Suomessa havaittu droneja kriittisten kohteiden lähellä

Lounais-Suomessa on raportoitu useita droneja huoltovarmuuden kannalta tärkeiden kohteiden lähellä, kertovat viranomaiset.

Poliisi testasi droneja aiemmin Helsingissä.

20.10. 14:55

Lounais-Suomessa on raportoitu dronehavainnoista huoltovarmuuden kannalta tärkeiden kohteiden kuten esimerkiksi vesilaitosten lähellä, kertoo alueen valmiustoimikunta. Sen mukaan useat valmiuslautakuntaan kuuluvat organisaatiot ovat saanet vastaavia havaintoja.

Lounais-Suomen aluehallintoviraston pelastusylitarkastaja Unto Usvasalo kerto Ylelle, että hänellä ei ole tietoa tekijöistä tai siitä, miksi lennätyksiä on tehty. Kyse saattaa olla myös sattumasta.

Valmiustoimikunta kehottaa kansalaisia raportoimaan havainnoistaan matalalla kynnyksellä esimerkiksi suojelupoliisille.

Norjassa on tehty useita dronehavaintoja muun muassa kaasuterminaalien lähistöllä sen jälkeen, kun Nord Stream -kaasuputkissa tapahtui räjähdyksiä syyskuussa. Norjassa on pidätetty ainakin kaksi venäläistä, jotka ovat lennättäneet droneja Norjan lain vastaisesti. Toisen pidätetyn hallusta löytyi muun muassa ilmakuvia puolustusvoimien kalustosta.

Lue lisää: Toinenkin venäläis­mies havaittiin oudoissa puuhissa Norjassa – pidätettiin

Lue lisää: Norjan poliisi pidätti viime viikolla kuusi venäläistä – epäillään vakoilusta

Valmiustoimikunnan mukaan Suomen turvallisuustilanne on vakaa ja alueen huoltovarmuus hyvällä tasolla. Epävarmuudet liittyvät pääasiassa energian saatavuuteen ja hintaan, jotka heijastuvat kaupalliseen toimintaan ja kuluttajahintoihin.

Taloudellinen tilanne on toimikunnan mukaan kiristänyt kansalaisten asenteita. Valmiustoimikunta suosittaa, että tilannetta seurataan tiiviisti, sillä yhteiskuntarauhan horjuttamiseen pyrkivä informaatiovaikuttaminen on toimikunnan mukaan mahdollista ellei jopa todennäköistä.

Tahallisen tai vahingollisen tiedon levittämistä voi pyrkiä estämään tarkistamalla faktoja ja tunnistamalla viestittäjän motivaation. Kuka tahansa voi harjoitella informaatiovaikuttamisen tunnistamista ja vaikuttamispyrkimysten torjuntaa, toimikunta toteaa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?