Jyrki Lehtolan kolumni: Näköistaidetta kannattavat perussuomalaisetkin pettyivät Sanna Marinin halpameikkimainokseen

Pääministeri Sanna Marinin tunteita herättävä muotokuva antaa tulkitsijalle mahdollisuuden puhua taiteen avulla itsestään ja ongelmistaan, kirjoittaa Ilta-Sanomien kolumnisti Jyrki Lehtola.

25.11. 8:00

Meillä aikuisilla on kovasti ylimääräistä aikaa siihen nähden, kuinka paljon valitamme kiireistämme. Vajaan viikon olemme nyt tuijotelleet väreillä sotkettua Tampereen Sokoksen ex-myyjän pärstää ja analysoineet sitä niin kuin Mona Lisalla kasvaisi tuntemattoman eläinlajin karva nenästään.

Taide on rentouttavaa ajankulua, kun sitä voi tulkita sohvalta käsin näkemättä itse teosta, vain valokuvan valokuvasta ja antaa oman mielen lentää kuvan avulla sinne, missä mielen on hyvä olla.

Abstraktissa taiteessa nähdään usein oman veljenpojan kykeneväisyys samaan ja ”En ymmärrä” on merkki rohkeasta taidetulkinnasta.

Muotokuvat ja esittävämpi taide sen sijaan herättävät paljon tunteita, jotka antavat tulkitsijalle mahdollisuuden puhua taiteen avulla itsestään ja ongelmistaan.

Valokuvaaja Meeri Koutaniemen Marin-muotokuva on Sanna Marinin uran suurin toteutunut unelma, oma halpameikkimainos. Se on Pohjois-Korean johtajan palvova kuva, jossa johtaja luulee katsovansa tulevaisuuteen, mutta katsookin menneisyyteen, kun se on vähän tyhmä. Se on kommentti Instagram-elämämme pinnallisuudesta. Meeri Koutaniemi ei ole tarpeeksi ruma ollakseen taiteilijana uskottava.

Perussuomalaiset puolustavat näköistaidetta, mutta kun sen kaltainen Marin-muotokuvana saatiin, olihan se pettymys. ”Kuka toi likka luulee olevansa, itäsaksalainen diktaattori?” oli luonteva kysymys niiltä, jotka kutsuvat mestarikseen entistä black metal-kitaristia.

Kun kuvattava ja kuvaaja ovat molemmat naisia, valmiina oli myös sukupuolitettu tulkinta.

Siinä muotokuvan kritiikin syyksi nähtiin patriarkaatin pelko oman aseman menettämisestä. Tulkinnassa miesten herkkyys on edennyt jo sille tasolle, etteivät ne pysty kestämään naista kohteena tai kuvaajana, ja ennen niin vahva patriarkaattikin on niin hauras, että se hajoaa, jos mies ei maalaa kuvaa miehestä.

Kun muotokuva julkistettiin, Marin kertoi, että se on ”todellinen taideteos”. On ymmärrettävästi vaikea sanoa julkistamistilaisuudessa ”kouluasteikolla kuus miikka”, ja siksi Tampereen raatihuone valikoitui paikaksi, jossa pääministeri määritteli, mitä on todellinen taide.

Muotokuvan kritiikin syyksi nähtiin patriarkaatin pelko oman aseman menettämisestä.

Monia sanoja on käytetty pohdiskellessa muotokuvaa, jossa pääministeri haaveilee paremmasta maailmasta veren sotkemana. Vähemmän on puhuttu siitä, mihin pääministeri Marin katsoo, miksi Marin ei katso kameraan niin kuin selfieissään.

Marinin muotokuva on Munchin Instagram-Huuto. Instagram-aikana ei ole sopivaa näyttää tuskansa rumuutta, vaan oikea näyttämismuoto on sen tuotteistaminen katseeksi kaukaisuuteen, koska on niin kovin mietteliäs ahdistuksena keskellä.

Ja siinä se on, muotokuva Tampereen valtuuston ex-puheenjohtajasta ja pääministeristä katsomassa jonnekin kauas; paikkaan, jossa ei syntyisi viikon mittaista keskustelua siitä, mitä kaikkea tämäkin kuva Marinista kertoo, tekisi mieli huutaa, mutta ei voi.

Kirjoittaja on kirjailija ja käsikirjoittaja.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?