Viisi autoa kolaroi Hämeen­linnan­väylällä – varoitus erittäin huonosta ajokelistä

Poliisi ohjaa tieliikennettä onnettomuuspaikalla.

21.11. 15:30

Viisi autoa kolaroi maanantaina iltapäivällä Hämeenlinnanväylällä eli Valtatie 3:lla.

Tarkempi onnettomuuspaikka oli etelään menevillä kaistoilla Klaukkalan liittymän jälkeen. Onnettomuudesta ei aiheutunut henkilövahinkoja. Poliisi tutkii onnettomuuden tarkempaa syytä.

Päivystävän palomestarin Jarmo Myllymäen mukaan onnettomuuspaikalla on erittäin huono ajokeli. Kaistat suljettiin kokonaan onnettomuuden takia, mutta kolarissa osallisena olleet autot on nyt siirretty syrjään tien sivuun.

– Tie on nyt avattu, mutta onnettomuuspaikan kohdalla on noudatettava alennettua nopeusrajoitusta. Pelastuslaitos on poistunut paikalta, mutta poliisi ohjaa yhä liikennettä, Myllymäki kertoi iltapäivällä kello 15 jälkeen.

Onnettomuuspaikan nopeusrajoitus on tällä hetkellä 60 kilometriä tunnissa.

Ensihoito tarkasti onnettomuudessa osallisena olleet henkilöt, mutta ketään ei toimitettu jatkohoitoon.

Myllymäen mukaan tie onnettomuuspaikalla on luminen.

Forecan päivystävän meteorologin Joanna Rinne kertoi maanantaiaamuna, että etelärannikon tuntumaan on tulossa maanantain aikana noin 5 senttiä lisää lunta.

– Ajokeli on erittäin huono. Pelastuslaitos kehottaa varovaisuuteen liikenteessä, tiedottaa Keski-Uudenmaan pelastuslaitos Twitterissä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?