Sadun talossa on 50 000 joulu­valoa – näin hän aikoo toimia, kun sähkön hinta nousee

”Maailma on muuttunut, joten meidänkin täytyy muuttua”, sanoo jouluvalotalon emäntä Satu Pudas.

5.10. 12:42

Jouluvalofanien kannattaa malttaa mielensä vielä reilun kahden kuukauden ajaksi.

Suomen tunnetuimpiin kuuluva jouluvalotalo Janakkalassa syttyy täyteen loistoonsa paljon tavallista myöhemmin, vasta joulukuun puolella. Valot palavat kahta viikkoa ennen joulua ja vielä viikon joulun jälkeen.

Asiasta kertoo Janakkalan Sanomat.

Kuuluisaa taloa on tultu katsomaan jopa satojen kilometrien päästä. Pimeän metsän keskellä sijaitsevaa taloa on valaissut jopa 50­000 valoa. Kapean tien varrella on ollut yleisöä välillä ruuhkaksi asti.

Syynä valaistuksen karsimiseen ovat hurjat sähkönhinnat ja maailmantalouden nopeasti muuttunut tilanne, kertoo Janakkalan Sanomille omakotitaloaan vuodesta 2005 koristanut Satu Pudas.

Satu Pudas kertoi Ilta-Sanomille vuonna 2016, että hän ei ollut aiemmin laisinkaan jouluihminen. ”Mutta kun tämä sai alkunsa, niin koko homma pamahti käsiin”, hän kertoi tuolloin.

Jouluvaloperinne on Pudakselle tärkeä, mutta itse päätöksen tekeminen oli lopulta helppo.

– Teimme päätöksen pari päivää sitten. Nyt kun puhutaan yhteisistä säästötalkoista, tuntuisi pahalta polttaa valoja lähes kuukautta putkeen. Ei tuntuisi korrektilta jatkaa entiseen malliin, kun monet ihmiset joutuvat värjöttelemään kylmässä kotonaan sähkön hintojen vuoksi, Pudas sanoo Janakkalan Sanomien haastattelussa.

Aiempina talvina Pudas on aloittanut valojen sijoittamisen suunnittelun ja ripustamisen jo hyvissä ajoin lokakuussa. Varsinainen ripustaminen vie tätä nykyä aikaa pari viikkoa, sillä useimmilla valoilla on sama paikka vuodesta toiseen.

Vielä viime talvena Pudas sytytti valot heti pimeän tullen. Tulevana talvena valoja on tarkoitus pitää päällä ainoastaan iltakuudesta kymmeneen.

– Viime vuonna autoja parkkeerasi talon eteen jo neljän aikaan, mutta nyt en aio asiassa joustaa. Maailma on muuttunut, joten meidänkin täytyy muuttua.

Jouluvalotalo sijaitsee pimeän metsän keskellä kapeahkon tien varrella.

Pudaksen mukaan jouluvalot ovat tavallisesti vieneet sähköä noin sata euroa koko kauden aikana.

Pihavaloista lähes kaikki on vaihdettu led-valoihin, ja sisällä hän käyttää patterilla toimivia valoja. Parhaimmat löydöt hän kertoo tehneensä vuosien mittaan Virosta, jossa valikoima on Suomea eksoottisempi.

– On harmillista, että patterivalot eivät sovellu suomalaiseen talveen, testattu on.

Satu pudas koristelee talonsa myös sisältä.

Satu Pudas on aiemmin kertonut jouluvaloharrastuksen alkaneen inspiraatiosta, jonka hän sai tuttavansa talosta. Hän kertoi, että ei ollut aikaisemmin laisinkaan jouluihminen.

– Mutta kun tämä sai alkunsa, niin koko homma pamahti käsiin. Se on siitä sitten paisunut myös muuhun joulukoristeluun ja sisustamiseen, Pudas kertoi Ilta-Sanomille vuonna 2016.

Hän kertoi tuolloin myös, miten talon edustalla riitti vilskettä myös joulunpyhien aikaan.

– Kyllä täällä on ihmisiä Turusta, Tampereelta ja Helsingistä käynyt. Väkeä on ollut täällä tosi paljon liikkeellä, myös perheenä. Mitä olen ihmisille aiempina vuosina jutellut joulun aikaan, niin monet ovat sanoneet, että ovat laittaneet laatikot uuniin ja tulleet tätä kautta käymään, kun menevät hautausmaalle ja sitten kotiin syömään, Pudas kuvaili.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?