Reino Savukoski etsi Laatokalla neljää hukkunutta lasta – pohjasta paljastui aivan kylmäävä näky

Liikenneonnettomuudessa kuollut Reino Savukoski (1948–2022) omisti ison osan elämästään kadonneiden etsimiselle Suomessa ja ulkomailla. Elämäkerran kirjoittaja Sari Passaro muistaa Savukosken etsintätehtävistä erityisesti yhden: neljä lasta ja kaksi aikuista olivat hukkuneet Laatokalla, ja etsintätehtävällä kaikuluotain paljasti pohjasta onnettomuuden jäljet.

24.9. 14:00

Kadonneiden etsijänä tunnettu ja tämän takia paljon julkisuudessa ollut 73-vuotias Reino Savukoski kuoli mopoauto­kolarissa torstaina Savonlinnassa. Hän oli ollut uudesta mopoautosta innoissaan, kertoo Savukosken elämäkerturi Sari Passaro , joka puhui Savukosken kanssa viimeksi kaksi viikkoa sitten.

– Ei hänellä ollut silloin vielä mitään mopoautoa, mutta hän sanoi, että hän haluaa sellaisen. Tämä on ihan tuore juttu. Hän olisi siitä tosi innoissaan, että nyt hän pääsee taas liikkeelle. Tämä on tosi kohtalon ivaa. Että se oli hänen kohtalonsa.

Henkilöauto ajoi mopoauton perään Savonlinnassa Savonlinnantiellä iltakahdeksan aikaan torstaina. Molemmat autot ajautuivat pois tieltä, ja mopoauto vaurioitui pahoin. Katto piti irrottaa, että kuljettaja saatiin pois ja kuljetettua sairaalaan. Seura-lehden tietojen mukaan mopoautoa ajoi Reino Savukoski.

Lähipiiristä vahvistettiin perjantaina Ilta-Sanomille, että Savukoski kuoli liikenne­onnettomuudessa. Pelastuslaitos tiedotti kyseessä olleen mopoauto, mutta se saattoi olla myös kevyempi katettu skootteri.

Reino Savukoski etsimässä kadonnutta Riina Mäkistä Tammiojärvestä syksyllä 2017.

– Mistä hän kaikesta on selvinnyt, ja sitten siinä kävi näin. Mutta hän lähti saappaat jalassa. Kaikki hänen ystävänsä sanoivat, että Reino ei tule kuolemaan mihinkään kiikkustuoliin, Passaro sanoo.

Etsinnöissä Savukoski oli seilannut suurilla aalloilla ja selillä. Terveyshuolia oli selätetty. Loppua Passaro kuvailee kuitenkin niin turhaksi ja tavalliseksi.

– Reino oli tarkka ja varovainen. Vaikka hän oli rohkea ja uskalsi lähteä aavalle merelle – ei hänenkään veneensä ollut kovin iso – hän katsoi aina olosuhteet ja mietti, mihin hän pystyi ja mitkä ovat laitteet. Hän oli niin tarkka ja ymmärsi riskit.

Passaro muistaa Savukosken energisenä ja pulppuavana ihmisenä ja asioissaan määrätietoisena. Etsintöjen lisäksi hän piti koirista, tanssimisesta ja värssyistä, joita hän viljeli arjessaan.

– Nyt se energiapakkaus, se vulkaani, joka Reinosta aina pursuaa, on poissa.

Passaro tutustui Savukoskeen pari vuotta sitten, kun elämäkertaprojekti oli aluillaan. Kahteen vuoteen mahtui päiväkaupalla haastatteluja ja muita yhteisiä kokemuksia. Minervan kustantama Reino Savukoski – Suomen tunnetuin kadonneiden etsijä julkaistiin maaliskuussa.

– Hän kertoi hyvin avoimesti ja rehellisesti itselleen synkät ja epäedulliset puolet ja myös hyvät puolet. Hän on just sellainen. Kaikesta hän sanoo, että asiat ovat niin kuin ne ovat, ja niin ne sitten kerrotaan.

Savukoski oli kirjan julkaistusta innoissaan. Hän tahtoi jakaa tarinansa.

Reino Savukoski ehti löytää toistasataa vainajaa yli kolmenkymmenen vuoden aikana.

Etsinnät saivat alkunsa juhannuksesta 1989, jolloin Savukosken ystävä Risto lähti kalaan, eikä takaisin tullut kuin soutuvene. Savukoski etsi ystäväänsä kolmen kuukauden ajan. Ruumis löytyi syksyllä.

