Pahoin­pidelty tyttö­vauva kiidätettiin teho­hoitoon Ouluun - vammojen alku­perä jäi mysteeriksi

Isäpuolen mukaan 1,5-vuotias pikkuveli kaatui lattialla makoilleen tytön päälle. Hovioikeus hylkäsi syytteen törkeästä pahoinpitelystä.

Sairaalassa tehtyjen tutkimusten perusteella oli varsin todennäköistä, että lapsen vammat olivat aiheutuneet pahoinpitelystä.

28.9. 12:50

Rovaniemen hovioikeus on hylännyt syytteen tapauksessa, jossa isäpuoli oli aiemmin käräjäoikeudessa tuomittu tyttövauvan törkeästä pahoinpitelystä.

Mies tuomittiin reilu vuosi sitten käräjillä vuoden ja kahden kuukauden ehdolliseen vankeuteen. Lisäksi hänet määrättiin maksamaan lapselle 8 500 euron korvaukset.

Tapahtumat juontavat juurensa Rovaniemelle huhtikuiseen iltaan vuonna 2018. Tuolloin Oulun yliopistollisen sairaalan lasten teho-osastolle kiidätettiin 8 kuukauden ikäinen vakavasti vammautunut tyttövauva. Tyttö oli miehen seurustelukumppanin lapsi.

Tutkimuksissa vauvalla todettiin muun muassa hengenvaarallista aivoverenvuotoa ja silmänpohjan verenvuotoa.

Isäpuolen mukaan hän oli ollut vahtimassa vauvaa ja tämän 1,5-vuotiasta isoveljeä äidin ollessa omilla askareillaan. Vauva oli miehen kertoman perusteella makoillut vatsallaan olohuoneen puisen arkkupöydän takana, kun huoneiden välillä juoksennellut isoveli oli kompastunut ja kaatunut suoraan vauvan päälle.

Tyttö oli isäpuolen mukaan muutaman minuutin ajan veltto ja poissaoleva. Lisäksi lapsi oli kouristellut ja oksennellut.

Lasten äidin mukaan isäpuoli oli soittanut hänelle hätääntyneenä ja kertonut tapahtuneesta. Aikuiset olivat yhdessä pohtineet, kuinka edetä.

Oulun yliopistollisessa sairaalassa tehtyjen tutkimusten perusteella oli varsin todennäköistä, että vammat olivat aiheutuneet pahoinpitelystä.

Todistajana kuultu lastentautien erikoislääkäri katsoi, että lapsen vammat olivat syntyneet edestakaisesta ravistelusta. Hänen mukaansa lapsen vammat eivät voineet aiheutua siitä, että toinen lapsi olisi kaatunut hänen päällensä. 8 kuukauden ikäinen lapsi ei myöskään olisi voinut itse aiheuttaa vammojaan.

Vauvalla todettiin myös vanhoja murtumia käsissä. Äidin mukaan tyttö oli noin kuukautta aiemmin pudonnut sohvalta. Käsi oli tuolloin tutkittu, mutta ei kuvattu.

Lapsi määrättiin päävammojen takia lastenneurologian erityisseurantaan 5-vuotiaaksi asti.

Isäpuoli kiisti johdonmukaisesti pahoinpidelleensä lasta. Hän kertoi hoitaneensa kumppaninsa lapsia kuin omiaan.

Myös lasten äidin mukaan mies oli kärsivällinen ja täydellinen isähahmo lapsille. Äiti ei sanojensa mukaan uskonut hetkeäkään, että mies olisi vahingoittanut tyttöä.

Käräjäoikeus luotti lasta hoitaneiden lääkäreiden näkemyksiin ja katsoi, että vammat olivat aiheutuneet isäpuolen tekemästä väkivallasta.

Käräjäoikeuden mukaan hänen syyllisyydestään törkeään pahoinpitelyyn ei jäänyt varteenotettavaa epäilyä.

Isäpuoli valitti käräjätuomiosta hovioikeuteen ja vaati syytettä hylättäväksi.

Hovioikeus huomioikin, ettei lapsen päävammojen täsmällistä syntyajankohtaa voitu määrittää kuvantamistutkimuksissa. Hovioikeuden mukaan lapsen vammat olivat voineet syntyä isäpuolen hoitovuoron aikana, mutta tyttöä olivat edellisinä päivinä hoitaneet myös äiti ja lapsen biologinen isä.

Hovioikeuden mukaan isäpuolen syyllisyydestä jäi varteenotettava epäily eikä hänen tuomitsemiseensa ollut riittävästi näyttöä. Miehen syyte törkeästä pahoinpitelystä hylättiin. Hänet vapautettiin myös korvaustenmaksusta.

Yksi hovioikeuskokoonpanon jäsen oli ratkaisusta eri mieltä. Hänen mielestään käräjätuomion muuttamiseen ei ollut aihetta.

Oikeusasiakirjoista ilmenee, että lapsi on sittemmin toipunut eikä hänelle aiheutunut pysyviä vammoja.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?