Meteorologilta varoitus lähestyvän myräkän alla: ”Itse kukin miettii, onko jotain, joka voi tuulessa lentää”

Sähköyhtiöissä varaudutaan mahdollisiin sähkökatkoihin siltä varalta, että puita kaatuu sähkölinjoille.

29.10.2022 9:23

Suomen yli pyyhkäisee lauantaina syysmyräkkä, joka tuo mukanaan voimakkaita tuulia ja runsaita sateita. Kovan tuulen varoitus on annettu kaikille Suomen maa- ja merialueille.

Forecan meteorologin Juha Föhrin mukaan tuuli alkaa voimistua alkuillasta, ja läntisillä merialueilla mitataan jopa myrskypuuskia. Illan kuluessa kovimmat tuulet siirtyvät idemmäksi. Puuskat voivat ennusteiden mukaan yltää 20 metriin sekunnissa tai sen ylikin.

– Maa-alueilla tuuli on idässä voimakkaimmillaan yöllä. Tänä iltana myrskypuuskat ovat lännen asia, Föhr sanoo.

Sähköyhtiöissä varaudutaan mahdollisiin sähkökatkoihin siltä varalta, että puita kaatuu sähkölinjoille.

Föhrin mukaan tuuli aiheuttaa todennäköisesti jonkinlaisia vaurioita.

– Paras apu on, että itse kukin miettii, onko esimerkiksi veneitä kiinnittämättä, rakennustelineitä rempallaan tai lähistöllä jotain, joka voi tuulessa lentää.

Sadealue kulkee lauantain aikana yhtenäisenä läpi Suomen, ja vettä sataa ympäri maata. Föhrin mukaan sadealue on voimakas, mutta kapea.

– Vettä voi tulla aika ravakasti, mutta sitä ei välttämättä kestä hirveän kauan.

Pohjois-Pohjanmaalla ja Etelä-Lapissa sademäärät voivat olla yli 10 millimetriä, maan etelä- ja keskiosissa yleisesti 5–10 milliä. Pohjois-Lapissa sade tulee lumena. Föhrin mukaan lunta voi tulla yli 20 senttiäkin.

Illan ja yön aikana myös muualla Lapissa, Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa voi tulla lumikuuroja. Lumi- ja räntäsateen vuoksi Lapissa, Kainuussa ja Koillismaalla varoitetaan huonosta ajokelistä. Tienpinnat voivat myös jäätyä.

Sunnuntai on monin paikoin poutainen, mutta sää viilenee koko Suomessa. Tuuli on edelleen voimakasta etenkin idässä.

Lämpimintä sunnuntaina on maan lounaisosassa, jossa lämpötila on 5–8 astetta. Etelä- ja Keski-Suomessa lämpötila on yleisesti 4 asteen tietämillä. Kainuussa, Pohjois-Karjalassa ja Lapissa lämpötila jää nollan alapuolelle.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?