Kolmea vuotta myöhemmin Savukoski joutui jäämään työkyvyttömyyseläkkeelle Rajavartiolaitokselta 44 vuoden iässä. Sen jälkeen hän ikään kuin rakensi itselleen uuden uran vesistöetsintöjen parissa. Vielä viime kesänä hän etsi Perämerestä jatkosodan aikana kadonnutta Oulu II -hinaajaa.

Savukoski oli mukana etsimässä muun muassa hukkuneita varusmiehiä Taipalsaarella, MM-hiihtosuunnistaja Olavi Svanbergia Laatokalla, surmattua Heinon pariskuntaa Espoon edustalla ja Nela Utkinaa Espoon Nuuksiossa. Etsi hän Tampereella kadonnutta Raisa Räisästäkin. Savukoski etsi kadonneita Suomen lisäksi myös Venäjällä, Virossa ja Ruotsissa.

– Se lähtee varmaankin jo lapsuudesta, että hän on tottunut tekemään ja olemaan hyödyksi ja auttamaan. Hänestä tuntui hyvältä, kun toisista tuntui hyvältä, Passaro kertoo.

– Hän myös halusi olla paras ja olla hyvä. Hän löysi oman alansa, jossa hän oli ihan käänteentekevä ja uraauurtava. Hän loi omia metodejaan ja ihan kiistämättä kulki edellä.

Reino Savukoski on käyttänyt koiria apuna etsinnöissä. Kuva on otettu tshekkiläisen Nela Utkinan etsinnän aikaan.

Savukoski oli erittäin taitava muun muassa kaikuluotaimen käytössä ja systemaattisuudessa. Hän merkitsi etsityn alueen tarkkaan ensin poijuilla ja sitten karttasovelluksella.

Apua oli myös koirista, jotka osasivat haistaa veden pinnalle kulkeutuvat ruumiskaasut. Savukoski oli oppinut erinomaiseksi koirankouluttajaksi jo Rajavartiolaitoksen aikoinaan. Omat koiransa hän nimesi Radariksi ja Sonariksi.

Toiminta pyöri pääosin Savukosken omasta kukkarosta ja osin tämän perustaman Etsintäveneen tuki ry:n kautta.

– Hän laittoi siihen koko sielunsa ja omaisuutensa ja välillä terveytensäkin.

Passaron mieleen on jäänyt erityisesti Savukosken kertoma veneonnettomuudesta Venäjällä Laatokalla. Kaksi isää ja neljä lasta kuolivat. Uimataidottomat lapset hukkuivat veneen löytöpaikan luo, isät uidessaan kohti rantaa, missä perheiden äidit laittoivat ruokaa.

Savukoski säilytti kaikuluotainkuvaa, jossa lapset olivat vedessä vierekkäin.

Reino Savukoski löysi vesistöistä toistasataa ruumista. Kuolema oli jatkuvasti läsnä.

– Reino oli se viimeinen toivo. Kun kukaan muu ei enää auttanut, niin tuli Reino.

Passaro haastatteli kirjaansa kadonneiden omaisia, jotka olivat kantaneet sisällään suurta tietämättömyyden taakkaa. Oliko hän kadonnut? Oliko joku tehnyt pahaa omaiselle? Päässä jylläsi epätoivo. Entä jos hän onkin elossa?

– Yhdenkin pojan äiti odotti koko ajan, että entä jos nyt tulikin auto pihaan ja Janne tulisi.

On helpotus saada tieto lopullisesta kohtalosta ja tärkeää saada haudata rakkaansa.

– Sitä monet ihmettelivät, että miten hän sen kaiken surun keskellä jaksoi olla aina niin iloinen ja mennä eteenpäin, Passaro sanoo.

Savukoski oli vain neljän vanha, kun hänen äitinsä kuoli. Passaro kuvailee hänen suhdettaan kuolemaan todella mutkattomaksi.

– Kun hän lapsena näki ensimmäisen kerran hukkuneen, niin hän vain sanoi, että tuolta se kuollut sitten näyttää. Hän jollakin tavalla säilytti sen. Piispan mukaan sama mutkaton suhtautuminen hänellä oli Jumalaan.

– Hän ei kantanut isompia taakkoja työstään, koska hän osasi suhtautua siihen. Ja varmaan suhtautuisi omaankin kuolemaansa nyt sitten, että nonni, tässä nyt kävi näin, mitäs seuraavaksi, mitäs täältä löytyy. Hän uskoi seuraavaan elämään.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?