummallista, että Suomen yliopistoista puuttuu koulutusohjelma, joissa tulevilla virkamiehille ja yrityspuolen toimijoilla annettaisiin valmiuksia edessä olevien riskien mutta myös mahdollisuuksien ymmärtämiseen. Tässä pitäisi alkaa rivakasti tuumasta toimeen, koska olemme jo auttamatta myöhässä.
