Varkaat valuttivat poltto­ainetta maahan Harjavallassa – pohjavesi vaarassa

Harjavallassa selvitetään parhaillaan pohjavesialueella tapahtunutta öljyvuotoa.

Satakunnassa Harjavallassa on valunut polttoainetta maahan pohjavesialueella. Arkistokuva.

5.10. 14:43

Harjavallassa on meneillään selvitystyö polttoainevuodon aiheuttamista tuhoista.

Öljyvuoto on tapahtunut Hiittenharjulla valtatien 2:n varrella sijaitsevan huoltamon pihamaalla. 18 kuution kokoisesta säiliöstä on varastettu polttoainetta, josta osa on valunut maahan

– Arvio on, että säiliön päälle on tehty reikä, josta polttoainetta on viety. Sen aikana ainetta on valunut myös lähialueelle, päivystävä palomestari Jari Eno kertoo.

Valuminen havaittiin paikalta tänään keskiviikkoaamuna. Polttoainevarkauden arvellaan tapahtuneen lähivuorokausina.

Pelastuslaitos on paikalla muun muassa ely-keskuksen ympäristöviranomaisten kanssa selvittämässä, miten laajasta vahingosta on kyse.

– Pintamaata poistetaan parhaimmillaan. Ympäristöviranomaiset selvittävät, kuinka paljon aluetta joudutaan saneeraamaan

Säiliöstä on hävinnyt noin 6 000 litraa polttoainetta, josta osa on voitu varastamisen lisäksi myös tankata.

– Se, mitä torjuntatyön aikana on selvinnyt, maastoon ei olisi välttämättä päässyt kuin muutamia kymmeniä litroja, Eno kertoo.

Tapauksen vakavuutta lisää kuitenkin se, että huoltamon alla ja ympärillä on huokoisen hiekkamaan päällystämä laaja pohjavesialue.

Enon mukaan alue on öljyvahinkoa ajatellen hankala.

– Mittava pohjavesialue lähtee Hiitteenharjun suuntaan, josta se jatkuu Harjavallan keskustaan ja kohti Kokemäen jokea.

Enon mukaan näyttää siltä, että suurin osa polttoaineesta olisi jäänyt huoltoaseman suoja-alueelle.

– Varsinaiseen hiekkamaahan näyttäisi päätyneen kokoluokkaan nähden aika vähän polttoainetta.

– Toki, jos isolle pohjavesialueelle pääsee pienikin määrä öljyä, on se mainittava haitta, Eno jatkaa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?